Lehtimajanjuhlilla II
Oli Lehtimajanjuhla ja vuoden kierrossa oli saavuttu taitekohtaan; kuiva kausi päättyisi aivan juuri ja sateet alkaisivat. Tämä oli näkyvä todellisuus, jonka jokainen ymmärsi. Mutta jotakin isompaa oli meneillään ja sitä ei moni vielä ollut nähnyt; oli saavuttu maailmanhistorian taitekohtaan. Kuten Jeesus toisaalla sanoo:
"Te ulkokullatut, maan ja taivaan muodon te osaatte arvioida; mutta kuinka ette arvioitse tätä aikaa?"
Se hetki, jota koko aiempi historia oli odottanut, oli käsillä. Se hetki, jonka valossa koko myöhempi historia elettäisiin, oli käsillä. Luoja oli tullut sisälle luomakuntaansa. Elämä oli ilmestynyt kuoleman keskelle. Valkeus loisti pimeydessä. Jumala itse oli tullut asumaan kansansa keskelle. Sana oli tullut lihaksi. Jeesus oli tullut.
Nyt oli siis Lehtimajanjuhla. Jeesus oli saapunut juhlille salaa. Hän ei ollut mukautunut veljiensä lihallisen mielen toiveisiin. Hän oli sanonut suorat sanat kansalle, josta osa jo tavoitteli häntä tappaakseen hänet--uskonnolliset johtajat etupäässä. Hänen puheensa olivat aiheuttaneet jakautumista ja kiistelyä, ja kaiken tämän keskellä oli kaikunut Hänen huutonsa "Jos joku janoaa, tulkoon Minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo Minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat." Mutta sen Hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat Häneen; sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu" (Joh 7:37-39).
Näitä sanoja on hyvä jäädä makustelemaan, sillä ne kertovat jotain oleellista Pyhästä Hengestä ja Hänen toiminnastaan. Ja näin huutaen Jeesus tarttui Lehtimajan juhlassa esillä olevaan symboliikkaan ja osoitti, että se kertoi itseasiassa Hänestä. Juhlan aikana kannettiin vettä temppeliin, osana rukous rituaalia, jossa anottiin Jumalalta sadetta. Nyt Jumala oli vastannut tähän rukoukseen, ei luonnollisella sateella, jota ihmiset odottivat, vaan hengellisellä sateella. Kristus itse oli se Jumalan vesi, joka persoonana tuli alas taivaasta luoksemme, jotta sydäntemme kuiviin erämaihin perustettaisiin kukkatarha, joissa Jumalan Hengen tuuli saisi puhallella ja nostattaa sulotuoksua ylös taivaaseen, Jumalan iloksi. Näkyväisen takana oli vielä suurempi näkymätön todellisuus, mutta harva sai sitä vielä nähdäkseen.
Kuten Jeesuksen päivistä asti on ollut, oli osa kansasta aivan varmoja tästä tapaus Jeesuksesta. He sanoivat "me tiedämme, mistä tämä on; mutta kun Kristus tulee, niin ei kukaan tiedä, mistä Hän on" (Joh 7:27). Jeesuksen vastaus tähän oli äkkiseltään katsottuna myöntävä "Te tiedätte.." Vastaus pitänee sisällään sarkasmia, mutta samalla myös selvät sanat siitä, että tieto ei ole vienyt heitä tarvittavaan määränpäähän: he eivät tunteneet Jeesuksen lähettäjää ja sentähden he eivät voineet tuntea Jeesustakaan. Heidän otaksuma tietämisensä oli vain heidän epäuskonsa valkopesuaineena, ja lausumillaan sanoilla he itse tuomitsivat itsensä. Messias oli todellakin tullut ja he olivat niitä, jotka eivät tienneet, mistä Hän on. Seuraavasta luvusta voimme lukea Jeesuksen sanovan fariseuksille osuvasti: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy" (Joh 9:41).
Nyt kun keskustelua on käyty pidemmälle, palaa Jeesus tähän aiheeseen tietämisestä ja tuntemisesta. Hän sanoo: "Te ette tiedä, mistä Minä tulen, ettekä, mihin Minä menen" (Joh 8:14) ja "Te tuomitsette lihan mukaan" (Joh 8:15). On kuin kansa olisi yön pimeydessä katsellut kaunista maisemaa, sitä oikeasti kunnolla näkemättä, mutta kuitenkin lausuen varmoja tuomioita siitä. Lihan mukaan tuomitseminen tarkoittaa sitä, että heidän katsantokantansa oli väärä; lähtökohta heidän arvioinnillensa horjui. He tuomitsivat lihan mukaan. Liha voi tarkoittaa pelkkää fyysistä olotilaa, mutta tässä sillä on syvempi merkitys, kuten yleensäkin Raamatussa.
