Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Emmauksen tiellä

Luukkaan evankeliumi · Emmauksen tiellä, Epäusko, Kleopas, Kohtaaminen, Raamattuun juurtuminen, Toivottomuus, Vanha Testamentti, Ylösnousemustoivo, Ymmärtämättömyys

Päivä lienee jo ollut hiljalleen kääntymässä illaksi, kun kaksi hahmoa kulki tiellä kohti Emmaus nimistä kylää. Pikaisesti laskettuna kuusikymmentä vakomittaa tekee noin 12kilometriä eli matkaa oli jonkun verran, eivätkä nämä kaksi kulkeneet kovinkaan ripeästi, sillä heidän mielensä oli raskas. "Ja he puhelivat keskenään kaikesta tästä, mikä oli tapahtunut. Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui että Jeesus itse lähestyi heitä ja kulki heidän kanssansa. Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet Häntä" (Luuk 24:14-16).

Yhä uudelleen tämä hätkähdyttää minua; miten saattoi olla niin, etteivät nuo murheelliset matkamiehet, nuo Jeesuksen omat opetuslapset tunteneet Jeesusta? Selitys ei ole, että Jeesus olisi ollut jotenkin radikaalisti niin eri näköinen. Vastaus on, että heidän silmänsä olivat pimitetyt; heidän oma näkemisensä oli jotenkin estynyt. Tämä ei tarkoita sitä, että heidän näössänsä sinänsä olisi ilmennyt jokin äkillinen vika tai häiriö. Kyse lienee pikemmin ollut sellaisesta, että saattaisit metsässä pysähtyä katselemaan jotakin puuta, kuitenkaan tunnistamatta, mikä puu on kyseessä. Jos ymmärryksesi olisi valaistu tiedolla ja tuon puun tuntemisella, vaikuttaisi se heti tapaasi nähdä; näkisit muutakin kuin vain kuorta, varren ja oksia. Olkoon tämä vertaus sopiva tai ei, niin näiden kahden opetuslapsen näkeminen oli joka tapauksessa estynyt, ja niinhän Jeesus sitten pitkän kävelyn ja keskustelun perästä sanookin, että he olivat "ymmärtämättömiä ja hitaita sydämeltä uskomaan."

Mutta meidän tulee muistaa, että nämä kaksi olivat syvässä surussa. Jotakin heidän sisällisessä maailmassaan oli mennyt rikki ja murtunut. Heidän koko maailmankuvansa oli järkkynyt. Se, mille he olivat antaneet koko elämänsä, olikin heidän kokemuksessaan pettänyt heidät. He olivat luulleet, mutta.. Ehkä heitä voisi verrata muinoin eläneeseen Jaakobiin, joka oli menettänyt Poikansa Joosefin, luullen tätä kuolleeksi. Tosiasiassahan Joosef oli vain myyty orjaksi Egyptiin veljiensä kautta ja Egyptissä Joosef oli lopulta ylentynyt koko maan hallitsijaksi. Sitten Joosef lähettää vanhalle isälleen terveisiä, mutta veljien tuodessa Isälle ilosanomaa, pysyy tämän sydän kylmänä ja epäuskoisena--olisi liian tuskallista antaa toivon kipinän herätä vain siksi, että se pian uudelleen tallattaisiin sammuksiin. Mutta kun Jaakob sitten näki Joosefin lähettämät lahjat, niin "elpyi hänen henkensä."

Samoin siis nyt näillä kahdella oli epäileväinen sydän, eikä heidän Henkensä ollut elpynyt tyhjällä haudalla käyneitten, enkeleitäkin nähneitten naisten, saatikka Pietarin ja Johanneksen todistuksesta. Naiset olivat jopa kertoneet enkeleistä, jotka olivat sanoneet Jeesuksen elävän. Mikä heidän henkensä sitten saa elpymään, on merkityksellistä!

Kaksi murheellista matkaajaa siis kävelee kohti Emmausta ja heidän hitaasti edetessään saavuttaa heille outo matkamies heidät ja näköjään haluaa kulkea yhtä matkaa. Rakastan sitä, miten Jeesus lähestyy ihmisiä! Hän haluaa jakaa heidän matkansa vierellä kulkien, mutta Hän haluaa jakaa myös heidän sydämellään olevat ajatukset. Sana kommunikaatio tarkoittaa yhteiseksi tekemistä, ja tässä sekä Jeesuksen teot, että sanat pyytävät sitä. Jeesus haluaa jakaa juuri tämän hetken elämästä täydellisesti näiden kahden kanssa.

