Vanha viluinen kuningas, nuori kaunis nainen, ja nuori kaunis mies

Vaikka otsikko tälle tekstille onkin, mikä se on, ei kyse kuitenkaan ole mistään "kauniit & rohkeat" jäljitelmästä, vaan tapauksesta Israelin historiassa. Tiettynä historiallisena hetkenä tämä toimi eräänlaisena käännekohtana kansan kohtaloissa. Tässä hetkessä elävät ihmiset olivat kulkeneet elämässään tietyn matkan; historia vaikutti siihen, mitä he olivat nyt, ja vastaavasti heidän toimensa nykyisyydessä vaikuttivat siihen, mitä tuleman pitäisi.
Raamattu on siitä hieno kirja--Jumalan henkäyttämä kirja--että se ei kerro täydellisten ja moralisesti suoraselkäisen ihmisten onnistuneista ja synnittömistä elämistä. Jumalan laki ja sen moraaliset vaatimukset tosin edustavat täydellisyyttä--sitä ihmisyyttä, josta me olemme langenneet, kun taas ihmiskohtalot, joita Raamatusta löydämme, havainnollistavat tämän riman alittamista ja monesti ovat pikemmin varoittavina esimerkkeinä kuin esikuvina meille. Näin siis sekä laki, että kuvaukset ihmisten elämästä johtavat meidän ajatuksemme Kristukseen ja valtavaan armon tarpeeseemme; vain armo voi vapauttaa meidät todella elämään elämäämme tässä hetken kestävässä epätäydellisyydessä.
Tekstimme löytyy ensimmäisen Kuningasten kirjan alusta, ja siellä tapaamme siis vanhan viluisen kuninkaan, joka ei enää pysy lämpimänä. Tapaamme siis tietyt olosuhteet, jotka elämää ympäröivät, ja näille emme omassakaan elämässämme usein mahda mitään. Minkä sille mahtoi, että kuningas oli tullut vanhaksi ja hitaaksi, sekä viluiseksi? Minkä sille mahtoi, että kuninkaan pitäisi pysyä lämpimänä? "Kun kuningas Daavid oli käynyt vanhaksi ja iäkkääksi, ei hän enää voinut pysyä lämpimänä, vaikka häntä peitettiin peitteillä" (1Kun 1:1). Kuninkaan palvelijoiden tehtävänä oli tietysti miettiä, kuinka he voisivat parhaiten palvella kuningastaan.
"Silloin hänen palvelijansa sanoivat hänelle: "Etsittäköön Herralleni, kuninkaalle, tyttö, Neitsyt, palvelemaan kuningasta ja olemaan hänen hoitajattarenaan. Jos hän makaa sinun sylissäsi, niin herrani, kuningas, pysyy lämpimänä. Ja he etsivät koko Israelin alueelta kaunista tyttöä ja löysivät suunemilaisen Abisagin ja veivät hänet kuninkaan tykö. Hän oli hyvin kaunis tyttö ja tuli kuninkaan hoitajattareksi ja palveli häntä. Mutta kuningas ei yhtynyt häneen" (1Kun 1:2-4).
Kuten sanottu, vanhuuden saapumiselle ei kukaan meistä voi mitään, ei edes se, joka on kuningas. Mutta sillä, miten vanhenemme, on suuresti väliä. Se, mitä valintoja teemme matkalla, ja miten suhtaudumme siihen, mikä on elämässämme suurin heikkous; se ei todellakaan ole merkityksetöntä! Daavidin heikkous oli mitä ilmeisimmin ollut kauniit naiset. Hän oli ottanut itselleen vaimon sieltä, toisen täältä, jo ennen koko maan kuninkaaksi tulemistansa. Sitten kerran, kun kuninkaana ollessaan häm jäi palatsiinsa makaamaan, ja sattui katolta näkemään erään kauniin naisen kylvyssä, syttyi hänessä himo ja hän teki aviorikoksen tuon naisen kanssa, murhautti tämän miehen ja otti naisen vaimokseen. Minkä verran palvelijat sitten tiesivät Daavidin heikkoudesta naisten suhteen, sitä ei tarkemmin avata, mutta oletettavaa on, että he kyllä tunsivat kuninkaansa. Oli toki myös yleisesti tapana pakana valtakunnissa, että kuninkaalla oli monia vaimoja. Avioliitot olivat keino luoda rauhaa valtakuntien väliin, sillä kun Salomolla myöhemmin oli Egyptin prinsessa vaimonaan, hän tuskin hyökkäisi vaimonsa isän valtakunnan kimppuun. Mutta israelilaisten ei pitänyt ottaa pakanoista mallia. Kuninkaan ottaminen oli ollut ensi askel tällä tiellä, ja kuninkaan viran toteuttamiseen liittyvät olivat seuraavia askeleita.
