Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Isä meidän

Luukkaan evankeliumi · Rukous, Jeesuksen opetukset

Kun luemme Luukkaan evankeliumista seuraavan kohdan: "Ja kun Hän oli eräässä paikassa rukoilemassa.." emme voi kuin arvailla ja miettiä, millaista se mahtoikaan olla; nähdä ja kuulla itse Jeesuksen rukoilevan? Opetuslasten kokemukselle tuskin löytyy riittävän kuvaavia sanoja, mutta janoisia heistä tuli. Heille selvisi, että heiltä puuttui jotain sellaista, mitä Jeesuksen rukous ilmensi ja sitä he Jeesukselta pyysivät: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa" (Luuk 11:1).

Jeesus vastasi: "Kun rukoilette, sanokaa: 'Isä, pyhitetty olkoon Sinun nimesi; tulkoon Sinun valtakuntasi; tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän syntinne anteeksi, sillä mekin anteeksi annamme jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta" (Luuk 11:2-4).

Ensimmäinen askel sitä kohti, että oppisi rukoilemaan, on se, että tulee rukoilla. Tähän tarvitaan sekä asialle erotettu aika ja paikka. Lähtökohtana täytyy myös olla armon omistaminen oman epätäydellisyyden ylitse, niin että rukouksessa on vapaa kaikesta suorittamisesta. Rukouksiammekin nimittäin tulee aina leimamaan se sama epätäydellisyys, jota opetuslasten pyyntö heijastelee; "Herra, me emme osaa.."

Toinen askel on sanoa eli puhua; lähteä liikkeelle ja avata suunsa. Lähtökohtana on suhde Jumalan kanssa, mutta ilman uudestisyntymistä tämä ei ole mahdollista. Ei riitä, että puhuttelee Jumalaa Isäksi luomisen perusteella. Täytyy mennä syvemmälle; Hänen on ensin täytynyt tulla Isäkseni siinä, että olen saanut Hänen Hengestään uudestisyntyä; ja silloin olen lahjaksi saanut lapseuden Hengen, jossa huudan: "Abba, Isä" (Room 8:15). Entä miten Isälle puhutaan? Puheessa on samaan aikaan arvostus ja kunnioitus Häntä kohtaan ja oman aseman tiedostaminen; Hän on Isä, Hän on taivaassa; Hän on Jumala. Minä olen minä, olen maan päällä ja olen ihminen; Hänen tekonsa. Mutta puheessa Isälle on myös lämpöä ja läheisyyttä, rakkautta ja luottamusta--mikäli suhde vain on terve.

Tätä rukousta mietiskellessäni, koin vahvasti, että rukous on todellisuuden kanssa linjaan asettumista; rukouksessa rukoilija asettautuu tai asemoi itsensä oikeaan asentoon, suhteessa todellisuuden kanssa. Sanomattakin on selvää, että lipsumme ja hairahdumme päivittäisessä elämässämme tästä pois monesti; emme elä harmoniassa Kutsujamme tai kutsumme kanssa. Siksi Jeesus ohjaa meitä näin rukoilemaan; "Isä, pyhitetty olkoon Sinun nimesi." Pyhittäminen on erilleen asettamista tiettyä erityistä tarkoitusta varten. Tietenkään en voi asettaa Jumalaa erilleen, sillä Hän on sitä jo Luojana luomakuntaansa nähden. Mutta rukous koskeekin omaa elämääni. Se tarkoittaa, että Minä omassa elämässäni antaudun Hänelle ja annan Hänelle ensi sijan omassa sydämessäni ja siten kaikessa elämässäni. Jumalan nimen pyhänä pitäminen on sitä, että elän elämäni Hänelle, en vaikkapa itselleni, kuten koko muu maailma haluaa tehdä. Jumalan nimen pyhänä pitäminen on sitä, että Hän saa olla sisimpäni aurinkokunnassa keskellä aurinkona--kaikki muu pyöriköön Hänen ympärillään, olivatpa ne sitten haluja, toiveita, unelmia, haaveita, tunteita tai mitä vain. Ja vain tällöin ihmiselämä toimii, kuten Jumala sen suunnitteli. Mikäli Hän ei ole tuolla ensimmäisellä paikallaan, hairahtuvat halumme himoiksi, toiveemme turhamaisuuksiksi, haaveemme halun haihatteluiksi ja tunteemme katkeruuksiksi, aivan kuten planeetat hairahtuisivat radoillaan ilman aurinkoa. Tämän rukoileminen on oikeastaan samaa, kuin rukoilla ja pyytää: "Herra, haluan olla ihminen." Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen ja läheiseen suhteeseen kanssansa. Tosi ihmisyys pääsee kukkaan vain, kun elämme Hänelle. Kaukana Hänestä ihmisyytemme taas vääristyy ja ottaa outoja muotoja.

