Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Kolme porsasta raksalla

1. Korinttilaiskirje · Leväperäisyys, Manipulaatio, Tuomio, Valppaus, Valvominen, Viimeinen tuomio, Viisaus

Viikko sitten aamulla luin Raamattua ja pysähdyin tällaisen lauseen äärelle, jonka kuningas Hiskia puhui papeille ja leeviläisille: “Älkää siis lapseni, olko leväperäisiä” (2.Aik 29:11). Leväperäisiä tulee hebrean sanasta ‘shalah’, ja merkitsee ‘olla löysästi, levossa ja vaivatta; olla turvassa ja olla rauhassa. Monesti sanaa käytetään positiivisessa mielessä, mutta tässä tapauksessa kuningas Hiskia käytti sitä nuhdellakseen pappeja ja leeviläisiä siitä, miten he olivat laiminlyöneet oman virkansa ja tehtävänsä. Herran Temppelin ovet olivat kiinni, ja sinne oli pystytetty jopa epäjumalan alttari edellisen kuninkaan toimesta. Papit ja leeviläiset eivät olleet huolehtineet temppelin pyhyydestä, saati sitten omasta henkilökohtaisesta pyhyydestään, ja silti elivät tyytyväisyydessä ja rauhassa. Negatiivisessa mielessä ‘shalah’ kuvaa siis petollista turvallisuuden tunnetta, valheellista rauhaa, ja hengellisen valppauden laiminlyömistä. Monesti Jumala on lähettänyt profeettoja nuhtelemaan kansaansa väärästä itsetyytyväisyydestä ja itseluottamuksesta. Jeesus itse puhui paljon valvomisen eli hengellisen valppauden merkityksestä. Ja kun meillä yhä täällä Suomessa on niin paljon aineellista hyvää ja elämän korskaa, niin me olemme vaarassa joutua hengellisen huolimattomuuden ja piittaamattomuuden tilaan; olemme vaarassa tulla leväperäisiksi.

Otsikkonamme on tänään Kolme porsasta raksalla. Sadussa äiti sika lähettää kolme porsastaan maailmalle, mutta varoittaa näitä isosta pahasta sudesta. Porsaista kukin rakentaa itselleen talon, mutta kaksi tyhmää suhtautuu rakentamiseen hyvin leväperäisesti. Ne kyhäävät kiireesti kasaan hökkelit–toinen risuista ja toinen oljista–ja rupeavat sitten soittelemaan ja viihtymään, sekä ivaamaan ja nauramaan isoveljelleen Veli Pontevalle, joka ahertaa hitaasti valmiiksi tulevan tiilitalonsa parissa. Veli Viulu ja Huilu toimivat siis kuin Nooan päivän jumalattomat, jotka kävivät pilkkaamassa Nooaa, tämän rakentaessa arkkia. He ovat kuin kristityt, jotka leväperäisyydessään unohtavat, että perkele kulkee ympäri kuin kiljuva jalopeura etsien kenet voisi niellä. Sadun versiosta riippuen Susi joko syö tyhmät porsaat, tai sitten nämä pakenevat Veli Pontevan tiilitalolle ja pelastuvat nipinnapin. Lievennetty versio sopii paremmin meidän tämänpäiväiseen saarnaamme. Talonsa menettäneet ja täpärästi pelastuneet possut ovat kuin kristittyjä, jotka ovat tosin turvanneet Jeesukseen pelastajanaan–heillä on oikea perustus, joka kestää–mutta heidän työnsä tuhoutuu.

Paavali kirjoittaa korinttolaisille näin: “Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä, tai oljista, niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1.Kor 3:9:16).


Iloitsen suuresti siitä, miten tunnustamme yhteistä uskoamme aina ehtoolliselle käydessä Apostolisen uskontunnustuksen sanoin. Tunnustuksen loppuosasta löytyvät nämä sanat Jeesuksesta: Hän “istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.” Jeesus itse puhui tulevasta tuomiosta hetkenä, jolloin hän erottelee lampaat vuohista. Vuohet heitetään helvettiin, lampaat taas pääsevät Jumalan valtakuntaan (Matt 25:31-46). Ilmestyskirjan 20. luvussa puhutaan viimeisestä tuomiosta näin: “Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen” (Ilm 20:11-15). Miksi otan tämän tuomio asian nyt näin esille? Koska uskon, että “päivällä, joka tulessa ilmestyy” Paavali viittaa nimenomaan tulevaan tuomioon. Hän kirjoittaa: “Sillä kaikkien meidän (uskovien) pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa” (2.Kor 5:10).

