Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Muistiinpanoja Ilmestyskirjasta

Helvetti, Ilmestyskirja, Lopun aika, Maailmanloppu, Taivas, Viimeinen tuomio

Tämä aihe on valtava, ja niin ihmiskieli kuin ymmärryskin vajavainen kuvailemaan sitä. Kuitenkin jotakin haluan koettaa kirjoittaa ylös. Ilmestyskirjassa on kyse nimensä mukaisesti ilmestyksestä, jonka Jumala antoi viimeiselle elossa olevalle apostolille, Johannekselle, joka oli perimätiedon mukaan ensin keitetty elävältä, mutta kun oli jäänyt henkiin, niin viety vangiksi Patmos nimiselle saarelle lähelle nykyisen Turkin rannikkoa. Johannes oli siis ruumiillisesti hyvin heikkona, niin ikänsä kuin kidutuksen puolesta. Hän oli ruumiillisesti vangittuna, kahleissa, mutta yllättäen hän onkin Hengessä ja verhot vedetään hänen silmiensä edestä pois. Hän saa esimakua siitä, mikä kerran tapahtuu kaikkien olevaisten silmien edessä, kun suuren valkean valtaistuimen edestä sekä taivas että maa pakenevat (Ilm 20:11).

Ilmestys tulee sanasta apocalypse, mikä tarkoittaa verhojen tai peitteen sivuun vetämistä ja nimenomaan ilmestystä. Kyse ei siis ole vain jostakin näystä tai hallusinaatiosta, vaan siitä, että Johannes näkee Jumalan maailmoihin, joiden yllä tavallisesti on näkyväisen maailman peite. Johanneksen saaman ilmestyksen keskiössä on Jeesus, joka on "uskollinen todistaja", "kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija", ja joka on "päästänyt meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen" (Ilm 1:5-6). Juuri Jeesuksen, seurakunnan Herran Johannes ensin näkee, mutta millainen onkaan tuo kokemus! Johannes, joka oli saanut syntinsä anteeksi ja oli uskonvanhurskauden kautta kelvollinen tulemaan Jumalan eteen, kertoo: "Ja kun minä Hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena Hänen jalkojensa juureen." Millainen on meidän kuvamme Jeesuksesta? Jos nyt näkisimme Hänet kirkastettuna Isän Jumalan oikealla puolella, niin eikö vain meidänkin reaktiomme olisi sama! Mutta sitten Jeesus pani kätensä Johanneksen päälle ja sanoi: "Älä pelkää!"

Tätä näkyä seuraa ne seitsemän kirjettä, jotka Johannes saa Jeesukselta, seurakunnan Herralta lähetettäväksi. Sitten siirrytään siihen, mikä Johanneksen ilmestyksen ytimessä käsittääkseni on: Johanneksen näkemä näky taivaallisesta jumalanpalveluksesta. Johannes näkee taivaassa oven avoinna ja saa käydä sisälle (Ilm 4:1). Ensin hän näkee valtaistuimen--jota hän ei edes yritä kuvailla tässä kohden--hänen huomionsa kiinnittyy sillä istujaan, jota hän yrittää kielensä rajoissa kuvailla:

"Ja istuja oli näöltänsä jaspis- ja sardionkiven kaltainen; ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari, näöltänsä smaragdinkaltainen" (Ilm 4:3). Jumala on Pyhä, eli täysin jotain muuta, kuin luotu todellisuus; Hän on omassa kategoriassaan eikä mikään tai kukaan ole Hänen kaltaisensa! Jumala ei ole kuin timantit ja kuitenkin, kun Johannes vajavaisella kielellämme koettaa kuvailla Häntä jotenkin, tarvitsee mielikuvituksemme rakennusaineeksi jotakin luotua minkä me tiedämme! Millainen näky mahtoikaan tuo olla! Miten valtava tuo armosta kertova sateenkaari valtaistuimen yllä! Miten paljon syvemmiltä ja kirkkaammilta kaikki värit näyttivätkään; miten valtaisa kirkkaus täytti tienoot--olihan kyse Jumalan valtaistuimesta--ja miten tuo valo sädehtikään valtaistuimella istuvasta, eikä Johannes löydä parempaa vertauskuvaa kuin valon taittumisen timantista.

