Veljien mainostoimisto muka Jeesuksen, ja Hänen oppinsa asialla ja konfliktin syventyminen.
Jeesus oli ollut Jerusalemissa ja siellä sapattina parantanut ramman miehen Betesdan altaalla. Tämä oli johtanut kiivaaseen konfliktiin juutalaisten kanssa, sillä he tuomitsivat Jeesukseen sapatin rikkojaksi, ja mikä vielä pahempaa, Jumalan pilkkaajaksi, sillä niin voimakkaasti Jeesus oli rinnastanut itsensä Jumalaan; Hän oli yhtä Isän kanssa. Mitä Isä tekee, sitä myös Hän tekee. Hän teki työtä sapattina, koska Jumala tekee työtä sapattina.
Tämän jälkeen tapasimme Jeesuksen ja opetuslapset Gennesaretin järven reunamilta, ensin vuorelta, sitten Kapernaumista. Oltiin siis vetäydytty pohjoisen maaseudulle, Galileaan. Galileassa myös Nasaret, Jeesuksen kotipaikka sijaitsi. Galilea oli mitä ilmeisimmin alue, jonne Jeesus vetäytyi, jos konflikti uskonnollisen elämän keskuksen kanssa äityi liian suureksi. Oli hyvä antaa pölyn hieman laskeutua välillä.
Saavumme nyt siis Johanneksen evankeliumin lukuun seitsemän, ja luemme: "Sen jälkeen Jeesus vaelsi ympäri Galileassa; sillä Hän ei tahtonut vaeltaa Juudeassa, koska juutalaiset tavoittelivat Häntä tappaaksensa. Ja juutalaisten juhla, lehtimajanjuhla, oli lähellä" (Joh 7:1-2). Jos mietimme Johanneksen evankeliumia, niin Johanneshan nimenomaan kuvaa Jeesuksen elämää ja tekemisiä juutalaisten juhlien ja instituutioiden yhteydessä; ei ole sattumaa että taas ollaan juhlan äärellä, ja ne kaikki, juhlat sekä instituutiot päätyvät jollain tavalla osoittamaan Häneen, kansan Messiaaseen ja Pelastajaan. Olemme tähän asti nähneet, että Jeesus liitetään hääjuhlaan, temppeliin ja sapattiin. Lisäksi edellisessä luvussa näimme useita yhtymäkohtia Hänen ja Mooseksen, sekä erämaavaelluksen välillä. Nyt olemme siis lehtimajan juhlassa. Kun edellisen luvun tapahtumat sijoittuivat pääsiäisen aikaan, mahtuu lukujen välille aikaa noin puoli vuotta. Tästä ajasta Johannes ei kerro meille mitään, mutta ehkäpä opetuslapset lopultakin saivat sen rauhan ja hiljaisuuden; keskinäisen ajan Jeesuksen kanssa, mitä he olivat kaivanneet.
Lehtimajan juhla oli yksi Israelin suurimmista juhlista pääsiäisen rinnalla. Juhlan aikana ihmiset rakensivat puiden oksista itselleen majoja, joissa sitten nukkuivat, erämaa vaellusta muistellen. Lokakuun aika, jolloin juhlaa vietettiin ja vietetään, on viinin sekä oliivien sadonkorjuun aikaa. Sato on niin arvokas, että viljelijät sitä vartioidakseen rakentavat majat viljelyksilleen, jotta voivat pitää niitä silmällä yötä päivää. Juhla osuu vuodenaikojen kierrossa myös taitekohtaan, jolloin kaikki odottivat kesän kuivuuden päättyvän ja sateiden vihdoin alkavan; kaikkien vesisäiliöt alkavat olla jo tyhjillään, ja luonto on kaikkialla kuiva. Juhlan viettoon kuuluukin vesi seremonia, jossa vettä kannettiin temppeliin Jumalan kasvojen eteen. Juuri tälläisessä hetkessä Jeesus sitten korottaa äänensä, ja sadetta rukoileville ihmisille huutaa: "Jos joku janoaa, niin tulkoon Minun tyköni ja juokoon.." (Joh 7:37). Juhlaan kuuluu myös valo seremonia, ja koko Jerusalem on ilmeisesti valaistu kaiken yötä tulella--epätavallinen näky aikana ennen sähkön keksimistä. Tähän Jeesus viittaa sanoin: "Minä olen maailman valkeus; joka Minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus" (Joh 8:12). Arvata saattaa, etteivät nämä lausunnot lievennä jännitteitä Jeesuksen ja juutalaisten--etenkin Hänen ja heidän johtajistonsa välillä. Mutta emme ole vielä niin pitkällä. Tapaamme Jeesuksen, kun Hän yhä vielä on maaseudulla, etäällä Jerusalemista. Kohtaamme Jeesuksen keskustelussa, jota Hän käy veljiensä kanssa.