Kristityt ovat aina tunnustaneet uskovansa, että Kristus tulee tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Se, että tuomiolla tulevat olemaan niin lampaat kuin vuohetkin, viittaa siihen, että uskovat sekä uskosta osattomat tulevat kaikki tuona päivänä olemaan paikalla. Ei ole mahdollista, että joku piiloutuu kuormastoon kuin Saul ja jää saapumatta paikalle. Ja ilmestyskirjan kohta, jonka luimme, puhuu siitä, että kaikki tuomitaan “tekojensa mukaan” (Ilm 20:13), eli kaikki tekomme ja koko elämämme on arvioitavana! Sanonko siis, että viimeisellä tuomiolla jotkut kristityt tuomitaan kadotukseen? En sano. Entä tuomitaanko suuren valkean valtaistuimen edessä uskovia näiden tekemistä synneistä? Vastaan kysymyksellä: eivätkö kaikki sinun syntisi jo olleet Kristuksen kannettavana ristillä, ja eikö Kristus jo ottanut rangaistuksen täysimääräisesti puolestasi? Eikö Jeesus huutanutkin: se on täytetty, tarkoittaen sitä, että hän on jo kokonaan juonut Jumalan vanhurskaan vihan maljan sinun puolestasi? Ja jokainen Jeesuksen oma vastaa,että ‘aamen!’ Kuitenkin meistä jokainen tulee seisomaan tuomioistuimen edessä, ja kuulemme tuomion teoistamme. Kun kyse ei ole kadotustuomiosta, niin mistä sitten? Kyse on tilinteon hetkestä, jolloin saamme toivottavasti kuulla nämä sanat: “Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija” (Matt 25:23, 92käännös). Kyse on päivästä, jolloin koetellaan, jolloin tulee esiin se, miten olemme Herraamme palvelleet. Ja niinkuin Paavali kirjoittaa, kyse on tilinteon ja palkanmaksun hetkestä. “Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi.” Tätä tuomio aihetta Paavali kommentoi näin: “Kun me siis tiedämme, mitä Herran pelko on..” (2.Kor 5:11), ja tässä meillä siis on hyvä lääke kaikkea leväperäisyyttä vastaan ja tässä meillä on lähtökohta kaikkeen viisauteen, sillä Sananlaskujen kirjassa sanotaan: “Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin” (Snl 1:7) ja “Herran pelko on viisauden alku” (Snl 9:10).

Kun minä siis tulen seisomaan tällä tuomiolla tulee minulla varmasti olemaan parempi muisti kuin ikinä maan päällä ja tulen näkemään koko elämäni. Ja kyllä tälläkin hetkellä muistan aikani tuhlaajapoikana maailmassa ja sen, miten rikoin monia ihmisiä vastaan, ja se on kipu ja kärsimys minulle, vaikka tiedänkin saaneeni anteeksi. Eikä armon tarpeeni siihen rajoitu, vaan tiedän monet laiminlyöntini Jeesusta palvellessani. Kun tuomiolla kuulen Kristuksen sanovan, että Mikko, olit jo kääntynyt puoleeni ja silti tässä kohtaa rakensit itsekkyyden ja omahyväisyyden heinämajaa jne jne, ja kun tuossa hetkessä näen lihallisuuteni ja syntini kaikessa hirveydessään, ja aion painaa pääni häpeässä alas, niin kuulen Kristuksen sanat: Mutta nämäkin synnit ja tämänkin leväperäisyyden tähden minä kärsin; katso käsiäni ja jalkojani; rangaistus on jo kärsitty, nosta katseesi, sinut todella on armahdettu.

Vastauksemme oppiin viimeisestä tuomiosta ei kuitenkaan saa olla leväperäisyys, eikä armon tekeminen irstaudeksi eli hälläväliä asenne ja se, että jatkan uppiniskaisena omaehtoista elämää ja valitsen sitten pelastua tulen lävitse elämän rakennusaineiden palaessa viimeisellä tuomiolla, niin sentähden kysymme, miten meidän siis tulisi rakentaa seurakuntana, ja miten elää elämäämme uskovina perheissämme ja kodeissamme? Miten olla “taitava rakentaja” ja “katsoa kuinka rakentaa” (1.Kor 3:10) kuten Paavali?