Valtaistuimen ympärillä Johannes näkee neljä olentoa, jotka lakkaamatta palvovat Jumalaa sanoen: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on" (Ilm 4:8) ja tähän palvontaan yhtyvät 24 vanhinta, jotka myös ovat valtaistuimen tykönä.

Se, mitä Johannes sitten näkee, on todella merkityksellistä ja sen ympärille myös koko loppu kirja rakentuu: "Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun. Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: 'Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit'"(Ilm 5:1-2)? Vanhaan aikaan kirjeet sinetöitiin, ja lähettäjä painoi esimerkiksi omalla sormuksellaan sinettiin tunnuksensa. Näin vastaanottaja ensiksikin sai takeet siitä, kuka oli lähettäjä, sekä siitä, että kirje oli yhä koskematon, sillä sinetti oli ehjä. Numero seitsemän edustaa Raamatussa täydellisyyttä, ja niinpä meillä tässä on kuva siitä, miten Jumalan tarkoitus ja suunnitelma käy toteen, mutta se on ollut täydellisesti suljettuna ja salattuna tähän asti; verhoja ei ole vielä vedetty sivuun eikä asia ole tullut julki!

Ensin ketään arvollista ei löydy avaamaan kirjakääröä ja Johannes itkee tätä katkerasti--tuskin tietäen, mitä käärössä on, mutta kuitenkin ymmärtäen sen olellisuuden. On kuin kaikki olisi toivotonta, kaikki hukassa, ellei kirjakääröä saada avattua! Mutta kuka voi sen avata ja sen sinetit murtaa? Kuka on Jumalan suunnitelmien toteutumisen avain? Sitten yksi vanhimmista lohduttaa Johannesta: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että Hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä." Johannes kirjoittaa: "Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella istuvan oikeasta kädestä" (Ilm 5:5-7). Miten Jumalan väkevyys onkaan verhoutunut heikkouteen ja miten suurin voima ilmoitettiinkaan meille ihmisille tuon teurastetun Karitsan kuolemassa! Miten näennäisen vastakkaiset täydellisyydet liittyvätkään yhteen Jeesuksessa! Millainen Hän onkaan!

Kirjakäärö on nyt teurastetulla Karitsalla. Tämä johtaa siihen, että taivas puhkeaa uuteen ylistyslauluun, joka kohdistuu nyt Karitsalle: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä Sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista.." (Ilm 5:9). Joten, voisimme todeta, että Johanneksen ilmestyksessä kaikki lähtee liikkeelle Jumalan valtaistuimen edestä, ja siihen myös kaikki päättyy. Karitsa ottaa kirjakäärön ja rupeaa yksitellen avaamaan kirjakäärön sinettejä. Seitsemän sinetin avaamisen rinnalle tulee seitsemän taivaallista pasuunan puhallusta, sekä seitsemän vihan maljaa, jotka maahan vuodatetaan.

Sitten: "Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme (1. Kor 15:51‭-‬52). Viimeinen pasuna soi ja kuolleet herätetään" ja sitten olemmekin jo Ilmestyskirjan luvussa 20. "Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille enää sijaa löytynyt.."

Tämä on se hetki, jota kohden vääjäämättä jokainen meistä kulkee! Tuolloin ei enää ole mitään epäselvää! Kaikki verhot on lopullisesti vedetty sivuun, eikä ole enää mitään harhakuvitelmia kenenkään ihmisen ja Jumalan valtaistuimen edessä. Johannes jatkaa: "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen" (Ilm 20:11-15).

Uskon, että sanat, "ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja" tarkoittavat sitä, että murrettuaan nuo seitsemän sinettiä, kunkin vuorollaan, Karitsa lopulta avaa tuon Johanneksen näkemän kirjakäärön, joka on sisältä ja päältä täyteen kirjoitettu. Näin koko Johanneksen näkemä Ilmestys, vaikka maan päällisen ajan kannalta kattaakin vuosia, ehkä vuosikausia, on taivaassa vain kuin yksi hetki; se hetki kun Karitsa murtaa sinetit ja avaa kirjakäärön! "Tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että 'yksi päivä on Herran edessä niinkuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niinkuin yksi päivä'" (2Piet 3:8).

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).