"Tulkoon Sinun valtakuntasi.." Mitä sen tuleminen on, ja mitä se tarkoittaa? Kuninkaan valtaa voidaan kuvata paikan avulla. Mikä on se alue, jota kuningas hallitsee? Sitä voidaan myös kuvata ajan avulla; mikä on kuninkaan hallituskauden aika? Nyt Jumalan valtakunta on Jeesuksen mukaan kuin hapate, joka piilossa etenee, kun sydän toisensa jälkeen Jeesukselle antautuu. Isä meidän rukous johtaa meidät tämän tapahtumista anomaan. Mutta se, mikä ensin ilmestyy salassa; sen ei ole tarkoitus jäädä salaiseksi, kuten uskonkaan ei pidä jäädä vaille tekoja. Jeesus tosin sanoo fariseuksille, ettei Jumalan valtakunta tule näkyvällä tavalla--sellaisella tavalla mitä fariseukset ajattelivat. "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" (Luuk 17:21), mutta sama kreikan sana, joka tähän on käännetty "sisällisesti", merkitsee myös teidän "keskellänne". Rukous siis johtaa meitä siitä, että Kristus hallitsee salaa, siihen, että Hän hallitsisi julkisesti. Rukous johtaa meitä siis pois siitä suomalaisesta traditiosta että usko on vain yksityisasia. Rukous johtaa meitä siitä, että Jeesus hallitsisi minua, siihen, että Hän hallitsisi niitä yhteisöjä, joissa olen mukana. Jumalan valtakunta tulee tosin ensin sinapinsiemenen kaltaisena, mutta se voi muuttaa tai kaataa kokonaisia valtakuntia, kuten kävi Rooman valtakunnalle.

"Tapahtukoon Sinun tahtosi" pyyntö liitetään tähän valtakunnan tulemiseen. Ja onhan eri asia se, että kuningas istuu valtaistuimella ja ilmoittaa tahtonsa, ja eri asia se, että tuo ilmoitettu kuninkaan tahto todella toteutuu ja tapahtuu sydämissä, ihmissuhteissa sekä yhteisöissä. Jeesus on tuo kuningas, ja Hänen valtansa on täydellisen kukistumatonta ja ikuista valtaa. Jeesuksen edessä kerran jokainen polvi tulee notkistumaan ja jokainen suu Isän Jumalan kunniaksi tunnustamaan, että Jeesus on Herra. Mutta Hänen valtansa ilmenee tällä hetkellä kahdella eri tavalla: taivaassa voimassa ja maan päällä heikkoudessa; taivaassa näkyvällä tavalla ja täällä maan päällä salatulla tavalla. Taivaassa kaikki on Hänen valtansa alla, "sillä asettaessaan kaikki Hänen valtansa alle, Hän ei jättänyt mitään Hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea Hänen valtansa alle asetetuksi" (Hepr 2:8).

