Kain (1.Joh 3:11-17)
Kain on arkkityyppi veljensä vihaajasta ja siksi rakastamisen vastakohta. Kain on myös Raamatun ensimmäinen kuva “maailmasta, joka meitä vihaa” (1.Joh 3:13). Kain oli tosin uskonnollinen ja toi uhrilahjansa Jumalalle, mutta silti hän oli pahasta ja niin olivat hänen tekonsa myös pahat. Jumala ei ollut kiinnostunut ainoastaan uhrista, vaan vielä enemmän uhraajasta itsestään. Kuitenkin myös Kainin tuoma uhri on paljon puhuva. Kainin uhrissa ei ollut elämää. Kain toi kasvattamiaan vihanneksia ja tämä hänen uhrinsa on meille myös symboli kaikesta omasta vaivannäöstä ja siksi yritys kelvata oman itsensä perusteella. Eli, Kainin tapauksessa uhraaja itse oli paha, ja myös hänen uhrinsa oli kelpaamaton.
Kun Jumala sitten ei mielistynyt Kainin uhriin, mutta otti vastaan Aabelin uhrin, ei Kain tästä suinkaan nöyrtynyt pyytämään Aabelin laumasta myös itselleen uhrikaritsaa. Kain ei raamatullisesti sanottuna tehnyt parannusta. Pikemminkin Kain toimi kuin ajatellen, että ‘jos minun oma tapani palvella Jumalaa ei kelpaa, niin vihaan sitä, mikä Jumalalle kelpaa ja myös sitä, joka sen mukaan Jumalaa palvelee,” ikäänkuin Jumala olisi tehnyt Kainille väärin ja nyt kain kostaisi tämän Jumalalle.
Maailma, jonka yllä ei ole Jumalan mielisuosiota, vihaa Raamatun mukaan Jumalan lapsia. Näin myös siitä syystä, että Jumalan lapset ovat turvanneet oikeaan uhriin, joka Jumalalle kelpaa, ja siksi ovat osalliset Jumalan rakkaudesta ja mielisuosiosta. Jeesus itse kerran sanoi, että sentähden maailma Häntä vihaa, että Hän todistaa siitä, että maailman teot ovat pahat (Joh 7:7). Voimme nähdä tämän saman toteutuneen myös Kainin ja Aabelin kohdalla; kun Aabel oli raivattu pois tieltä, oli Kainin helpompi jatkaa itsepetoksessa ja synnissä.
Kain oli pahasta ja hänen tekonsa olivat pahat. Kain oli “kuolemassa” (1.Joh 3:14) ja hänen tekonsa levittivät kuolemaa. “Me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään” (1.Joh 3:14) puhuu siitä varmuudesta, jonka voi omistaa, kun toimii päinvastoin kuin Kain; kun rakastaa veljiä. Jos uskoo siirtyneensä kuolemasta elämään–ottamalla vastaan pelastuksen Jeesuksessa Kristuksessa–mutta ei rakasta, ei voi omistaa täyttä uskon varmuutta. Puulla on juurensa ja niin on myös kaikella pahalla. Aabelin tappaminen juonsi juurensa Kainin vihasta–ja kun Kain vihasi veljeään tämän vielä eläessa, oli Kain Jumalan silmissä jo murhaaja. Murha on vihan hedelmä ja päämäärä. Rakkaus on tämän vastakohta, sillä rakkaus etsii lähimmäisensä tosi parasta. Se, joka toimii elämää tuhoten, ei itse ole iankaikkisessa elämässä sisällä (1.Joh 3:15). Kainista me näemme, mitä on viha, Kristuksesta me näemme, mitä on rakkaus, joka jopa suostuu kärsimään toisen vihaa itse kostamatta. Toisen elämän tuhoaminen on suurinta vihaa ja oman elämän uhraaminen toisen edestä suurinta rakkautta. Kukaan ei murhaa toista, vihaamatta tätä ensin vähän, sitten enemmän niin, että lopulta mielessään murhaa tuon toisen. Kukaan tuskin myöskään seuraa Kristuksen äärimmäistä rakkauden esimerkkiä, ellei ensin ole rakastanut vähässä, antamalla “tämän maailman hyvyyttä” (1.Joh 3:17). Et voi rakastaa sellaisella, mitä sinulla ei ole, mutta ellet rakasta sillä, mitä sinulla on, kuinka Jumala uskoisi sinulle mitään enempääkään. Raamattu osoittaa: “joka on uskollinen vähässä, se pannaan paljon haltijaksi” (Matt 25:11) ja “joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä” (Luuk 16:10). Jos suljet sydämesi vähässä, niin kuinka se muka olisi auki paljossa. Itsepetos on turhaa!
“Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Hän antoi henkensä meidän edestämme; meidänkin tulee antaa henkemme veljiemme edestä. Jos nyt jollakin on tämän maailman hyvyyttä ja hän näkee veljensä olevan puutteessa, mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus saattaa pysyä hänessä” (1.Joh 3:16-17)?