"Niin Hänen veljensä sanoivat Hänelle: 'Lähde täältä ja mene Juudeaan, että myös Sinun opetuslapsesi näkisivät Sinun tekosi joita Sinä teet; sillä ei kukaan, joka itse tahtoo tulla julki, tee mitään salassa. Koska Sinä näitä tekoja teet, niin ilmoita itsesi maailmalle'" (Joh 7:3-4). Teemme tekstistä ainakin seuraavat havainnot:
Veljet eivät käsitä, miksi Jeesus piileskelee maaseudulla, heidän mielestään täysin merkityksettömässä maan osassa.
Veljillä on selkeä käsitys siitä, mitä Jeesuksen tulisi tehdä toimintansa tässä vaiheessa. Heidän mielestään Jeesus tarvitsee nyt hyviä neuvoja ja he ovat alttiita niitä antamaan.
Veljillä on oma tulkintansa Jeesuksen motiiveista. He ajattelevat, että "Hän tahtoo tulla julki" mutta ei oikein osaa hankkia itselleen seuraajia. Jeesuksen strategia ei heidän nähdäkseen oikein menesty. Onneksi heillä olisi tarjota Jeesukselle parempi strategia.
Näiden veljien ajatusten ja puheiden takaa kuitenkin paljastuu syyksi heidän epäuskonsa. He sanoivat mitä sanoivat, sillä he, "Hänen veljensäkään eivät Häneen uskoneet" (Joh 7:5). "Ilmoita itsesi maailmalle" oli veljien neuvo, ja niin he tosiaan taisivat ajatella, että Jeesus tarvitsi vain hieman lisää julkisuutta, lisää palstatilaa lehtien sivuille, lisää aikaa radiossa ja tv:ssä, vai miten se nyt oli? Lisää seuraajia somessa..
Mutta, edetessämme Johanneksen evankeliumia pidemmälle, itseasiassa huomaamme, että mitä enemmän Jeesus tekee tunnustekoja; mitä enemmän Hän itsestään kertoo ihmisille, sitä rajummaksi konflikti äityy. Veljien neuvon noudattaminen olisi saanut löylyn vain entistä kuumemmaksi, mutta vielä ei ollut sen aika, kuten Jeesus tähdentää sanomalla: "Minun aikani ei ole vielä tullut; mutta teille aika on aina sovelias" (Joh 7:6). Läpi Johanneksen evankeliumin löytyy sieltä täältä viittauksia Jeesuksen "hetkeen", ja juuri ennen ristiä meille paljastuu, mitä nuo sanat ovat merkinneet, kun Jeesus rukoilee sanoen: "Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi Sinut" (Joh 17:1). Mutta vielä ei ollut Hänen hetkensä, vielä Jeesus halusi välttää täysmittaista konfliktia, mikäli vain mahdollista, että saisi sanomansa perille niille, jotka sen ottaisivat vastaan. Ja silti, jo nyt, kesken Lehtimajanjuhlaa, "muutamat tahtoivat ottaa Hänet kiinni. Mutta ei kukaan käynyt Häneen käsiksi" (Joh 7:44). Hänen hetkensä ei vielä ollut tullut.
Mutta Jeesuksen veljet siis halusivat, että Hän ilmoittaisi itsensä maailmalle. He eivät kuitenkaan käsittäneet tuon ilmoituksen tosi sisältöä, eivätkä kaiketi myöskään sitä, mikä on maailma ja sen tila--eihän heillä ollut uskon silmiä tätä nähdä. Esille nostetut teemat toistuvat myöhemminkin, ja tulevat esille esimerkiksi Jeesuksen ja Juudaksen--ei Iskariotin--välisessä keskustelussa. Juudas kysyisi myöhemmin: "Herra, miksi Sinä aiot ilmoittaa itsesi meille, etkä maailmalle?" (Joh 14:22). Ennen ristiä Jeesus taas rukoilee Isää, ja sanoo: "Minä olen ilmoittanut Sinun nimesi ihmisille, jotka Sinä annoit Minulle maailmasta.. Ja he ovat ottaneet Sinun sanastasi vaarin" (Joh 17:6). Juuri ennen Juudaksen kysymystä, Jeesus oli sanonut, että ilmoittaa itsensä niille, jotka Häntä rakastavat. Mutta rakastiko maailma Luojaansa, joka oli lihaksi tullut sen keskuuteen? Veljilleen Jeesus sanoi: "Teitä maailma ei voi vihata, mutta Minua se vihaa." Vastaus kysymykseen siis on: ei rakastanut vaan vihasi. Miksi? Jeesus jatkaa: "Sillä Minä todistan siitä, että sen teot ovat pahat" (Joh 7:7). Juuri tästä syystä Jeesus oli niin vaikea pala; Hän nosti valokeilaan ja yhä nostaa, meidän rakkautemme ja sen vääristymät. Juuri tästä syystä Jeesus niin monessa kohtaa torjuttiin ja hylättiin; Hän paljasti, että uskonnollisetkin ihmiset "rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa" (Joh 12:43). Hän todisti, että maailman teot olivat pahat. Pimeys ja valkeus olivat konfliktissa toistensa kanssa. Jeesuksessa valo oli tullut maailmaan ja Hänen kirkkautensa viilsi häikäisevyydellään. Tästä syystä pimeydessä oleva ja katumaton maailma vihasi ja yhä vihaa Häntä; Jeesuksen ja maailman välillä ei voi vallita neutraaliutta.