Lihan mukaan toimiminen on oman itsen mukaan toimimista. Se on ilman uskoa ja erillään Jumalasta toimimista; ilman Jumalan apua ja riippumattomana Jumalasta toimimista. Liha on se osa meistä, johon Jumala ei ole koskenut; se on uudistumaton osa meistä uskovista ja se roikkuu meidän mukanamme tässä maailmassa mutta olemme vapautetut sen vallasta kun Kristus meitä hallitsee. Liha pitää meidät vielä kiinni syntiinlankeemuksen todellisuudessa. Raamattu kehottaa meitä ristiinnaulitsemaan lihamme himoineen ja haluineen. Risti edustaa tuomiota ja häpeää, mutta myös vapautumista ja pelastusta ylösnousemuksen tähden. Tämä on siis kutsu meille tuomita jokainen lihallinen asenne ja ajatus itsessämme, ja parhaiten tämä onnistuu kun asian tuo valoon, jossa se joutuu kuolemaan häpeä kuoleman. Irtisanoutuminen Jeesuksen nimessä tälläisistä, kuten ylenkatseesta, vertailusta, kerskailusta, itsensä parempana pitämisestä, johtaa vapauteen.
Kansa, jolle Jeesus puhui, oli kuitenkin vielä lihan vallassa ja siksi myös tuomitsi lihan mukaan. Ihmisellä ei taidakaan olla kuin kaksi vaihtoehtoa tässä Jumalan maailmankaikkeudessa. 1.Joko tuomita Jeesus, tai 2.Tuomita itsensä, eli siis suostua Jeesuksen tuomioon itsestään. Jeesus sanoi: "Te kuolette synteihinne; sillä ellette usko Minua siksi, joka Minä olen, niin te kuolette synteihinne" (Joh 8:24).
Katumattoman ihmisluonnon tekojen mukaan fariseukset ja monet muut tuomitsivat Jeesuksen--maailman valkeuden--pimeydeksi, jotta saisivat rauhassa jäädä omaan pimeyteensä. Miten totta se onkaan, että Jeesuksen kohtaaminen muuttaa ihmisen elämän joka tapauksessa; joko paremmaksi tai pahemmaksi. Hän on valo valkeudesta, eikä valo voi olla loistamatta pimeyteen. Ihmisten oma epäusko tuomitsi ja tuomitsee heidät katsomaan vain sitä, mikä auringon alla on. Epäusko painaa silmät kiinni. Ihmiset, joille Jeesus tässä puhuu, olivat maailmasta ja lihan vallassa eivätkä he siksi kestäneet todellista vakaumusta kun sellaiseen törmäsivät Jeesuksessa.
"Mistä Minä tulen" ja "mihin Minä menen" ovat syvääluotaavimpia olevaisuuttamme koskettavia kysymyksiä, mitä olemassa on. Jeesuksen valossa me näemme valkeuden ja Häneen uskossa liittyneinä saamme myös näihin vastauksen. Olemme syntyneet Jumalasta ja olemme matkalla Jumalan luo. Tätä merkitsee olla liitetty Kristukseen ja olla kanssa perillinen Kristuksessa. Kristus on Jumalan ainosyntyinen Poika ja maan päällä ollessaan Hän kaipasi takaisin kirkkauteensa ja tehtävänsä suoritetettuaan astui ylös sinne, valmistamaan meillekin sijaa. Seuraamme Häntä.
Lehtimajanjuhlilla käydyn keskustelun jälkipuolella Jeesus osoittaa, miten lihan vallassa oleva on tälle päinvastaista; lihan vallassa oleva on 'isästä perkeleestä" ja isänsä himoja hän tahtoo noudattaa ja on myös matkalla samaan kohtaloon perkeleen kanssa. Jeesus saattoi hyvin tässä kohden sanoa, ettei tuomitse ketään, sillä ihmisten suhtautuminen Jeesukseen puhui jo puolestaan. Nikodeemukselle Jeesus oli aiemmin sanonut: "joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen" (Joh 3:18). Todellisuus on tässä mielessä hyvin mustavalkoinen. Perkele tai Kristus, pimeys tai valkeus, tuomio tai usko.