Jeesus siis haluaa meidän rukoilevan Isältä, että jo tulisi aika, kun näkisimme kaiken Hänen valtansa alle asetetuksi, ja jos oikeasti näin rukoilemme, niin voimmeko silloin myöskään olla toimimatta saman päämäärän hyväksi? Tätä on se Jumalan työtoveruus, johon meitä kutsutaan mukaan (2Kor 6:1); se on toisaalta taistelua lankeemuksen seurauksia vastaan ja toisaalta taistelua sen eteen, että todella KAIKKI tulisi näkyvästi alamaisuuteen Jeesukselle. Kuten laulussa lauletaan: "askel askeleelta käymme, maata haltuun otamme, rukoukset aseenamme, sortuu muurit edessämme, alas.." Kaikki todellisuudessa on jo Hänen, eli tavoitteena on, että näkyvä asettuisi harmoniaan näkymättömän kanssa.

Ehkä olet kuullut sanonnan: "too heavenly minded, no earthly good." Mutta Jeesus tässä, tämän rukouksen kautta, kutsuu ja ohjaa meitä ajattelemaan ensin sitä, mikä on taivaissa; ensin tulee olla "heavenly minded" ja vasta sen kautta toteutuu "earthly good" Jumalan valtakunnan ja todellisuuden kannalta. Mikä nimittäin on luodulle todellisuudelle hyvää, ellei se, että se asettuu alamaisuuteen ja harmoniaan suhteessa Luojaansa? Jos olet oikein Jeesuksesta innoissasi, niin et tosin kelpaa tälle maailmalle ja ajan hengelle, mutta saat kuitenkin enemmän hyvää aikaan kuin passiivisena ja penseänä!

Jeesus oli kova pala nieltäväksi, koska Hän kosketti ihmisten, ja koskettaa meidänkin rakkauksiamme ravistellen. Hän ei halua meitä ulkonaisesti vaan koko ihmisyytemme sydänjuuria myöten. Niinpä aiheeksi tulee mammona, rikkaus. Jeesus opetti, että tulisi pyytää Isältä "anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme." Pyyntö saa Vanhatestamentillisen kaikunsa Sananlaskujen kirjasta, josta luemme seuraavaa: "Älä köyhyyttä, älä rikkautta minulle anna; anna minulle ravinnoksi määräosan leipää, etten kylläisenä tulisi kieltäjäksi ja sanoisi: 'Kuka on Herra?' Ja etten köyhtyneen varastaisi ja rikkoisi Jumalani nimeä vastaan" (Snl 30:8,9).

Raamattu ei opeta, että rikastuminen olisi väärin, mutta se kyllä realistisesti varoittaa rikastumisen ja suuren ajallisen hyvän omistamisen vaaroista. Luukas mainitsee Johannan ja Susannan ja "useita muita, jotka palvelivat Jeesusta ja opetuslapsia varoillansa" (Luuk 8:3). He olivat korkea arvoisia ja varakkaita ihmisiä, jotka olivat pelastuneet. Siinä itsessään ei ollut mitään pahaa, että he olivat rikkaita.

Entä mitä, jos haluaisin rikastua? Miten se olisi nähtävä jokapäiväisen leivän pyytämisen valossa? Paavali kehottaa korinttolaisia--vähintäänkin tietyssä kontekstissa, eli tulevan ahdingon tähden--tyytymään omaan asemaansa; käyttämään energiansa ja voimansa ensisijaisesti Jumalan asialle (1Kor 7). Timoteukselle Paavali taas kirjoittaa niistä, jotka tahtovat rikastua, ja siitä, mitä vahingollisia seurauksia tuolla pyrkimyksellä on. Hän kehottaa tyytymään elatukseen ja vaatteisiin, koska tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa on rahallista voittoa suurempi voitto (1Tim 6:6-10). Jouduin itse vasta myymään krypto rahani, koska niiden kurssin sekä mahdollisten voittojen pyörittely mielessä vei sisimmästäni rauhan. Sanoisinko, että menetin sen näköpiiristäni.