Nyt siis palvelijat keksivät ratkaisun vanhan kuninkaan tarpeeseen ja arvelivat luultavasti sen suuresti miellyttävän kuningastaan. He kertoivat kuninkaalle aikeensa, mutta emme tiedä mitä Daavid heille vastasi. Ei kerrota, että Daavid olisi vastustellut. Kun tämä kaunis nuori nainen, Abisag, sitten makasi Daavidin kainalossa ja kiehnäsi hänen vieressään; kun kuninkaan huone oli täynnä hänen huumaavaa läsnäoloaan, niin kysyttäväksemme jää, vahvistiko tämä kuningasta olemaan kuningas kansalleen näinä elämänsä loppu hetkinä? Terästikö tämä Daavidin aisteja tai auttoiko asetelma viemään hänen jo hidastuneet ajatuksensa kansansa ja valtakuntansa tarpeisiin? Vai kävikö niin, että Abisag valtasi Daavidin mielen niin, että hän unohti miettiä vallan vaihdos asiaa; sitä, miten asiat hoituisivat hänen jälkeensä. Johtiko Abisag Daavidia laiminlyömään tehtävänsä?
Kysyttävä on myös, miksei joku Daavidin omista vaimoista voinut pitää häntä lämpimänä? Kirjoittaahan Salomo Saarnaajan kirjassa, että "jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin" (Saarn 4:11). Mitä sellaista oli Abisagilla, mitä ei Batseballa tai muilla Daavidin vaimoilla ollut? Vastaus: nuoruus, kauneus, seksuaalinen vetovoima ja jännitys. Palvelijoiden mielessä ei siis ole tainnut olla ainoastaan kuninkaan ruumiinlämmön ylläpito, vaan myös se, että saisivat hänet vireeseen tai virittymään jotenkin.
Se huomio, että "kuningas ei yhtynyt häneen" ei mielestäni niinkään ole kuninkaan ansioksi luettava asia, kuin pienoinen ihme. Kiusaus oli varmasti valtava, ja typerää oli käyttää vähäiset voimansa siihen, että onnistui olemaan yhtymättä Abisagiin, joka puolestaan ei kaiketi olisi vastustellut. Millaista mahtoikaan olla nyt jo vanhaksi käyneen Daavidin vaimon Batseban mennä kuninkaan, hänen aviomiehensä makuuhuoneeseen, ja nähdä nuori kaunis nainen paikalla, joka olisi kuulunut hänelle. Hänet oli syrjäytetty vääryydellä, mutta kuitenkin hän meni, ja tuli kuninkaan luokse, ettei kuningasta syrjäytettäisi vääryydellä. Kuninkaan perhe oli vaarassa, mutta tämä oli siitä täysin tietämätön. Batseba on tässä kaunis esimerkki oikein tekemisestä tilanteessa, jossa mies kohtelee vaimoansa väärin. Toisen syntiin ei pidä vastata synnillä.
Kun kuningas oli jo niin heikko, että oli riippuvainen tiedoista, joita palvelijat hänelle kuninkaalliseen makuuhuoneeseen toivat, voisi asetelmaa pitää lähes juonena; kuninkaan harhauttamisena, että hänen tietämättään voitaisiin vehkeillä kuninkaaksi toinen, kuin se, mikä oli kuninkaan tahto, eli Salomo.