Rakastan myös sitä, miten hienotunteisesti ja kauniisti Jeesus lähestyy opetuslasten kipua. Olisihan Jeesus voinut heti suorilta sanoa "oi te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan" mutta mitä siitä olisi tullut? Kuten niin monessa muussakin tilanteessa, niin tässäkin Jeesus lähestyy opetuslapsia kysymyksellä, jonka kaiku soi ajan aamuhämärissä ihmiselle esitettyä kysymystä: missä sinä olet? Sen Jumala kyllä tietää, mutta sen Jumala haluaa kuulla meidän omasta suustamme; Hän haluaa että avaamme Hänelle oman sydämemme ja tuomme asiat sieltä valoon.

"Ja Hän sanoi heille: 'Mistä te siinä kävellessämme puhutte keskenänne?'" Jeesuksen ensi kysymys kiinnittää opetuslasten ehkä vaeltelevatkin ajatukset takaisin siihen, mikä heidän murheensa ja tuskansa oli aiheuttanut. Kuin tuore tuulen puhallus, lävähtää kaikki taas kirkkaana vasten heidän kasvojaan. Ihan kuin pitkän itkun jo tyynnyttyä pieniksi nyyhkäyksiksi vain, saattaa vielä uudelleen purskahtaa lohduttomaan itkuun, samoin nyt murhe ihan konkreettisesti pysäyttää nämä kävelijät. He jäävät murheen murtamina seisomaan aloilleen. Syvä murhe hakee ilmaisumuotoansa juuri näin; se pysäyttää ja hiljentää, eikä sanojen muodostaminen ole helppoa. Esimerkiksi Jobin murhe, sekä hänen luoksensa saapuneiden ystävien murhe oli niin syvä, etteivät he puhuneet toisilleen mitään seitsemään päivään. Sitten näillä Jobin ystävillä olisi kyllä ollut oppimista Jeesuksen kyselevästä lähestymistavasta.

Murheen lisäksi Jeesuksen kysymys herättää typetymistä ja hämmästystä. Kuinka voi olla mahdollista, että joku ei ollenkaan tietäisi, mitä Jerusalemissa oli juuri tapahtunut!? Maailman loppu oli koittanut, ja joku ei vielä ollut siitä kuullut! Kleopas nimiseksi esitetty opetuslapsi siis ihmettelee Jeesusta, joka vaikuttaa niin tietämättömästä, tai jos Jeesus tietäisi, niin miten Hän voisi olla niin toisenlaisessa olotilassa heidän murheeseensa nähden. Jeesuksen olemuksesta huokuva lienee siis ollut ristiriidassa näiden opetuslasten, Kleopaan ja hänen ystävänsä kokemusmaailman kanssa, että he päättelivät Hänen olevan muualta tullut muukalainen, joka ei tapahtumista mitään tiennyt. He eivät olisi voineet suuremmin erehtyä, mutta heidän erehdyksensä ei vielä tässä paljastu. Opetuslapset olivat se tietämätön ja ymmrtämätön osapuoli, mutta kohdataksensa heitä ja auttasksensa heitä sanoittamaan omaa sydäntään, käyttäytyi Jeesus kuin olisi täysin tietämätön ja suostui siihen, että Häntä pidettiin täysin tietämättömänä ja ignoranttina. Kontrastina tälle on todettava se, miten kiireisiä me aina olemmekaan tehdessämme muille tiettäväksi omaa erinomaisuuttamme: me kyllä tiedämme. Mutta voi, ihmisten tulisi välillä antaa olettaa omiaan ja meidän tulisi olla tarttumatta noihin olettamuksiin jotka ovat kuin kuoppia kaidan polun molemmilla puolin, ja vain tuolla polulla pysyminen vie meidät asian juurisyyhyn; siihen, mistä on oikeasti kysymys; siihen, mitä on sydämessä!

Jeesus siis jatkaa ihmettelyään ja kyselee hämmästyneen oloisena: "Mitä?" "Mitä sellaista on tapahtunut, että teidän täytyy noin murheellisena kulkea?" Se, mitä opetuslapset vastaavat Jeesukselle, paljastaa Hänelle myös heidän sydämensä ja vasta silloin Jeesus tarttuu siihen, mistä kaikessa lopulta on kysymys. Huomaa, ettei Jeesus vain tee tarkkaa ja kirkasta analyysiä heidän sydämensä tilasta, vaan Hän myös tarjoaa lääkkeen. Se, mitä Jeesus sitten heille puhuu, on kuin kutsu heidän sydämmilleen kulkea Jeesuksen perässä Hänen viitoittamaa tietä. Jeesus ei vain sano: "katseenne on väärässä paikassa", vaan tulee vierelle, osoittaa sormella ja sanoo "katsokaa tuonne." Ja taas tämä eroaa siitä, miten me vähintään koemme kiusausta menetellä. Haluaisimme niin korottaa itseämme, että antaisimme vain tilanne analyysin; sanoisimme vain että katseesi on väärässä paikassa ja rivien välistä vihjaisimme itse näkevämme paremmin. Meillä on niin paljon opittavaa Jeesuksesta!