Entä jos haluaisin olla köyhä? Ruumiin tarpeiden kieltäminen ja asketismi eivät myöskään ole suunta, johon Kristus haluaa meitä viedä. Minimalismi ei voi pelastaa ihmisen sydäntä, ja ulkoisesti vähään tyytyvä, voi silti sisimpänsä tasolla täysin siteissä. Jos himolta evätään sen haluama, saattaa se vain vaihtaa kohdetta, ja jatkaa eloaan valepukuisena ihmisen sydämessä. Aiemmin saattoi elää statukselleen rikkaana, nyt elää statukselleen minimalistina. Tämä oli vain yksi esimerkki asiasta.

Ihminen ei ole vain sielu, vaan myös ruumis, eivätkä ruumiin tarpeet ole pahoja, kuten kreikkalainen filosofia meitä ohjaisi ajattelemaan. Ravinnon-, levon-, hyväksynnän-, ja tyydytyksen kokemisen tarpeet ovat kaikki hyviä. Ja silti, miten monesti me emme kuitenkaan ole aivan selvillä siitä, mitä tarvitsisimme. Ja voivatpa tarpeemme olla myös epäjärjestyksessä tai paisuneina vääriin mittasuhteisiin. Olemme voineet hakea vastausta tarpeisiimme vääristä lähteistä, ja olemme voineet joutua syntiin. Isä meidän rukous mielestäni ohjaa meitä kysymään, että perustuuko se luottamukseen; teenkö sen, mitä teen, siksi, että luotan Jumalaan, vai siksikö, että en luota? (opetuksen loppuun hetki, kirjataan itsellemme viime viikolta, mitä tein luottaen, mitä tein epäluottamuksessa). Ammutaanpa heti kovilla: Jumala on luvannut täyttää kaikki tarpeeni Kristuksessa Jeesuksessa. Tämä koskee myös ruumiin tarpeita, myös seksuaalisia tarpeita. Jos luotan tähän lupaukseen, enkä asetu sen tielle, en harrasta itsetyydytystä. Jos luotan Jumalaan, en runkkaa, olinpa sinkku tai aviossa. Jumalan luoma seksuaalisuus nimittäin on tarkoitettu elettäväksi rakkauden ja toisen palvelemisen viitekehyksessä todeksi. Rakkaudesta sanotaan, että se ei etsi omaansa, emmekä siis halua runkaten virittää itseämme seksuaalisen itsekkyyden moodiin. Tätä vastaan taistelemisessa on tarpeeksi tekemistä ilmankin!

Tämä ehkä lähti hitusen kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta kierros oli varmasti tarpeellinen. Jos siis rukous on todellisuuden kanssa linjaan asettumista, niin jokapäiväistä leipää pyytäen rukoilija lähtee liikkeelle siitä, että Hän on Isän lapsi; eikö Isä pitäisi huolta lapsistaan? Eikö Isä välittäisi omiensa tarpeistä? Enkö minä luottaisi Häneen? Kun Jeesus toisaalla sanoo: "Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte ja joisitte.." (Matt 6:25), niin meille, yltäkylläisyyden ja täydellisen terveyden tavoittelemisen aikakauden lapsille, se osoittaa vapauteen. Murehtimalla terveysvaikutuksia, mahdollisia sairauksia ja sitä, että kuolee joskus, ei voi auttaa itseään. "Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa" (Matt 6:27)? Vastaus on, ei kukaan voi! Jeesus ohjaa meitä tyytyväisyyteen ja iloon siitä, mitä meillä on, ja mitä meille tarjotaan, ja Jumalaan luottamista siinä, että elääkö terveen ja hyvän elämän; ei itseensä ja omiin pinnistelyihin luottamista, itsensä varassa olemista. Sen hedelmä helposti olisi ahdistus ja epätoivo. Ja samaan aikaan ruumiillisesti harjoituksesta on hyötyä, kuten Paavali kirjoittaa, ja typerää on pilata terveytensä.

