Elämän leipä
"Sen jälkeen Jeesus meni Galilean, se on Tiberiaan, järven tuolle puolelle" (Joh 6:1). Ilmaisu "sen jälkeen" pitää sisällään paljon, ensinnäkin viitaten ramman miehen parantumiseen Betesdan altaalla ja tätä seuranneeseen konfliktiin Jeesuksen ja juutalaisten välillä. Emme myöskään varmasti tiedä, oliko aikaa kulunut kuukausia vai jopa vuosi. Jeesus opetuslapsineen oli kuitenkin kävellyt pitkän matkan Jerusalemista Gennesaretin järven lähettyville, Galileaan. Matkalla ja mahdollisilla pysähdyspaikoilla he eivät mitä ilmeisimmin saaneet kuitenkaan olla rauhassa, sillä Markus kertoo evenkeliumissaan Jeesuksen sanoneen opetuslapsilleen tässä yhteydessä, että "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, levähtäkää vähän" ja kommentoi tilannetta: "Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään" (Mark 6:31). Jeesus oli juuri lähettänyt opetuslapsiaan kaksittain matkaan ja nämä olivat palanneet kertomaan Hänelle kokemuksistaan; miten lähetysmatkat olivat sujuneet. Ja niinkuin ei olisi tarpeeksi siinä, että on jatkuvaa hälinää ympärillä ja pitäisi saada hetken rauha keskustelulle, niin vielä heidät saavutti uutinen Johannes Kastajan-Jeesuksen serkun-mestauksesta. Tämä sama uhka häilyi Jeesuksenkin yllä, sillä konflikti juutalaisten kanssa oli jo äitynyt sellaiseksi, että he "tavoittelivat Häntä tappaaksensa" (Joh 5:18).
Kerrataan vielä. Syynä pyrkimykselle päästä yksinäisyyteen ja hiljaisuuteen oli siis:
Konflikti juutalaisten kanssa.
Väsymys reissaamisesta ja julistamisesta.
Opetuslasten tarve saada olla lähellä Jeesusta, rauhassa, luonnon keskellä.
Suru Jeesuksen serkun marttyyri kuolemasta.
Jeesus siis opetuslapsineen lähti veneellä heille hyvin tutun järven ylitse, toiselle puolelle. Matka ei ollut aivan lyhyt sillä Gennesaretin järvi on suuri. Johannes kertoo myöhemmin samassa luvussa, että Jeesus ja opetuslapset palasivat tältä reissulta mennen "järven toiselle puolelle, Kapernaumiin." Oletettavasti he siis olivat nyt menossa kohti järven etelä päätä. Mikäli he lähtivät matkalleen Kapernaumista, saattoi vene matkaa tulla jopa 23km. Perille päästyään, he nousivat runsaasti ruohoa kasvavaa vuorenrinnettä ylös, löysivät mukavan paikan ja kävivät, kuka istumaan, kuka pitkälleen. Moni varmaan huokaisi pitkään ja syvään, antaessaan katseensa levätä alhaalla näkyvässä Gennesaretin järvessä, joka monelle heistä oli ollut toimeentulon lähde ennen Jeesuksen kutsua seurata Häntä. Rauhallinen hetki päättyisi kuitenkin aivan kohta; "Ja Häntä seurasi paljon kansaa, koska he näkivät ne tunnusteot, joita Hän teki sairaille" (Joh 6:2).
Tässä välissä, ja ikäänkuin yhä johdantona sille, mitä kohta tapahtuisi, mainitsee Johannes, että "pääsiäinen, juutalaisten juhla, oli lähellä" (Joh 6:4). Pääsiäisen läheisyys tarkoitti ainakin sitä, että kautta koko Israelin, ihmiset valmistautuvat matkustamaan Jerusalemiin, tai sitten osa oli jo matkalla. Voi olla niinkin, että Jeesusta autioon paikkaan seuranneiden joukkoon oli tempautunut paljonkin tälläsiä pyhiinvaeltajia, jotka olivat kaukana kotoa jo valmiiksi. Pääsiäinen tuo myös mieleen Egyptin orjuudesta vapautumisen ja erämaa vaelluksen alkamisen. Suurilla tunnusteoilla Jumala oli puuttunut asioiden kulkuun, ja ihmeitä tapahtui edelleen myös erämaassa. Mainittakoon meren halki käveleminen ja manna. Mooseksen myöhemmin lausuman ennustuksen mukaisesti kansa nyt odotti Mooseksen kaltaista profeettaa, Messiasta tulevaksi. Messiaan odotettiin siis tekevän samankaltaisia tekoja kuin Mooses ja Hänen tuloonsa ja valtaansa liitettiin myös leivän sekä viinin yltäkylläisyys.