Pyydän, että tutki itse Raamatusta, onko se totta, mitä nyt sinulle puhun! Meidän tulisi seurakuntana tehdä parannus kaikesta leväperäisyydestä! Sen ei tulisi olla meille samantekevää, julistetaanko saarnoissamme Kristuksen ristiä, kuolemaa ja ylösnousemusta vai ei. Ei ole samantekevää, puhutaanko julistuksessa parannuksen teon ja uudestisyntymisen tarpeesta, saarnataanko tekopyhyyttä ja haureutta ja kaikkia muita syntejä vastaan. Meidän ei tulisi olla leväperäisiä suhteessa yhteisiin kokoontumisiimme, vaan niiden tulisi olla sunnuntai päiviemme ohjelman prioriteetti listalla ensimmäisellä sijalla, kuten on kirjoitettu: “älkäämme jättäkö omaa seurakunnan kokoustamme, niinkuin muutamien on tapana..” (Hepr 10:25), ja vaikka itse osaisimmekin keksiä monia hyviä tekosyitä, en itse tästä heprealaiskirjeen kohdasta löydä pientä pränttiä poikkeusoloista. Ei ole samantekevää sitoudummeko seurakunta yhteyteen! Ei ole samantekevää suhtaudummeko Raamattuun niin, että se on kokonaan totta, ja Jumalan erehtymätön ilmoitus meille. Jos olemme leväperäisiä, ja teemme kompromissin esimerkiksi siinä, mitä on Raamatun opettama terve seksuaalisuus ja miten Jumala on säätänyt seksin vain ja ainoastaan avioliiton sisälle puolisoiden yhteiseksi iloksi ja lasten saamiseksi, niin olemme voineet vaivihkaa sortua suureen ylpeyteen ja korottaa itsemme Jumalan Sanan tuomareiksi, auktoriteetiksi Raamatun yläpuolelle. Meidän ei tulisi leväperäisesti pyrkiä väistämään ja välttämään vastuuta, olipa se elämän millä osa-alueella tahansa. Monissa tapauksissa laiskuus on syntiä. 

Meille miehille kenellä on perhe, on Jumala uskonut perheen pään aseman ja tehtävän, ja uskon että tämä on tärkeää sanoa ääneen. On paljon perheitä, joissa mies on syystä tai toisesta vajonnut passiivisuuteen ja vetäytyy–mikä muuten lienee miehen perisynti aina Aadamin synnistä lähtien–ja vaimo on se “hengellisempi” joka rukoilee ja lukee Raamattua ja on tavalla tai toisella sitten pyrkinyt täyttämään perheessä olleen hengellisen johtajuuden tyhjiön. Jos asia on näin surullisesti, ei vaimosta kuitenkaan ole tullut perheen päätä. En sano tätä nyt vaimoja ja naisia syyllistäen; leskien ja eronneidenkin tilannetta pitäisi miettiä erikseen. Mutta tämä on nuhteen sana kaikille teille miehille, jotka olette laiminlyöneet oman kutsunne ja tehtävänne perheenne parissa. Minun miehenä pitää kerran seistä tuomiolla ja Herra kysyy minulta, että Mikko, uskoin sinulle tyttäreni Adinan, jotta rakastaisit häntä, vaalisit häntä, uhraisit itsesi hänen puolestaan, että hän saisi kukoistaa, että pesisit häntä Sanan vedellä, jotta hän olisi pyhä ja puhdas Jumalan edessä (Ef 5:25-29) ja liittonne hedelmänä uskoin teille nämä lapset, jotta kasvattaisitte heitä Herran kurissa ja nuhteessa, opettaen heitä kunnioittamaan isää ja äitiä jne jne (Ef 6:1-4). Mitä silloin vastaan Herralleni, jos olen suhtautunut tähän kaikkeen leväperäisesti, laiminlyöden vaimoni ja sysäten lapseni pienestä pitäen toisten kasvatettavaksi, jotta voin keskittyä itselleni tärkeämpiin asioihin.

