Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Jumalan tekojen julki tulo sokeana syntyneessä (Joh 9)

Johanneksen evankeliumi

Johanneksen evankeliumin yhdeksännessä luvussa kohtaamme Jeesuksen, kun Hän ohi kulkiessaan parantaa miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea. Luemme: "Ja ohi kulkiessaan Hän näki miehen, joka syntymästään saakka oli ollut sokea. Ja Hänen opetuslapsensa kysyivät Häneltä sanoen: 'Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?'" Johanneksen kuvaus luo mieliimme kuvan miltei sattumanvaraisesta kohtaamisesta, josta opetuslasten kyselemisen kautta muodostuu tilanne Jeesuksen ilmoittaa itsensä sokean parantamisessa. Tämä on yksi niistä monista tunnusteosta, joiden ympärille Johanneksen todistus Jeesuksesta rakentuu. Kuten aina Johanneksen evankeliumissa, olemme tässäkin tekemisissä paljon pintaa syvempien asioiden kanssa. Tämä on kirjoitettu, että me uskoisimme (Joh 20:31). Vaikka tunnusteossaan Jeesus parantaa sokeana syntyneen silmät, voisi otsikko tälle yhdeksännelle luvulle yhtä hyvin olla: 'Opetuslapset alkavat nähdä ja fariseusten sokeus paljastuu'. Jeesuksen tekojen kautta aina loistaa Hänen kirkkautensa, emmekä sen loistaessa voi muuta kuin paljastaa itsemme, joko tulemalla Hänen luoksensa Hänen valonsa paljastamina tai kääntymällä entistäkin voimakkaammin väärään suuntaan--kuten Jeesus sanoi fariseuksille: "Te sanotte: 'Me näemme' ; sentähden teidän syntinne pysyy."

Ensimmäinen tekstistä nouseva teema on opetuslasten suhde Opettajaan. Opetuslapset seurasivat Jeesusta, näkivät tämän pysähtyvän ja näkivät sokean miehen, jota Jeesus jäi katsomaan. Mitä mahtoivatkaan he Jeesuksen kasvoilta nähdä? Joka tapauksessa heissä heräsi kysymys ja he toivat sen heti Herrallensa; "Rabbi kuka teki syntiä", tai kuten 92 käännös sanoo: "kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana"?

Näin meidätkin on kutsuttu Jeesuksen seuraajina toimimaan; kysymään Häneltä, rukoillen ja Raamattua tutkien. Jeesus on se, joka sanoo, mitä mikäkin merkitsee. Kysymällä opetuslapset tunnustivat oman sokeutensa ja valon tarpeensa. Heissä toteutui Jeesuksen sana: "että ne, jotka eivät näe, näkisivät" (Joh 9:39). Mutta elämmekö me näin; onko meillä tälläinen suhde Jeesukseen? Monesti emme kysy ihmisiltäkään, koska näin ilmaisisimme tietämättömyytemme tai keskenkasvuisuutemme. Mielummin annamme ihmisten olettaa meistä jotain, mikä ei ole totta, tai sitten jopa petämme itseämme. Emme tahtoisi tulla valoon. Kun me kysymme Jeesukselta, avaamme itsemme samalla Hänen tutkittavakseen. Psalmissa 119 kuvataan Raamattua jalkojemme lampuksi ja valoksi teillämme. Jos Jumalan Sanan totuus ei ole saanut meissä sijaa ja jos emme tule sen äärelle jatkuvasti, on elämämme haparoimista ilman kunnollista valoa.

"Rabbi, kuka teki syntiä, tämäkö vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntymän?" Jeesus vastasi: "Ei tämä tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan Jumalan tekojen piti tuleman hänessä julki" (Joh 9:2-3). Jos Jeesus olisi vastannut, kuten opetuslapset selvästi odottivat, olisivat he saaneet aiheen ajatella olevansa sokeana syntynyttä parempia. He olisivat voineet ajatella: "koska me emme ole sairaita tai fyysisesti vammautuneita, olemme tuota sokeaa parempia." Äärimmäisyyksiin vietynä tämä kai esiintyy hindulaisuuden jälleensyntymisopissa. Köyhiä, kurjia ja sairaita ei tarvitse auttaa; he saavat sen mukaan mitä karmaa ovat itselleen hankkineet edellisessä elämässänsä.

Oikeastaan opetuslasten kysymys kuului, ja yhä kuuluu: miksi on kärsimystä? Eri asia sitten on, kysymmekö sitä Jeesukselta Häntä syyttäen, vai kysymmekö Hänen auktoriteettinsa ja Herrautensa alle suostuneina; saako Hän päättää miksi? Meidän tulee myös suostua siihen, kuten opetuslapset tässä, että Herramme ei läheskään aina selitä meille miksi; joskus Hän vain näyttää, mitä on tehtävä.