Katsomme asiaa tietenkin eri perspektiivistä nyt, kuin mitä väkijoukot tuolloin. Luemme esimerkiksi Heprealaiskirjeestä Jeesuksesta, että "Hänen on Moosekseen verraten katsottu ansaitsevan niin paljoa suuremman kirkkauden, kuin huoneen rakentajan kunnia on suurempi kuin huoneen" (Hepr 3:3). Tiedämme myös, että synnyttyään oli Jeesus hengenvaarassa kuninkaan kateuden ja oman valtansa pönkittämiseksi annetun määräyksen tähden, kuten oli Mooseskin. Jeesus pelastui vanhempien paettua Egyptiin, Mooses taas kaislakorissa. Ennen tehtävänsä alkamista, kansan johtamista pois Egyptin orjuudesta, oli Mooses 40-vuotta erämaassa Jumalan koulussa. Jeesuksesta taas luemme, että Henki ajoi Hänet erämaahan 40-päiväksi. Kun Hän palasi sieltä, palasi Hän Jumalan voimassa ja alkoi työnsä; ihmisten vapauttamisen hengellisestä Egyptistä, synnin orjuudesta. Mooses johti kansan tunnustekojen saattelemana erämaa vaellukselle, ja tässä me olemme, tarkastelemassa Jeesuksen tunnustekoja, jotka Hänen tehtäväänsä kuuluivat. Ja Hänen ominaan me olemme "uloskutsuttuja", osa Kristuksen seurakuntaa ja morsianta, joka Heprealaiskirjeen sanoja mukaillen vaeltaa tämän katoavan maailman halki kohti tulevaa ja parempaa maailmaa (Hepr 11:13-16).
Mutta palaamme nyt vuorenrinteelle, jossa opetuslapsia odottaa yllätys. Luemme, että: "Jeesus nosti silmänsä ja näki paljon kansaa tulevan tykönsä" (Joh 6:5). Mitä väsyneet opetuslapset lienevätkään tässä miettineet? Turhautuminen ja ärtyminen on varmasti näkynyt heidän kasvoiltaan. Heidän kokemuksessaan oli varmasti jotain samaa, kuin mitä vanhemmalla, joka seitsemättä kertaa herää yöllä lapsensa tarpeen vuoksi, mikäli uni ei jo kokanaan ole vanhempaa paennut ja mikäli heräämisestä yhä voi puhua.
Jeesus kuitenkin heti kysyy Filippukselta: "Mistä ostamme leipää näiden syödä?" ja ohjaa siten ainakin Filippuksen huomion tämän omista tarpeista kansanjoukkojen palvelemiseen. Eikä tämän pitäisi yllättää, sillä olihan Jeesus kutsunut opetuslapset seuraamaan Häntä, ja samalla kieltämään itsensä, ottamaan ristinsä. Se merkitsi monessa tilanteessa kutsua kuolla itselle, ja omille luonnollisille tarpeille, kuten levon tarpeelle.
Ei Jeesuksella kuitenkaan ollut mielessä vain ja ainoastaan ihmisten ruokkiminen, mutta Hänen kävi heitä sääliksi ja Hän tunsi myös heidän ruumiilliset tarpeensa, eikä ollut välinpitämätön niitä kohtaan. Kuitenkaan tämä ei ollut Hänen palvelustyönsä ydin. Ydin oli evankeliumin saarnaaminen, ja siihen tämäkin tilanne tulisi johtamaan. Lisäksi Jeesus halusi koetella kysymyksellään Filippusta; "itse Hän tiesi, mitä aikoi tehdä" (Joh 6:6).
Mielenkiintoista on se, miksi Jeesus haluaa koetella juuri Filippusta, ja miksi juuri tuolla kysymyksellä leivästä; mistä sitä ostaisimme? Tarttuuko Jeesus tässä siihen ajatukseen, joka Filippuksen mielessä olisi ollut ainoa ratkaisu tilanteeseen ja sen synnyttämään tarpeeseen? Tekeekö Jeesus tämän siksi, että yhdessä Filippuksen kanssa kulkisi tuon ajatuksen viitoittaman tien loppuun, todetakseen yhdessä ja auttaakseen Filippusta näkemään sen mahdottomuuden. On kuin Jeesus sanoisi: "Tämä mielessäsi ollu ainoa ratkaisu on umpikuja, mutta et muistanut että Minä olen tässä.." Kaksisataa denaria oli summa rahaa, jonka duunari hyvässä lykyssä ansaitsi vuodessa, suhteutettuna omaan aikaamme, ehkä 25 000e. Sellaista summaa ei kenelläkään köyhällä kalastajalla ole, eikä ollut opetuslastenkaan yhteisessä, Juudas Iskariotin hallinnoimassa kukkarossa.