Haluaisin vielä nostaa loppuun esille erään teeman, josta minulla on myös omakohtaista kokemusta. Ystäväni oli vuosia sitten liittymässä erääseen seurakuntaan, jota itse pidin siellä vierailtuani vähintään epäilyttävänä ja terveestä opista pois hairahtuneena. Kuulin kokouksissa esiintyneen outoa manifestoimista ja minua hätkähdytti suuresti, kun seurakunnan kokouksessa käydessäni minulle esiteltiin alttaritaulu, jossa oli maalattu kuva läpimurron enkelistä. Ei kai alttarille tulla kohtaamaan enkeliä? Koska en ollut suoraselkäinen ja rohkea, en sanonut ystävälleni suoraan, että älä mene sinne, vaan käytin epärehellistä piilovaikuttamista, eli manipuloimista. Rukoillessani hänen puolesta puhuin hänelle kuin tiedon sanoina, että hänen ei pidä tehdä valintaa, jonka hän on meinannut tehdä jne ja ystäväni toimikin sitten tahtoni mukaisesti. Mutta, olin ylittänyt valtuuteni Herran palvelijana ja myöhemmin pyysin ystävältäni tätä anteeksi. Minun olisi vain pitänyt puhua suoraan, silläkin uhalla että toinen suuttuu. 

Paavali kirjoittaa: “Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hylänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan Sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä” (2.Kor 4:2). “Häpeälliset salatiet” on kreikaksi ‘krypta tes aischynes’ ja viittaa toimintaan, joka ei ole täysin totuudellista. Häpeälliset salatiet on jotakin muuta, kuin pyrkimys vaikuttaa toiseen puhumalla tälle Jumalan Sanaa suoraan, rehellisesti ja avoimesti. Kaikkein vaikein tilanne on se, jos manipuloija julistaa asiansa Herralta tulevana ilmoituksena ja jos päälle liimataan vielä oppi siitä, että ei saa koskea Herran voideltuun, eli ei saa kyseenalaistaa ja arvioida, niin soppa on valmis. Mutta tässä se on suoraan sanottu: kaikki tällainen piilovaikuttaminen on häpeällistä.

Paavali kirjoittaa: ”Ei niin, että tahdomme vallita teidän uskoanne, vaan me yhdessä autamme teitä teidän iloonne” (2.Kor 1:24). Toisaalla Paavali puhuu itsestää seurakunnan palvelijana–ei hallitsijana. Pietari kirjoittaa, että vanhinten tulee kaitsea laumaa–ei häpeällisen voiton tähden–eli ei itsekkäistä ja omaa etua tavoittelevista motiiveista, ja hallitsemisen sijaan johtaa olemalla seurakunnalle esimerkkinä. Paimenen tulee julistaa koko Raamattua–ei vain korvasyyhyyn–ja näyttää itse esimerkkiä, miten soveltaa Raamatun kalliita periaatteita omassa elämässä. Painostaminen, manipulointi ja uhkailu ovat kiellettyjä. Paavalin “vallitseminen” ja Pietarin “Herroina hallitseminen”  viitannee samaan epäterveeseen paimenuuteen, johon molemmat apostolit tahtoivat tehdä selkeän pesäeron. Paavalin motiivina vielä konkreettisemmin lienee ollut–kuten Amplified versio sanoo– korinton “super apostolit” (2.Kor 11:5, 12:11) jotka pyrkivät varastamaan seurakuntalaisten lojaliteetin, kääntämään heidät Paavalia vastaan ja johtamaan seurakuntaa harhaan. Vallita tulee kreikan sanasta “kyrios” eli herra. Vallitseminen ja hallitseminen siis tässä yhteydessä kuvaa herran tai hallitsijan hallinta oikeuden mukaisia toimia suhteessa omaan omaisuuteen. Mutta kuka on Herra? Kuka on seurakunnan Pää? Ytimessä ongelmana paimenella, joka alkaa epäterveesti vallita laumaa, on se, että hän on enemmän tai vähemmän irrottautunut alipaimenen ja palvelijan mentaliteetista ja on alkanut kiinnittää ihmisiä enemmän omaan karismaansa ja oman persoonansa arvovaltaan; hän on alkanut kiinnittää ihmisiä enemmän omaan johtoonsa kuin Sanan julistamisen kautta Jeesuksen johdon alle. Pahimmassa tapauksessa seurakunnan omatunto ei enää olekaan sidottu Raamattuun, vaan pastorin näkemyksiin.

“Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan” (Jaak 1:5). Etsitään yhdessä ja erikseen sitä, mikä on Jumalan tahto elämissämme ja kuinka voisimme olla taitavia rakentajia siinä, mitä meille on uskottu. Ja tehdään tämä luottaen Jumalan armoon ja tehdään parannus kaikesta leväperäisyydestä. Aamen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).