"Sankari"

Heräsin aamulla, ja kun join kahvia, mieleeni nousi kysymys siitä, kuka on sankari koulumaailmassa? Muistan kerran olleeni luennolla, jossa esitelmöitiin aikojen muuttumisesta. Kysymys kuului: mitä ihmiset ihannoivat tai millaista ihmistä he pitävät sankarina? Tämän kysymyksen vastaus kertoo paljon yhteisöstä. Joskus taannoin sankarina pidettiin pyhimystä. Unohdin jo, mitä tuli siinä välissä, mutta nykypäivän sankari esitelmän mukaan oli julkkis. Jos mietit iltapäivä-, ja juorulehtien otsikoita, niin näiden ihailtujen henkilöiden karaktereissa ei korosteta sellaisia piirteitä kuin ahkeruus, hyvyys, viisaus, kärsivällisyys, itsehillintä, lempeys, laupeus ja rakkaus. Näiden sijaan näet sanoja kuten rohkeus (mikä tarkoittaa monesti rohkeaa huoraamista), kateus, riita, ero, kauneus, homous, irtosuhteet, luksus, rakkaus (ei tarkoiteta samaa, kuin 1Kor 13 kuvauksessa rakkaudesta). Asian voisi melkein tiivistää siten, että sankareittemme elämää kuvaa Galatalaiskirjeen luettelo lihan teoista:
- "Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, Epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille jo edeltäpäin sanon, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa" (Gal 5:19-21).
Kun nyt tartun ensin esittämääni kysymykseen siitä, kuka on sankari koulumaailmassa, täytyy minun tunnustaa, että ajatteluuni vaikuttavat omat kokemukseni peruskoulussa ja lukiossa vuosina 1997-2010. Ketä muut lapset ihannoivat ja katsoivat ylöspäin? Kenen rinnalla tunnettiin huonommuutta ja heikkoutta? Kuulemieni uutisten sekä huhujen perusteella suunta ei omista kouluajoistani ole kääntynyt paremmaksi. Millainen on siis koulun sankari? Kuka lasten kesken dominoi ja johtaa? Löysin määritelmän hänestä Sananlaskujen kirjasta. Se on seuraavanlainen:
- Hän halveksuu ja ylenkatsoo viisautta ja kuria. Hän nauraa rikkomuksilleen. Hän haastaa riitaa. Hän on mieltä vailla, ja lisäksi siveetön, irstas, hillitön ja estoton. Häntä on hyödytöntä neuvoa. Hän puhuu toisista pahaa, eli panettelee. Hän levittää hulluuttaan. Hän ei pelkää eikä karta pahaa, vaan on huoleton ja suruton. Hän aiheuttaa paljon surua ja murhetta vanhemmilleen. Hän elää tuhlailevasti ja on vailla harkintaa. Hän uusii tyhmyytensä niinkuin koira, joka palaa oksennukselleen. Hän luottaa omaan sydämeensä, eikä etsi viisautta ulkopuoleltaan. Hän on vailla itsehillintää. Ja Sananlaskujen kirja nimeää tälläisillä ominaisuuksilla varustetun ihmisen TYHMÄKSI (kts. Snl 1:7, 15:5, 14:9, 20:3, 7, 16:22, 27:22, 10:18, 13:16, 14:16, 17:21,25, 19:13, 21:20, 26:11, 28:26, 29:11).
Sananlaskujen kirja sanoo myös: "Vaella viisasten kanssa, niin viisastut; tyhmäin seuratoverin käy pahoin" (Snl 13:20). Mitä jos asioista alettaisiinkin puhua niiden oikeilla nimillä? Mitä jos pimeyttä ei enää tehtäisikään valkeudeksi, ja valkeutta pimeydeksi? Mitä jos tyhmää ei enää pidettäisikään viisaana, vaan hän saisi osakseen sen halveksunnan, joka hänelle kuuluukin? Mitä jos ihmisten sydämet alkaisivatkin rakastaa totuutta, hyvyyttä ja puhtautta? Ja kun suu puhuu sydämen kyllyydestä, olisi keskusteluilmapiirikin aivan erilainen julkisessa tilassa. Mutta sydäntä ei muuta kukaan muu kuin Jeesus! Tästä syystä koulumaailma tarvitsee Jumalaa uudistukseen ja palatakseen sen arvostamiseen, mikä on arvostamisen arvoista. Lukemamme tyhmän karakterin piirteet kertovat meille myös siitä, miten ensiarvoista on luonnekasvatus. Jos tyhmä pysyy tyhmänä, on hänen opettamisensa kuin kaataisi vettä pöydälle: kaikki vesi valuu lattialle eikä mikään tartu.