Joskus me olemme kuin Filippus, vaikean tilanteen edessä, eikä mielessämme ole kuin yksi vaihtoehto ja ratkaisu suhteessa siihen, mitä olisi tehtävä, mutta emme kykene siihen. Olemme kuin risteyksessä, emmekä näe muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä kohti umpikujaa. Iso osa evankeliumia on se, että Jeesus tuli alas taivaasta luoksemme. Siinä, kuinka Jeesus kohta Filippuksen, ja kuinka Hän haluaa kohdata jokaisen samanlaisessa tilanteessa olevan, näkyy nimenomaan tämä evankeliumin totuus. Jeesus tulee Filippuksen vierelle, katsoman samaa maisemaa, ajattelemaan samoja ajatuksia, ja kun yhdessä tullaan paikalle, jossa todetaan: ei onnistu, mahdotonta, on Hän siinä vierellä, vastauksena, läsnäolollaan vihjaamassa että jotain oli unohtunut ottaa lukuun. Tuleeko sinulle omasta elämästäsi mieleen tällaisia tilanteita? Oletko sinä tähyillyt kaikkialta muualta vastausta, vaikka Jeesus on ollut aivan vieressä ja lähellä? Oletko kokenut tällästä lempeää ohjausta, jota Filippus sitten sai Jeesukselta?
Toinen, joka meille tässä yhteydessä mallintaa opetuslapsen elämää, on Andreas. Tunnemme häntä sen verran, että hän oli aiemmin tuonut veljensä Simonin Jeesuksen luokse. Jos siis evankeliumi on se, että Jeesus tuli meidän luoksemme, on meidän vastauksemme siihen se, että menemme Hänen luokseen. Ja juuri niin Andreas tässä toimii. Hän tosin on lähes samassa umpikujassa kuin Filippus, kuultuaan ensin Jeesuksen haluavan tarjota kansalle syötävää. Jeesuksen sanat olivat kuitenkin ilmeisesti saaneet hänet liikkeelle, ja niin hän löysi pienen pojan eväineen. Vaikka hänen ajatuksensa olikin, että "mitä ne ovat näin monelle?" eli mitä hyötyä niistä on, päätti hän kuitenkin viedä pojan eväineen Jeesuksen luo. Mutta Jeesus kutsuukin meitä vain antamaan Hänelle sen mitä meillä on, murehtimatta sitä, mitä meillä ei ole. Loppu tulee jättää Hänen huolekseen. Joka tuo oman riittämättömän voimansa, saattaa kuulla sanat: "mene tässä voimassasi." Ja poika, joka toi viisi leipää ja kaksi kalaa Jeesukselle, sai myös hämmästyä. Vatsansakin hän luultavasti sai täydemmäksi, kuin mihin hänen pienet leipäsensä ja kalansa olisivat hänelle itselleen riittäneet.
"Jeesus sanoi: 'Asettakaa kansa aterioimaan.' Ja siinä paikassa oli paljon ruohoa. Niin miehet, luvultaan noin viisituhatta, laskeutuivat maahan" (Joh 6:10). Mainittakoon vielä, että tämän kehotuksen ja Jeesuksen aiemman kysymyksen välillä ehti tapahtua paljonkin, tästä muut evankeliumit kertovat lisää. Mutta, Raamattu kehottaa meitä olemaan väheksymättä ja halveksumatta pienten alkujen päivää. Se kehottaa meitä myös olemaan uskollisia vähässä. Nyt ratkaisu, jonka Jeesus asettaa opetuslapsien silmien eteen, näyttää kaikkea muuta kuin pätevältä ja riittävältä heille; hehän jopa voivat saada ihmisten vihat niskoilleen kun alkavat luvata näille ruokaa, jota heillä ei ole. Mutta olivatko he nöyriä omassa kykenemättömyydessään keksiä vastausta ja lujia omassa luottamuksessaan Jeesukseen? Jeesus käskee heitä toimimaan uskossa Häneen; Hän huolehtii siitä, että ruoka riittää, opetuslasten tulee Häneen luottaen ojentautua ja lähteä liikkeelle, katsomatta sitä, mitä heillä ei ole, ja katsoen Jeesukseen. Ruokarukouksen jälkeen leipiä ja kaloja siis alettiin jakaa ja jokainen söi vatsansa täyteen, ja tähteitä saivat opetuslapset kerättyä kaksitoista korillista--jokaiselle oma kori kannettavaksi ja mietittäväksi, mitä olikaan tapahtunut. Koska tämä oli Jeesuksen tunnusteko, osoittaa se Häneen ja julistaa sitä, että niinkuin manna erämaassa riitti 12 sukukunnalle, niin myös Jeesuksessa riittää leipää yllinkyllin. Ja samoin kuin Hän voi täyttää maalliset tarpeemme, samoin Hän myös täyttää omiensa hengelliset tarpeet täysin, alas taivaasta tulleena Elämän Leipänä!
