Kielet merkkinä uskosta osattomalle
Miten tulisi ymmärtää seuraava Korinttolaiskirjeen kohta, joka sijoittuu keskusteluun armolahjoista, Hengen vaikutuksista ja seurakunnan kokoontumisesta ja järjestyksestä kokoontumisissa? Paavali kirjoittaa Hengen insoiroimana näin:
"Laissa on kirjoitettuna: "Vieraskielisten kautta ja muukalaisten huulilla minä olen puhuva tälle kansalle, eivätkä he sittenkään minua kuule, sanoo Herra". Kielet eivät siis ole merkiksi uskoville, vaan niille, jotka eivät usko; mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville. Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne? Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion, hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä"
(1. Kor 14:21-25).
Paavali lähtee liikkeelle siitä, mitä Jumala muinoin oli kansalleen Israelille puhunut. Kun selaamme kirjettä muutaman luvun taaksepäin lukuun kymmenen, huomaamme, että siinä Paavali toimii samalla tavoin. Teemme tästä johtopäätöksen. Monet syvälliset totuudet ankkuroituvat Raamatun historiaan ja Vanhan Testamentin tunteminen on tie syvempään Jumalan tuntemiseen.
Viidennessä Mooseksen Kirjassa kerrotaan, kuinka Jumala varottaa kansaansa tottelemattomuudesta; jos israelilaiset eivät "kuule Herran ääntä ja tarkoin noudata Hänen säädöksiään" niin Hän nostaa heitä vastaan kaukaisen kansan, jonka kieltä he eivät ymmärrä. Näin kävi sittemmin, kun Babylonin maailmanvalta kukisti jumalattoman Juudan. Siispä, ne, jotka olivat Israelille tuomioksi; tai jotka toivat tuon tuomion; niistä israelilaiset saattoivat sanoa, että heidän puheensa on järjetöntä. Vieraskielisen puheen kuuleminen oli siis tässä mielessä muinoin uskottomille israelilaisille tuomion merkki; Jumalan puhetta tuomion saapumisesta ovelle.
Kun nyt Paavali kirjoittaa, että kielet ovat merkiksi niille, jotka eivät usko, se mitä ilmeisimmin tarkoittaa jotakin samankaltaista tuomion merkkiä. Havainnollistava esimerkki on seurakunnan kokous, jossa kaikki tai jotkut puhuvat kielillä ääneen. Paikalle tulee uskosta osaton, joka alkaa nauraa, että nämähän puhuvat siansaksaa kuin lapset hiekkalaatikolla; nämähän ovat järjiltään. Mutta nyt tuo kielillä puhuminen onkin merkki Jumalalta näille uskosta tai opetuksesta osattomille. Jumala puhuu heille noiden kielten kautta--ihmisten suulla--mutta he eivät kuuntele, koska he eivät ymmärrä, varsinkaan jos kukaan ei selitä.
Kielet ovat siis merkkinä (mikä vakuuttaa, vahvistaa, todistaa ja oikeaksi todentaa asian) uskosta osattomille ja jos uskosta osaton pilkkaa ja ivaa uskovia, kun kuulee näiden kielillä puhumisen, niin sehän vain vahvistaa tuota merkkiä: tämä on Jumalasta mutta tuo pilkkaaja ulkopuolella, tuomion alla.
"Eivätkä he sittenkään Minua kuule" on kova sana. Herra oli astunut alas ja ilmoittanut tai ilmaissut itsensä heille; puhuakseen heille ymmärrettävästi--mutta he eivät kuunnelleet. Jotakin samaa näemme myös evankeliumeissa; Jeesus sanoi puhuvansa vertauksilla siksi, että ulkopuolella olevat eivät ymmärtäisi. Vielä Jeesus kerran sanoi, että "sentähden te ette usko, että Minä puhun teille totuuden." Nämä jakeet avaavat meille lisä-perspektiiviä asian ympäriltä. Logiikka etenee kutakuinkin näin: koska te ette kuunnelleet, vaikka te ymmärsitte, te joudutte nyt kuuntelemaan, ettekä voi ymmärtää--tämä on tuomio siitä, että ymmärryksen oikein käyttämisen ns. etsikko aika meni ohi. Ainoa apu olisi nyt nöyrtymisessä tunnustaa Jumalalle kaikki.
Vaikka tämä kielillä puhumis asia onkin merkki tuomiosta, ei se ole lopullisen tuomion merkki. Jakeiden 24-25 valossa se vain vahvistaa ja korostaa edellä mainittuja totuuksia (mm. profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva ellei ole selitystä (1Kor 14:5) tai että Hengen ilmoitus annetaan yhteiseksi hyödyksi (1Kor 12:7) ja että tavoite on yhteinen rakentuminen (1Kor 14:12)). Tämä myös korostaa profetaalisuuden arvoa seurakunnan kokouksessa. Mainittu paljastaminen (1Kor 14:24) tarkoittaa synnistä vakuuttamista siten, että Hengen vaikutuksesta joku esittää raskauttavat todisteet tätä kuviteltua uskosta tai opetuksesta osatonta vastaan. Näin toimii Pyhä Henki. Pyhä Henki vakuuttaa synnistä, vanhurskaudesta ja tuomiosta. Jos näin ei tapahdu omissa kokouksissamme, niin meidän on kysyttävä: missä vika? Jumalan tunteminen johtaa meidät Hänen muuttumattomuutensa tähden katsomaan omaan itsemme. Pyhä Henki haluaa yhä noista kolmesta vakuuttaa. Mutta ovatko mielestämme jotkin Hänen toimintatapansa epäsensitiivisiä? Rajaammeko jotkin Hänen vaikutuksensa turvallisesta tilastamme ulos? Haluammeko itsellemme mittatilaustyönä omia vaatimuksiamme vastaavan Pyhän Hengen? Meille ei kuitenkaan tässä tarjota muuta tietä jumalattoman johdattamiseksi pilkkaamisesta synnintuntoon ja pelastukseen, kuin profetaalisuuden ilmeneminen seurakunnan keskellä, että "hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä" (1Kor 14:25).