Viimeiseksi Jeesus ohjaa rukoilemaan: "Anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; [vaan päästä meidät pahasta]" (Luuk 11:4). Kysymme ensin, mitä on synti? Kreikan sana hamartia tarkoittaa maalin ohi ampumista. Uskosta osaton naapurini kertoi juuri, miten tämä on hänestä kiinnostavaa. Mutta syntiä ei siis ole vain joku tai jotkut yksittäiset teot: syntiä on myös se hyvä, minkä jätämme tekemättä. Näin ammumme ohi maalin; ohi Jumalan tarkoituksesta omalla kohdallamme, kun emme pidäkään Jumalan nimeä pyhänä, vaan elämme elämämme todellisuudessa jollekin muulle kuin Hänelle. Ammumme ohi maalin, kun emme etsikään ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan. Etsimme omaa valtakuntaamme niin sanotusti. Ammumme ohi, kun emme luota Jumalaan, vaan epäluottamuksessa Häneen haemme turvaa ja lohtua muualta kuin Häneltä. Ammumme ohi maalista, jos anteeksi annon saaneina, suljemme sydämemme emmekä edelleen anna anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Miten herkästi haluaisimmekaan Jumalalta sellaisen anteeksiannon, ettei sen tarvitsisi samalla muuttaa meitä ja pestä meitä sisimpäämme myöten puhtaaksi. Olisi luonnollisempaa käydä vain ripittäytymässä ja jatkaa taas hetki hyvällä omallatunnolla oman muuttumattomuutensa kanssa. Mutta Jumala ei halua antaa meille vain pintapuolisesti anteeksi! Hän haluaa muovata meistä Hänen tavallaan anteeksiantava ihmisiä!

Sitäpaitsi, ketä me luulemme olevamme. Sillä jos Jumala antaa jollekin anteeksi ja vapautta tämän syyllisyydestä, niin mekö sitten omalla anteeksiantamattomuudellamme sanomme Jumalalle, että Hän toimii väärin? Ja kun miettii Jeesuksen Vertausta armottomasta palvelijasta, on pakko kysyä, mikä on se anteeksianto tai siis anteeksi saaminen, mikä ei yhtään muuta anteeksi saaneen sydäntä! Jos todella olen tullut ristin juurelle, nähnyt ja kokenut sen, että omat ansioni todella upottaisivat minut helvettiin, ja sitten kokenut, miten Kristus on kantanut sen kaiken ja antaa täydellisesti minulle anteeksi; miten on mahdollista, ettei se sama anteeksianto sitten todella myös tulisi minuun, sydämeeni eläväksi todellisuudeksi? Jos tulee, niin se tulee Jumalan valtakunnan näkyväksi ilmentymäksi kaikkiin miun ihmissuhteisiin. Emme voi rukoilla Isäämme, että 'anna minun syntini anteeksi vaikka en anteeksi annakaan itse niille, jotka ovat minua vastaan rikkoneet.'

Sitten vielä on pyyntö, "äläkä saata meitä kiusaukseen." Kreikan sana peirasmos merkitsee sekä kiusausta, ett koetusta. Konteksti määrittää sen, kumpi on kyseessä. Mitä tämä pyyntö siis tarkoittaa? 1Kor 10:13 mukaillen sitä, että kun Jumala koettelee minua, en silloin lankeaisi pois uskosta ja luottamuksesta Häneen. Se tarkoittaa sitä, että en ajallisessa yltäkylläisyydessä unohtaisi sitä, miten riippuvainen olen Jumalasta. Se tarkoittaa sitä, etten puutteessa tai siinä, kun tarpeeni eivät täyty, turvaisi vääryyteen vaan Jumalaan. Pyyntö koskee siis sitä, että vaikeissakin tilanteissa pysyisin totuudessa, enkä lankeaisi uskomaan valheita, joita perkele tulee kuiskuttelemaan. Siksi pyyntö, "päästä meidät pahasta."

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).