Mutta miksi siis on kärsimystä? Miksi Jumalan luoma maailma on rikki? Miksi on niin paljon pahaa, miksi sairautta? Miksi? Tämä on tärkeä kysymys, koska ei ole itsestään selvää, että edes meillä kristityillä on kristillinen maailmankuva. Tietenkin opetuslapset tunsivat--niinkuin sinäkin tunnet-- kertomuksen Aadamista ja Eevasta sekä syntiinlankeemuksesta, ja ehkä sitä ajattelivatkin kysyessään? Mutta mitä tuo meidänkin elämään niin paljon vaikuttava tapahtuma merkitsee tässä ja nyt; mikä on sen suhde tähän, mikä on edessämme? Odotammeko vastausta opetuslasten tavoin Herraltamme? Kysymmekö Häneltä toimintaohjeita?

Jeesus vastasi odottamattomalla tavalla; ei ollut opetuslasten tehtävä selvittää, kuka oli syyllinen. Ei ollut opetuslasten oikeus keskittyä siihen, ansaitsiko mies kohtaloaan vai ei. Syntiinlankeemuksen jälkeen tietysti armoa on se, että ylipäänsä kukaan näkee; että ylipäänsä on hyvyyttä jäljellä maailmassa, joka on kääntänyt selkänsä Luojalleen. Armoa on ennenkaikkea se, että yhtään kukaan meistä saa nähdä Jeesuksen kirkkauden. Kaikki me olemme sokeana syntyneitä.

Opetuslasten uteliaisuutta sen suhteen, kenen vika/ketä syyttää, ei Jeesus tyydyttänyt. Jeesus sanoi miehen olleen sokea sentähden, että Jumalan teot tulisivat Hänessä julki. Narnian tarinoissa on puhuttelevaa, kun Aslanilta joku aina välillä tiedustelee jonkun toisen asioita. Aslan aina vastaa: "jokaiselle kerrotaan vain hänen oma tarinansa." Ja meidän tarinassamme keskeistä on se, että Jumalan teot tulisivat julki.

Palaamme taas suurten kysymysten äärelle: eikö sairaus sitten johdu synnistä? Kyllä, se johtuu Aadamin synnistä, sillä hänen syntinsä kautta tuli kuolema maailmaan ja sairaus on kuoleman oire. Kuitenkin oppi siitä, että kaikki minua kohtaava sairaus ja koettelemus johtuisi jostain minun tekemästäni synnistä, josta en vielä ole parannusta tehnyt, on väärä. En sano, etteikö sairaus voisi olla myös rangaistus synnistä, josta ei parannusta tee, mutta pahimmillaan siihen uskominen, että kaiken takana on oma synti, voi viedä hulluuden partaalle. Lääke tähän on armon evankeliumi.

Meitä myös kutsutaan aina katselemaan suurempaa kuvaa kuin omaa itseämme ja sisintämme. Jeesuksen mukaan ei kyse ole meistä, vaan Jumalan tekojen julki tulemisesta; sitä Jeesus haluaa, olimmepa terveitä tai sairaita. Ja vielä sairauteen liittyen on hylättävä se oppi, että kaikelle olisi aina luonnollinen tai psykologinen selitys. Ja, vaikka sairaus ei olisikaan "oma vikani", voi se silti olla Jumalan sormi, joka painaa minua, ja jonka kautta Jumala haluaa puhua minulle. Jumala käyttää myös sairautta ja vaikeuksia omien tarkoitusperiensä toteuttamiseksi. Esimerkiksi: Miksi meillä on koronavirus ja maailma sekaisin? Raamattu mainitsee, että Sodoman synti oli huoleton lepo ja leivän yltäkylläisyys. Uskon, että Jumala haluaa ottaa meiltä väärän huolettomuutemme ja uneliaisuutemme pois! Tämäkin tapahtuu siksi, että "Jumalan teot tulisivat julki." Tästä perspektiivistä Jeesus kutsuu meitä asiaa lähestymään, ja myös seuraamaan Hänen esimerkkiään konkreettiseen toimintaan.

Jeesuksen vastaus jatkui: "Niin kauan kuin päivä on, tulee meidän tehdä Hänen tekojansa, joka on Minut lähettänyt. Tulee yö, jolloin ei kukaan voi työtä tehdä. Niin kauan, kuin Minä maailmassa olen, olen Minä maailman valkeus" (Joh 9:4-5). Mitä tarkoittaa ilmaus: niin kauan kuin päivä on? Johannes kirjoittaa, että Jeesus on totinen valkeus, joka tuli maailmaan (Joh 1:5,7,9), ja niin kauan, kuin Jeesus on maailmassa, on Hän maailman valkeus. Valo lakkaa loistamasta, kun päivä painuu mailleen. Tietyssä mielessä siis yö, josta Jeesus tässä puhuu, tarkoittaa kuolemaa. Niin kauan kuin Hän maailmassa on, on Hän maailman valkeus, mutta kun Hän kuolee ei Hän enää maailmassa ole sen valkeutena samalla tavalla. Kerran mekin kuolemme, ja sitten emme enää voi tehdä Hänen tekojaan tässä maailmassa; emme enää voi loistaa Hänen valoansa tähän maailmaan. Nyt on sen aika emmekä tiedä, paljonko meillä aikaa on enää jäljellä.