Daavidin heikkous, ja se, ettei hän mitä ilmeisimmin ollut sitä voittanut elämänsä aikana, sai monen alttiiksi vaaralle. Se oli Daavidin oma vika, että hänen heikkouttaan voitiin käyttää hyväksi. Hänen asemasta johtuen koko valtakunta oli vaarassa. Entä mitä meille kerrotaan nuoresta kauniista miehestä, joka pyrki kuninkaaksi? Millaista tietä hän oli tullut tähän hetkeen? Mitkä olivat hänen kasvatuksessa saamansa eväät? Entä mitkä hänen heikkoutensa? Luemme: "Mutta Adonia, Haggitin poika, korotti itsensä ja sanoi: 'Minä tahdon tulla kuninkaaksi.' Ja hän hankki itselleen sotavaunuja ja ratsumiehiä ja viisikymmentä miestä, jotka juoksivat hänen edellään. Hänen isänsä ei koskaan elämässään ollut pahoittanut hänen mieltään sanomalla: 'Kuinka sinä noin teet?' Hän oli myöskin hyvin kaunis mies; ja äiti oli synnyttänyt hänet Absalomin jälkeen." Tässä kuvauksessa on paljonkin sellaista, mihin tarttua, mistä puhua. Jos kauneus sopii typeryydelle yhtä huonosti kuin kultarengas sian kärsään (Snl 11:22), niin sama pätee tässä: karismaattinen olemus kätki sisälleen itsekkään ja hemmotellun pikkupojan, joka hyvää kasvatusta vaille jääneenä oli varttunut isoksi ja samalla hänen jalostumaton halunsa oli paisunut isoksi: Hän tahtoi kuninkaaksi. Ja jos hän ei saisi tahtoaan läpi, ei hän sitä sietäisi varmasti, vaan saattaisi saada "itkupotkuraivarit." Kuningas Daavid oli totuttanut Poikansa tiensä suuntaan jo pienestä, ja joutui nyt niittämään sitä, mitä oli kylvänytkin. Tässä tulee korjatuksi nyt sekin virheellinen käsitys, että Daavid ei kasvattanut lastaan laisinkaan, ja niin tästä tuli mitä tuli. Totuus on se, että hiljaisuuskin puhuu, lapsen jättäminen oman onnensa nojaan on kasvatusta, ja ojennuksen puute ei suinkaan ollut tai ole kasvatuksen puutetta. Poika oli vain kasvatettu saamaan kaikki, mitä hän halusi. Nyt hän siis halusi kuninkuuden ja aikoi sen ottaa. Tämä tapaus ei ollut ensimmäinen, vaan Adonia kulki Absalomin tietä. Miten kertomus etenee tästä, emme poikkea siihen tarkemmin, vaan sen voi jokainen itse lukea.
Kysymys, jonka äärelle haluan meidät tällä tekstillä johdattaa, kuuluu näin: Mikä on oma heikkouteni; missä kohtaan suurimmat kiusaukseni omassa elämässäni? Mitä teen heikkouteni suhteen? Annanko huonon tottumuksen hiljalleen vahvistua ja elää omaa elämäänsä, kunnes se kasvaa suureksi puuksi keskelle sydämeni puutarhaa ja tukahduttaa monta hyvää asiaa ja jonka katkeria hedelmiä joudun vanhana syömään? Vai hakkaanko sen nyt nurin, kun se on vielä pieni, ja helpommin kitkettävissä? Liha vahvistuu siitä huomiosta mitä se saa; joka lihaan kylvää, se siitä niittää kirjoittaa Paavali galatalaisille. Mutta jos elämme, jos todella elämme Jeesukselle meidän Herrallemme ja keskitymme Häneen ja Hänessä kaikkeen siihen hyvään, kauniiseen ja oikeaan mitä Hän elämäämme on lahjaksi antanut, kuihtuu halumme väärään; huonot taipumukset eivät pääse vahvistumaan. Ja jos sinulla on niin hyviä ystäviä, että nämä tulevat luoksesi muistuttamaan sinua tehtäväsi ja kutsusi mukaan elämisestä, niin älä siitä loukkaannu, vaan kiitä Jumalaa heistä. Todellinen rakastaminen ei ole sitä, ettei koskaan kiellä toiselta mitään eikä puutu tämän valintoihin--kuten Daavid Adonian isänä--vaan todellinen rakastaminen on välillä todella suoraa puhetta, asioiden esille nostamista siten, että omista lapsistaan lähtien, joutuu pahoittamaan toisten mieltä. Toisen ihmisen reaktiolle tulee tosin olla herkkä, mutta se ei voi olla mittarina tekojemme oikeudelle. Seisomme Jumalamme edessä ja Hänen Sanansa näyttää meille tien. Ja varmaa on tämä, tarvitsemme valtavasti armoa.