Ehkä Jeesuksen veljillä oli ollut mielessä jotain sellaista, mitä tapahtui Jeesuksen ratsastaessa aasilla Jerusalemiin. Jeesus kuitenkin vastaa: "Menkää te ylös juhlille; Minä en vielä mene näille juhlille, sillä Minun aikani ei ole vielä täyttynyt. Tämän Hän sanoi heille, ja jäi Galileaan." Veljet joutuivat siis menemään ilman Jeesusta. Jeesus ei ollut suostunut epäuskoiselle kansalle kuninkaaksi heidän ajatustensa mukaan, eikä sen paremmin suostunut epäuskoisten veljiensä neuvoon. Jeesus ei toisinsanoen palkannut itselleen mainostoimistoa tai tehnyt ns. "Absalomeja" tai "Adonioita." Kumpikin mainittu Daavidin poika koetti huudattaa itseään kuninkaaksi, toisen onnistuessa toista paremmin, mutta kummankin epäonnistuessa lopulta. Tällä tavoin ei Jumalan valtakuntaa kuulunut tuoda ja edistää!
Juhlat siis alkoivat ilman Jeesusta. Mitä ilmeisimmin sekä Jeesuksen vihamiehet, että Hänen kannattajansa, ja suhtautumistaan epäröivätkin odottivat Häntä tulevaksi. "Niin juutalaiset etsivät Häntä juhlan aikana ja sanoivat: 'Missä Hän on?' Ja Hänestä oli paljon kiistelyä kansassa; muutamat sanoivat: 'Hän on hyvä', mutta toiset sanoivat: 'Ei ole, vaan Hän villitsee kansan.' Ei kuitenkaan kukaan puhunut hänestä julkisesti, koska he pelkäsivät juutalaisia" (Joh 7:11-13). Omien sanojensakin mukaan Jeesus ei ollut tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan; ja tässäkin näemme, miten Hän jakoi väkijoukot kahtia. Neutraaliutta ei todellisuudessa voinut olla, vaikka jotkut eivät kannastaan varmoja olleetkaan. Uskon Jeesuksen kohtaamisen olleen niin voimakkaan kokemuksen, ettei sekään, joka yritti olla neutraali, todella pysynyt siihen. Jeesus itse sanoi: 'Joka ei ole Minun puolellani, se on Minua vastaan.'
"Mutta kun jo puoli juhlaa oli kulunut, meni Jeesus ylös pyhäkköön ja opetti. Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: kuinka tämä osaa Kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?" (Joh 7:14,15). Se, ettei Jeesus ollut kansan mukaan saanut oppia, merkitsi, ettei Jeesuksen tiedetty opiskelleen kenenkään rabbin johdolla, kuten Paavalista esimerkiksi sanotaan, että hän opiskeli Gamalielin jalkojen juuressa. Tämä opettajaan viittaaminen oli juutalaisille hyvin tärkeää ja opettajan uskottavuutta määritteli paljon juurikin se, kenen rabbin johdolla hän oli opiskellut; keneltä hän oli oppinsa saanut? Kukaan ihminen ei siis ollut Jeesukselle systemaattisesti opettanut Kirjoituksia, mutta keneltä Kirjoitukset olivat sitten tulleet ihmisille. Ei kai Sanan antaja lihaksi tulleena Sanana tarvinnutkaan, että Häntä opetettaisiin?