"Te tuomitsette lihan mukaan, Minä en tuomitse ketään" olivat Jeesuksen väkijoukoille lausumat sanat. Hän näin vertaa itseään lihan mukaan tuomitsemiseen ja sanoo, että on täydellisesti sen vastakohta. Hän sanoo: "Minä en ole yksinäni.." (Joh 8:16). Jeesus oli tullut lihaksi; Hän oli tullut sisälle langenneeseen lähtökohtaamme, mutta se ei saastuttanut Häntä. Hän tuli lihaksi pelastaakseen meidät lihan vallasta. Eikä Hän vain luo uutta ihmisyyttä, vaan mallinsi sen omalla elämällään. Ensimmäinen Aadam, meidän luonnollinen Isämme valitsi riippumattomuuden Jumalasta. Toinen Aadam, Kristus Jeesus oli täydellisen kiinnittynyt Isään Jumalaan, kaiken alkuun ja lähtökohtaan. Tämä määräsi Jeesuksen inhimillisen elämän suunnan Hänen lihassa ollessaan, mutta tuli vielä sitäkin ilmeisemmin esille Hänen kuolemassaan. "Niin Jeesus sanoi heille:" Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että Minä olen se, joka Minä olen, ja etten Minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin Minun Isäni on Minulle opettanut. Ja Hän, joka on Minun kanssani; Hän ei ole jättänyt Minua yksinäni, koska Minä aina teen sitä, mikä Hänelle on otollista" (Joh 8:28-29). Ainoa poikkeus tälle oli risti; ristillä Isä jätti Jeesuksen, vaikka ristillä Jeesus kaikkein eniten teki sitä, mikä Isälle oli otollista. Näin ollen Isä nyt ei jätä meitä yksinämme, vaikka emme aina tekisikään sitä, mikä on Hänelle otollista--kuten Jeesus.
Miten suuresti alkuperä ja lähtökohta vaikuttaakaan kaikkeen! Jeesuksella lihaksi tulleena oli oma inhimillinen lähtökohtansa: Marian kohtu. Mutta Hänellä oli myös Taivaallinen lähtökohtansa: Hän oli siinnyt Pyhästä Hengestä. Nyt ne, jotka Hänen ympärillään olivat lihan vallassa, ne myöskin näkivät vain sen, mitä Jeesus oli lihan mukaan. Hän oli halveksitulta maaseudulta, köyhän puusepän poika, otaksutusti avion ulkopuolella syntynyt (Joh 8:41). Jeesus oli tullut lihaksi ja astunut alas, maan alimpiin paikkoihin. Tämä ei kuitenkaan ollut ratkaiseva ja määräävä tekijä siinä, kuinka Jeesus ymmärsi itsensä; Hän oli Isästä ja kun Isä oli lähettänyt Hänet ja todisti Hänestä, se riitti täysin!
Näin on meidänkin kohdallamme kun olemme Jeesuksessa. Jeesuksesta sanottiin: "Me tiedämme, mistä tämä on.." ja sillä perusteella Häntä ivattiin, Hänet hylättiin ja torjuttiin. Meistäkin voidaan sanoa "me tiedämme, mistä tämä on.." meidät voidaan niputtaa johonkin kategoriaan ja meidät voidaan ylenkatsoa; meitä voidaan syrjiä, leimata tai meidät voidaan hylätä ja sulkea ulos, mutta mikään tästä ei ole meille meitä määrittelevä ja itseymmärryksemme kannalta ratkaiseva tekijä. Se miten meitä kohdellaan vaakasuunassa ei määritä meitä. Se miten meitä kohdellaan pystysuunnassa, määrittää meidät.
Raamattu sanoo, ettei hengellistä ihmistä kykene kukaan tutkistelemaan; "Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan. Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli" (1Kor 2:14-16). Tälläinen on suhteemme tähän maailmaan.
Toinen tekstistä esille nouseva, ja merkittävä seikka on suhteemme kutsuun ja palvelemiseen. Jeesuksen sanoista välittyy vahva tietoisuus siitä ettei Hän ollut yksin, vaan Isä oli Hänen kanssaan. Jeesus ei vain yksin todistanut ja puhunut totuuden puolesta, vaan Hänestä todisti myös Isä, joka oli Hänet lähettänyt (Joh 8:18). Tuo todistus ei ollut pelkkää sanahelinää, vaan se oli voimana läsnä Jeesuksen olemuksessa, sanoissa ja teoissa. Kristuksessa meidätkin on kutsuttu elämään niin lähellä Jumalaa, että tiedämme, ettemme ole yksin. Jeesus sanoi: "Mutta kun Puolustaja tulee, jonka Minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin Hän on todistava Minusta. Ja myös te todistatte.." (Joh 15:26). Meidän todistamisemme ilman Hengen todistusta on turhaa. Meidän todistamisemme on turhaa myös, ellei sanoman keskiössä ole Kristus, sillä Hengen mieli on todistaa Kristuksesta. Jos Kristusta ei kirkasteta, ei Henki yhdy mukaan todistamaan. Jeesus sanoi: "minkä Minä olen kuullut Häneltä, sen Minä puhun maailman kuulla" (Joh 8:26). Tie tähän kulkee Jeesuksen jalanjäljissä; Hänen elämänsä imitoimisessa. Hän ei vain tehnyt työtä ja todistanut; Hän myös viipyi pitkiä aikoja Isän kasvoja etsien.
Joten siis, Jeesuksen omina me tiedämme, mistä olemme ja minne olemme matkalla ja meidät on Kristuksessa kutsuttu elämään niin lähellä Isää, että tiedämme Hänen olevan kanssamme ja meidät on kutsuttu palvelemaan Jumalan voimassa, ettemme vain itse todista, vaan niin, että mukanamme on myös Pyhän Hengen todistus . Aamen.