"Kun nyt ihmiset näkivät sen tunnusteon, jonka Jeesus oli tehnyt, sanoivat he: "Tämä on totisesti se profeetta, joka oli maailmaan tuleva" (Joh 6:14). Mooseksen ennustuksen tuntenut kansanjoukko alkoi mielessään yhdistellä palasia, ja kun he tulivat tähän tulokseen, olivat he heti valmiita tekemään Jeesuksesta heille kuninkaan. Väkijoukon mielipide oli kuitenkin epävakaa ja ailahteleva, sillä yhdessä hetkessä he antoivat Hänelle tunnustusta, ja heti kohta he tyytymättöminä vaatisivat Jeesukselta lisää todisteita; lisää tunnustekoja sanojensa pönkittäjiksi. Ja ennekuin ruokinta ihmeen jälkipuinti olisi ohi, olisi jopa osa Jeesuksen opetuslapsistakin vetäytynyt pois vaeltamasta enää Hänen yhteydessään (Joh 6:66). Jeesus ei suostunut olemaan heille sitä, mitä he Hänestä halusivat, vaan pikemmin vaati heitä suostumaan ja antautumaan sille, mitä Hän oli ja mitä Hän halusi. Hän ei tänä päivänäkään suostu meille nukkehallitsijaksi tai lampunhengeksi, vaan vaatii meitä suostumaan ja antautumaan Hänen herruuteensa.
Jeesus ei myöskään pehmentänyt opetuksiaan vaan puhui vaikeista asioista suoraan. Joskus taas Hänen vertauksensa loukkasivat ihmisiä, kun ne kuulostivat provosoivilta eikä niitä ymmärretty. Tulkintoja ja mielipiteitä Jeesuksesta oli monia, ja mitä Hänestä tahdottiin, vaihteli, mutta kuten tuolloin, niin myös nyt, tärkein meitä kohtaava kysymys kuuluu: "Kenen te sanotte Minun olevan?" Ja kuten tuolloinkin, antaa Pietari nytkin, tässä yhteydessä, hyvän vastauksen Jeesuksen esittämään kysymykseen: "Tahdotko tekin mennä pois?" "Simon Pietari vastasi Hänelle: 'Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat'" (Joh 6:68).
Väkijoukkojen vatsat olivat siis täynnä ja sen myötä myös päät täynnä ajatuksia, jotka eivät Jeesusta miellyttäneet. Jeesus palaisi väkijoukon kanssa vielä tapahtuneeseen ruokinta ihmeeseen ja koettaisi opettaa heille sen todellista merkitystä, ja ihmeellisenä johdantona ihme toimiikin Jeesuksen persoonan ja tehtävän syvempään ymmärtämiseen; jopa sellaisiin syvyyksiin Hänestä, että käsityskykymme alkaa kompuroida. Nyt ei kuitenkaan ollut opettamisen aika. "Kun nyt Jeesus huomasi, että he aikoivat tulla ja väkisin ottaa Hänet, tehdäkseen Hänet kuninkaaksi, väistyi Hän taas pois vuorelle, Hän yksinänsä" (Joh 6:15). Jeesuksen vetäytyminen ja väkijoukkojen jättäminen oman onnensa nojaan, oli voimakkaampi kannanotto, kuin mitä mitkään sanat olisivat voineet olla. Joskus hiljaisuus onkin paras puheen pitäjä. Johannes ei sitä mainitse, mutta Jeesus ennen poistumistaan myös lähetti opetuslapsensa matkaan; heitä eivät väkijoukot seuranneet, vaan jäivät odottamaan, kuin israelilaiset muinoin olivat vuoren juurella Moosesta odottaneet. Jeesus ei kuitenkaan tullut heidän luoksensa, sillä he eivät ainakaan vielä olleet Hänen kansaansa, niitä, joita Hän oli johtamassa. He olivat tosin nähneet Jeesuksen, mutta eivät uskoneet (Joh 6:36).