Lue Luuk 24:19-24

Kun opetuslapset saavat kerrottua Jeesukselle tapahtumat heidän näkövinkkelistään, vastaa Jeesus heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet! Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" Jeesuksen sanat ovat voimakas nuhde opetuslapsille, joille Jeesus kyllä oli antanut tarpeeksi vihjeitä siitä, mitä tulisi tapahtumaan. Jeesus oli suoraan sanonut jopa kolmantena päivänä nousevansa ylös kuolleista. Tätä samaa "Oi, te ymmärtämättömät.. " ilmaisua käyttää Paavali nuhdellessaan galatalaisia. Sama sana on vain siinä käännetty "älyttömät" muotoon, ja kummassakin tapauksessa asia koski Jeesuksen ristille naulitsemista ja sitä seuraavia tapahtumia sekä niiden merkitystä ja sovellusta meidän elämäämme.

Kleopas ja hänen ystävänsä olivat siis ymmärtämättömiä uskomaan ja hitaita uskomaan. Miksi näin? Ymmärtämätön on kreikaksi anoétos, mikä tulee etuliitteestä a, mikä merkitsee ilman tai vailla olemista, sekä sanasta noiéō, mikä merkitsee ajattelemista ja järkeilyä. Heiltä siis puuttui perspektiiviä ja asioiden katselemista ja ajattelua oikeasta näkökulmasta käsin. He eivät olleet järkeilleet asiaa läpi. Sana hitaat taas merkitsee hidasta ymmärtämään, ja sellainen oli siis heidän sydämensä tila. Tässä valossa kuitenkin voidaan sanoa, ettei usko ole sokeaa luottamusta, vaan sen synty prosessissa käydään läpi paljonkin ajattelua ja asioiden henkistä pureskelua. Tätä ei tule ymmärtää väärin niin, että se tarkottaisi järjen olemista uskon kohteena; niin ei saa olla. Mutta ymmärryksen tulee olla valaistu eikä pimitetty kuten näillä opetuslapsille, jotta usko sitten voisi elää ja voida hyvin. Opetuslapset tosin kertoivat Jeesukselle ihan oikein sen, mitä oli tapahtunut, mutta he eivät ymmärtäneet sitä oikein ja siksi he eivät myöskään uskoneet oikein.

"Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?" Vielä lyhyesti opetuslasten tilasta. 1.He eivät nähneet tapahtumia koko kertomuksen valossa, tai olivat jotkut kohdat ymmärtäneet väärin Jumalan suuresta kertomuksesta ja siksi eivät nyt pystyneet näitä tapahtumia yhteen sovittamaan sen kanssa. Heillä oli ollut väärä käsitys ainakin: 2.Siitä, millainen Messias olisi ja miten hän pelastaisi kansansa. 3.Kuulemistaan huhuista huolimatta he eivät vielä olleet uskoneet Jeesuksen nousseen kuolleista, ja koska he eivät tätä uskoneet, eivät he voineet Jeesuksen nyt nähdessään Häntä kuitenkaan tunnistaa. Heidän mielestään hän Jeesus oli kuollut. On siis hyvin todennäköistä, että ellei usko jo silloin, kun vielä ei näe, ei myöskään usko silloin, kun näkee. Tästähän kertoi myös Aabrahamin vastaus rikkaalle miehelle Jeesuksen aiemmin kertomassa vertauksessa.

Tilanteen ollessa tämä, pyytää nyt Jeesus opetuslapsia seuraamaan ajatuksilla Hänen mukanansa. "Ja Hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä Hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu." Yhtenä Jeesuksen päämääränä lienee ollut nimenoman vahvistaa opetuslasten uskoa sitä kautta, että he paremmin ymmärtäisivät Raamattua ja että heidän maailmankuvansa siten tulisi yhtenäisemmäksi Raamatun ilmoittaman kanssa. Jeesus halusi, että heidän uskonsa ankkuroituisi Sanan, ja siten olla sen varassa kokemusten ja tunteiden sijaan. Näin Jeesus haluaisi olevan myös meidän laitamme!

Merkille pantavaa vielä on Jeesuksen näkemys Vanhasta Testamentista. "Hänestä" on "kaikissa kirjoituksissa sanottu." Eivät ainoastaan Mooseksen kirjat, tai profeettojen kirjat osoittaneet Häneen; myös historiakirjat, viisauskirjallisuus sekä Psalmit; kaikki nämä osoittivat ja osoittavat Häneen. Niinkuin joku joskus sanoi englanniksi hienosti: Christ is in the old concealed, and in the New revealed. Mutta arvostammeko me Vanhaa Testamentti kuten Jeesus arvosti? Pidämmekö me sitä Jumalan Sanana samalla tavoin kuin uuttakin? Ellemme, niin jää meidän uskomme jotakuinkin hataralla pohjalle ja monessa kohtaa ontuvaksi.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).