"Jeesus vastasi heille ja sanoi: 'Minun oppini ei ole Minun, vaan Hänen, joka on Minut lähettänyt" (Joh 7:16). Jeesuksen vastaus on järisyttävä: Hän on opiskellut--ei kenenkään ihmisen johdolla--vaan taivaassa, Isän Jumalan jalkojen juuressa. Hänen oppinsa on Jumalan oppi. Hänen Isänsä on Häntä opettanut, ja elämästään Jeesus todisti, että Hän tekee vain sitä, minkä kuulee ja näkee Isänsäkin tekevän. Voimmeko me sanoa yhdessä Jeesuksen kanssa, että oppini ei ole minun? Että se ei ole itse keksimäni, eikä vain muiden ihmisten muovailema, vaan että se on Jumalalta--tosin ihmisten välityksellä tullut, mutta kuitenkin tosi Kristuksen oppi?
Toisessa kirjeessään Johannes kirjoittaa ja varoittaa menemästä pidemmälle, menemästä edemmäs Kristuksen opista. Heprealaiskirjeessä taas viitataan Kristuksen opin alkeisiin, ja kehotetaan kypsymään ja kasvamaan pidemmälle. Tiitukselle Paavali taas kirjoittaa, "että he Jumalan, meidän Vapahtajamme opin kaikessa kaunistaisivat." Ja kauneus on nimenomaan siinä, että Sana tulee elämäksi; että Sana tulee lihaksi--se on evankeliumin malli ja periaate!
Jeesus jatkaa: "Jos joku tahtoo tehdä Hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko Minä omiani" (Joh 7:17). Tässä Jeesus palaa takaisin ajatukseen siitä, kenelle Jeesus ilmoittaa itsensä; Hän ilmoittaa itsensä sille, joka rakastaa ja rakkaus taas on Hänen käskyjensä pitämistä eli halua tehdä Hänen tahtonsa. En usko, että "tulee hän tuntemaan" lupauksessa on kyse mistään "naps" valot päälle kertakaikkisesta ilmestyksestä, vaikka senkin kaltaisia kokemuksia saamme, mutta pikemmin kyse on hiljalleen kasvavasta ymmärryksestä ja vakuuttuneisuudesta; käytännön elämän piirissä uudelleen ja uudelleen tapahtuvista oivalluksista, aivan kuin jos timantin nostaisi valoa vasten ja kääntelisi--saisi uudelleen ja uudelleen yllättyä ja ihastella sitä, miten kauniisti valo taittuu. Niin se taittuu myös evankeliumista elämän kaunistukseksi!
Ilman oikeanlaista alttiutta ei siis voi päästä perille asiasta, vaikka onkin aivan selvää, että Jeesuksen toiminta täyttää ne tunnusmerkit, että Hän on Jumalasta. Jeesus ei halua pyytää itselleen kunniaa; Hän ei halua korostaa itseään erillisenä eikä Hän halua saada ihmisiä itseensä kiinnitetyksi luonnollisen karismansa avulla. Hän ei halua olla Messias veljien neuvon mukaan. Se, mitä Jeesus puhuu, on totta ja myös linjassa totuuden kanssa. Itseasiassa Johannes ei kerro meille, mitä Jeesus pyhäkössä ollessaan opetti, ellei sitten j.19 vihjaa tätä, sillä lehtimaja juhlaahan vietettiin tosiaan erämaa vaellusta muistellen ja tuon vaelluksen aikana kansa oli lainkin saanut.
"Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä Hänessä ole vääryyttä" (Joh 7:18). Jeesus tarjoaa tässä pienen testin, joka edelleen tänäkin päivänä on hyödyllinen: millainen karakteri, millaiset motivaatiot ja pyrkimykset; niitä parempi tuskin on sanomakaan. Hedelmistään puu tunnetaan. Jos joku etsii kunniaa itselleen ja haluaa arvostusta omalle nimelleen; jos joku haluaa, että hänet korotettaisiin, niin hän mitä ilmeisimmin puhuu omiaan, eikä Kristuksen oppia! Ja vaikka tälläinen henkilö suullansa puhuisikin Jeesuksesta, ei hänen elämänsä kuitenkaan puhuisi Jeesuksesta ja siksi häneltä puuttuisi tuo peräänkuulutettu kaunistus. Lyhyesti: Kristus astui alas ja palveli. Jos Hänen sanansaattajansa elämässä ei nähdä samaa, puuttuu sanansaattajalta kaunistus ja se on sama, kuin jos pää ei olisi yhteydessä ruumiiseen.
"Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette Minua tappaaksenne? Kansa vastasi: 'Sinussa on riivaaja; kuka sinua tavoittelee tappaaksensa'" (Joh 7:19,20). Jeesus siis on saanut oppinsa Isältä ja elämällään Hän sen myös kaunistaa. Kuitenkin osa kansasta pitää häntä vaarallisena villitsijänä ja he haluavat tappaa Hänet. Mikä siis onkaan kansan oppi, niin elämällään he sen rumentavat, ja voitaneen todeta, että millainen oppi, sellainen elämä. Jeesuksen käyttämä sanamuoto on erikoinen. Tiesihän Jeesus Mooseksen olleen välittäjänä lain antamisessa kansalle. Jeesus ikäänkuin sanoo: "Luulin, että Mooses oli antanut teille lain; luulin, että laki, joka sanoo mm 'älä tapa' oli teille tärkeä, muttei se taidakaan olla niin, sillä murhanhimossanne Minua kohtaan olette täydellisessä ristiriidassa lain kanssa." Jeesuksesta loisti niin kirkas valo, että totuus paljastui ja petos paljastui. Se, mihin kansa perusti elämänsä ja se, mistä he kerskasi; että nimenomaan he oli niin hyviä että laki oli heille annettu vaalittavaksi; ja juuri tuo sama laki kuitenkin tuomitsi heidät syyllisiksi Jumalan edessä. He halusivat tappaa lihaksi tulleen Jumalan. He olivat syyllisiä.
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Yhden teon Minä tein, ja te kaikki kummastelette" (Joh 7:21). Ihmiset olivat olleen ällikällä lyötyjä ja hämmstyneitä; syvästi ihmeissään he olivat mietiskelleet asiaa, mutta mikä oli ollut lopputulos monen kohdalla? He vainosivat Jeesusta, "koska Hän semmoista teki sapattina" (Joh 5:16). "Juutalaiset tavoittelivat Häntä tappaaksensa" (Joh 7:1). Ja Hänestä sanottiin, ettei Hän ole hyvä, "vaan villitsee kansan" (Joh 7:12). Eikö tämä saa meitä huudahtamaan, että mitä ihmettä! Oikeastiko!? Oliko Jeesus tehnyt jotain pahaa? Jeesushan oli vain tehnyt ihmisen terveeksi! Mutta tulemme näkemään vielä pahempaa. Kun Jeesus myöhemmin herättää Lasaruksen kuolleista, eivät uskonnolliset johtajat suinkaan tee parannusta, vaan Jeesuksen lisäksi päättävät tappaa Lasaruksenkin (Joh 11:53).
Mikä oli Jeesuksen sanoma näin reagoiville ihmisille?
Tule alas omavanhurskautesi jalustalta ja lakkaa tuomitsemasta muita, sillä et ole vielä itseäsikään tuominnut. "Kukaan teistä ei lakia täytä.."
Ole valmis tutkimaan, onko oma tulkintasi laista oikea? Jos lain päämäärä on rakkaus ja rakkaus täyttä kaiken lain, ei suhde lakiin voi olla oikea, mikäli sen hedelmä on sydämen kovuus ja haku tappaa se, joka todella rakastaa.
Sapattihan oli päivä, jonka Jumala oli antanut ihmiselle, että ihminen silloin lepäisi--aivan kuin Jumalakin oli luomisen seitsemäntenä päivänä levännyt. Mutta vääristynyt suhde ja ymmärrys laista, oli johtanut siihen, että lepokin oli suoritusta ja yritystä täyttää levon ulkoiset merkit ja vaeltaa niissä. Näin oli koko sapatin tarkoitus tyhjäksi tehty. Muistat ehkä keskustelun, jonka kuudennen luvun yhteydessä kävimme teosta, ja Jumalan tekojen tekemisestä. Sama teema on oikeastaan tässäkin esillä. Oliko ramman miehen parantumista tarkasteltava vain erillisenä, jotenkin ulkokohtaisena tekona; siten, miltä se pinnalta katsottuna näyttää? Vai tuliko sitä katsoa osana kokonaisuutta; tekona, joka ilmaisee itse Sapatin Jumalan tahtoa ja on myös sen Hengen mukainen, sillä Jeesus teki terveeksi koko ihmisen; Hän saattoi koko ihmisen lepoon, mutta fariseukset suuttuivat, sillä tässä yhteydessä parantunut niin riemastui, että unohti noudattaa fariseusten käskyjä käskyjen päälle säädöksiä. Mutta eikö todellista lepoa ollutkin se, että mies kantoi vuodettaan sapattina, eikä se, että hän olosuhteiden pakosta oli siihen sidottu makaamaan!?