Jeesus siis oli vuorella yksin. "Mutta kun ilta tuli, menivät Hänen opetuslapsensa alas järven rantaan, astuivat venheeseen ja lähtivät menemään järven toiselle puolelle, Kapernaumiin. Ja oli jo tullut pimeä, eikä Jeesus ollut vielä saapunut heidän luokseen; ja järvi aaltoili ankarasti kovan tuulen puhaltaessa" (Joh 6:16-18). Kun tietää, että Johannes monesti sisällyttää kertomaansa enemmänkin, kuin vain asioiden pintapuolisen merkityksen, voimme ajatella, että pimeys ja myrsky eivät ainoastaan olleen opetuslasten ympärillä, vaan myös heidän sisimmässään. Kaikki oli mennyt hyvin, ja heidän menestyksensä Jeesuksen kanssa oli ollut valtava! Suuri ihme oli tapahtunut, mutta nyt palikat olivat levällään, aivan kuin hienon rakennelman sorruttua; Jeesus oli jättänyt kansan sekä heidät lähettänyt pois. Mutta, itseasiassa, kuten oli kansan ruokkimisenkin suhteen, niin tässä taas Jeesus ikäänkuin jätti heidät tarkoituksellisesti pulaan, ollakseen sitten itse ratkaisu; Hän antoi heidän ensin kokea tilanteen ilman Hänen välitöntä läsnäoloaan ja sitten Hänen kanssaan. Kontrasti oli valtava. Mutta opetuslapset kai tarvitsivat ensin tuon pulan ja hädän, voidakseen sitten ottaa vastaan sen, että Jeesus itse olisi vastaus sekä ratkaisu, eikä vain yksittäisessä tilanteessa tai asiassa, vaan kaikessa. Ja vaikka inhimillisin silmin ei Jeesus vuorelta olisikaan voinut opetuslapsia nähdä, niin jumaluutensa puolesta Hän kuitenkin tiesi tasan tarkkaan, missä he menivät. Opetuslapset taas eivät nähneet Jeesusta, eivätkä tienneet, että heitä pidettiin kyllä silmällä ja että tilanne oli täysin hallinnassa, aivan kuten silloinkin, kun Jeesus nukkui veneessä sen ollessa myrskyn keskellä. Mutta, millaisiin myrskyihin Hänen omansa sitten joutuvatkaan, on Hän aina tilanteen tasalla ja kykenevä sekä halukas johtamaan heidät--ei välttämättä myrskyn ohitse, vaan joskus suoraan myrskyn läpi.
Kun olemme jo puhuneet Mooseksesta, verraten Jeesusta Häneen ja Jeesuksen virkaa hänen virkaansa, emme tuskin voi olla tekemättä vielä erästä rinnastusta. Egyptistä lähtenyt kansa oli Kaislameren rannalla, ja epätoivo oli vallannut heidät; eikö olisikin ollut parempi kuolla Egyptissä kuin tulla tänne? Faaraon sotajoukot lähestyivät ja tuho näytti peruuttamattomalta. Kansa olisi kuitenkin voinut olla rauhassa, mikäli he olisivat vain huomioineet sen, että Jumala, "Minä Olen" oli heidän kanssansa. Jumala oli vastaus. Mooseksen johdolla he sitten kävelivät vesien halki, kuivaa maata myöten. Nyt Jeesus kävelee vettä pitkin järven ylitse, sanoen opetuslapsilleen "Minä se olen, älkää peljätkö." Jeesus on se, joka johtaa meidät kanssaan vastarannalle. Jeesus on se, joka johtaa meidät pakoon ja turvaan vihollisistamme. Sama vesi, jonka halki israelilaiset kulkivat vahingoittumatta, oli tuomioksi ja tuhoksi egyptiläisille. Kasteen hauta, johon Jeesusta seuraava astuu, julistaa tuomiota ja tuhoa hänen vanhalle elämälleen, mutta vedestä nousu, astumista vastarannalle turvassa; se julistaa uutta elämää Kristuksessa. Näin tämä tapaus on meille kuvana hengellisestä todellisuudesta. Niinkuin Israelin ensimmäistä pääsiäistä oli seurannut pako Egyptistä ja meren halki kulkeminen, niin nyt Jeesus tällä teollaan viittaa itseensä, että Hän on se, joka vie tuomion läpi, uuteen elämään ja matkalle.