Me Jeesukseen uskovat olemme Hänen ruumiinsa jäseniä. Jeesus sanoi: "Te olette maailman valkeus." Olemme Hänen ruumiinsa maan päällä. Meidät on kutsuttu Hänessä tekemään Jumalan tekoja, mutta ei ilman työvalaistusta. Ilman valoa emme näe työtä tehdä ja saamme vain vahinkoa aikaan. Emme siis saa sooloilla, olla ylpeitä ja itseriittoisia, vaan meidän tulee yhä uudelleen tulla Jeesukselta pyytämään lisää valoa, aivan kuten opetuslapsetkin tässä tekivät kysyessään Jeesusta opettamaan heille synnistä. Ei ole väliä, mitkä ovat ennakkoajatuksesi ja lähtökohtasi; anna itsesi Hänen työstettäväkseen ja opetettavakseen täysin ja kokonaan!

Nyt kun Jeesus on Isän oikealla puolella taivaissa, eikä ole enää tässä maailmassa, emme voi mitään ilman Hänen lähettämäänsä Pyhää Henkeä! Pyhä Henki ottaa Jeesuksen omasta ja jakaa meille. Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen. Pyhä Henki uudestisynnyttää. Tarvitsemme Pyhän Hengen voiman yllemme todistamiseen. Pyhä Henki huokailee meissä ja opettaa meitä rukoilemaan. Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.

Kun nyt olemme tämän äärellä, ei ole sattumaa, että Jeesus parantaa sokeana syntyneen juuri tässä yhteydessä. Jeesuksen kirkkaus on paljon paljon tämän maailman aurinkoa kirkkaampi, mutta on myös olemassa pimeys, joka on tämän maailman luonnollista yötä paljon pahempi, nimittäin hengellisen sokeuden tila. Jeesus sylki maahan ja teki syljestä tahtaan ja siveli sen sokeana syntyneen silmille (j. 6); Jeesus Luojana loi maan tomusta tälle miehelle uudet silmät. Samoin täytyy meidän saada näkökykymme Jeesukselta. Se, mitä meillä on luonnostaan, ei riitä.

Jeesus puheessaan viittasi itseensä Isän maailmaan lähettämänä. Jeesus on Lähetetty ja tunnusteossaan Jeesus edelleen lähettää sokean peseytymään altaassa, jonka nimi merkitsee lähetettyä. Tämä kaikki kertoo siitä, että Jeesuksessa on todellinen peseytyminen ja puhdistuminen, sekä näkökyvyn saaminen. Ensin meidän tarvitsee tulla Hänen luoksensa ja kokea kaikki tämä. Hänen työnsä muuttaa sitten meidät siitä, että kerjäisimme almuja itsellemme sokean tavoin, siihen, että Häneen liittyneinä teemme Jumalan tekoja yhdessä Hänen kanssansa Hänen antamassaan valossa. Jeesus sanoi: "Menkää, katso, Minä lähetän teidät" (Luuk 10:3). Merkittävää on myös se, että sokea ensin uskoi sanan ja vasta sitten sai näkönsä. Ensin tulee usko, sitten vasta näkeminen. Usko johtaa näkemiseen, ei näkeminen uskoon.

Sokea ja näkevä vastakohtaisuuden lisäksi tekstistä löytyy myös ulko-, ja sisäpuolella olemisen teema. Pahin sokea ei ollutkaan tuo sokeana syntynyt mies, vaan fariseukset, joilla oli se maine, että he näkivät. Pitkä keskustelu vai pitäisikö sanoa kuulustelu fariseusten ja näkönsä saaneen välillä päättyi siihen, että parannettu sai kuulla kunniansa: Fariseukset "vastasivat ja sanoivat hänelle: Sinä olet kokonaan synneissä syntynyt, ja sinä tahdot opettaa meitä! Ja he ajoivat hänet ulos" (Joh 9:34).

Tämä sama voi myös tapahtua meille. Jos meillä on Jeesukselta lahjaksi saatu näkökyky, voimme hyvinkin joutua uskonnollisen maailman hylkäämäksi; voimme joutua ulkopuolelle Hänen kanssansa sinne missä Hän monesti joutuu olemaan; "Katso, Minä seison ovelle ja kolkutan; jos joku kuulee Minun ääneni ja avaa oven, niin Minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän Minun kanssani" (Ilm 3:20). Mutta, se joka on Jeesuksessa, on todellisuudessa se, joka on sisäpuolella. Ei ole väliä, millainen maine asioilla tässä valheilla sotketussa maailmassa on. Se, joka on Jeesuksen luona, omistaa todellisen näkökyvyn; vain Jeesuksessa on todellinen valo, jossa voimme nähdä kaiken "oikeassa valossa." Se päivä, joka meille on annettu, on kulumassa ja yö koittaa jo pian; huomista ei ole meille annettu ja kuolema voi koittaa jo kohta--silloin emme enää voi tehdä Jeesuksen tekoja tässä maailmassa. Jeesus kutsuu meitä nyt tulemaan; nyt saamaan näkökyvyn Häneltä; nyt tulemaan Hänen lähettämäkseen, minne Hän haluaakaan meistä itse kunkin lähettää. Tule Hänen luoksensa nyt!

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).