Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Inkvisiittorit viinitarhassa

Jeesuksen vertaukset, Dostojevski, Karamazovin veljekset, Vertaus pahoista viinitarhureista, Vertauskuvat

Voit myös katsoa tämän opetuksen täältä: https://youtu.be/Vhuj_XmZIN4

Tämä teksti on syntynyt Luukkaan evankeliumin kahdennenkymmenennen luvun pohjalta. Tapahtumien näyttämönä oli temppelin esipiha, jossa Jeesus opetti kansaa ja julisti evankeliumia, kun sitten fariseukset, vanhimmat ja johtomiehet saapuvat paikalle. He lienevät olleet närkästyneitä, jopa vihaisia ja kysyvätkin, että millä vallalla tai oikeudella Jeesus on tullut tänne, uskonnollisen Israelin ytimeen, tekemään sitä mitä hän tekee? Jos tapahtuman taustalla soisi laulu, olisi se tämä:

"Minä laulan ystävästäni, laulan rakkaani laulun hänen viinitarhastaan. Ystävälläni oli viinitarha lihavalla vuorenrinteellä. Hän kuokki ja kivesi sen ja istutti siihen jaloja köynnöksiä, rakensi sen keskelle tornin ja hakkasi sinne myös kuurnan. Ja hän odotti sen kasvavan rypäleitä, mutta se kasvoi villimarjoja" (Jes 5:1‭-‬2).

Kuten myöhemmin tulemme näkemään, asetelman olisi tullut olla aivan toinen. Ainakin se oikeudellisesti olisi sitä voinut olla. Jeesuksen olisi tullut olla se, joka kysymykset esittää, fariseukset, vanhimmat ja johtomiehet olisivat kuuluneet kuulusteltavien aihioon. Mutta monessa kohtaa Jeesus toimii todellisen valtansa kätkien. Hän on nöyrä ja hiljainen, Karitsa tulevien teurastajiensa edessä. Ja kuitenkaan Jeesus ei vastaa kysymykseen, "sano meille, millä vallalla sinä näitä teet, tahi kuka on se, joka on antanut sinulle tämän vallan?" koska kysyjät eivät etsi totuutta, vaan aihetta syyttää Jeesusta ja saada hänet ulos heitetyksi. Rehellisen motiivin omaava kysyjä ei eksy tieltä, mutta nyt kysyjät kohtaavat vain vastakysymyksen: "oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä?" Toisin sanoen, kysymys kuului, millä vallalla Johannes oli toiminut? Eikä Jeesus kysynyt saadakseen heidät kompastumaan, saatikka siksi, ettei Hän itse vastausta olisi tiennyt. Fariseukset, vanhimmat ja johtomiehet neuvottelivat keskenään (samaa ilmausta käyttää Jeesus vertauksen viinitarhureista siinä, kun he näkevät omistajan pojan; "he neuvottelivat keskenään"), "ja he vastasivat, etteivät tienneet, mistä se oli."

Miksi he näin vastasivat? He neuvottelivat keskenään, eivätkä sitten kuitenkaan voineet antaa kumpaakaan vastausta, sillä kumpikin niistä olisi heidän mielestään saattanut heidät epäedulliseen asemaan. Tekstistä ei suoraan käy ilmi se, mitä he todella ajattelivat vastauksesta. Oliko Johannes toiminut Jumalan valtuuttamana, vaiko omalla valtuutuksellaan? Ilmeistä oli kuitenkin se, etteivät he olleet uskoneet Johanneksen sanomaa, saati menneet kasteelle. Johanneshan oli osoittanut Jeesusta ja huutanut tämän olevan Jumalan Karitsa. Fariseuksia Johannes oli kutsunut kyykäärmeiden sikiöiksi ja kysynyt, kuka oli heitä kehottanut pakenemaan tulevaista vihaa? Jos he olisivat vastanneet, että Johannes toimi Jumalan valtuutuksella, olisivat he tuominneet itsensä ja olisi paljastunut, että he olivat väärässä (mikä olikin totuus heistä).

Ehkäpä oli niin, että he uskoivat, tai valitsivat lukita sen kannan, että Johanneksen toiminta oli "ihmisistä." Tätä he eivät kuitenkaan halunneet ääneen sanoa, koska sillä olisi ollut liian korkea hinta; he rakastivat ihmiskunniaa ja omaa asemaansa sekä siinä nauttimaansa arvostusta. He menettäisivät loputkin tästä kaikesta, jos nyt ottaisivat tässä asiassa kantaa. Usko oli heille kuin politiikkaa. Laskelmointinsa ja pelinsä he kätkivät sitten ainakin näennäisellä valheella: "ja he vastasivat, etteivät he tienneet, mistä se oli." Sana kehottaa meitä ostamaan totuutta, mutta heille sen hinta oli liian kallis. He seisoivat kasvotusten itse totuuden kanssa, mutta käänsivät kasvonsa pois Hänestä, valitsivat pimeyden, oman totuutensa eli valheen." Niin Jeesus sanoi heille: 'Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen."

Kun etenemme Jeesuksen kertomaan vertaukseen pahoista viinitarhureista, on edellä käsitelty tärkeätä pitää mielessä. Näin on yleensä aina, kun tutkitaan Jeesuksen vertauksia.

Jo edellä mainittua Jesajan kirjan kohtaa mukaillen tai täydentäen, alkaa Jeesus sitten puhua. Viinitarha on Israel, ja viinitarhurit ovat kansan johtomiehet ja Fariseukset. Palvelijat ovat profeettoja. Vertauksellaan Jeesus osoittaa (hänelle alunperin esitettyä kysymystä mukaillen) ettei ylipapeilla, kirjanoppineilla ja kansan vanhimmilla ollut valtuutusta toiminnalleen Jumalalta; heidän itsensä toiminta oli "ihmisistä." Israel eli viinitarha ei ollut heidän omansa, vaan heidän hoitoonsa annettu. Viinitarhurin tehtävä tosin oli Jumalalta ja siten sen valtuutuskin tuli Häneltä, mutta he olivat niin pois poikenneet tuosta toimesta, että olivat menettäneet valtuutuksensakin. Heistä oli tullut vallan anastajia. He käyttäytyivät kuin viinitarha olisi heidän omansa ja he saisivat tehdä sillä mitä halusivat. He halusivat kaikki hedelmät itselleen. Olipa kyse sitten Johannes Kastajasta tai jostakin toisesta palvelijasta, joka heidän luoksensa oli lähetetty, häntä he eivät ottaneet vastaan; sen kenellä oli todellinen valtuutus tarhan omistajalta, sen he hylkäsivät, pieksivät, häpäisivät, heittivät ulos ja tappoivatkin. Ja nyt heidän edessänsä seisoo viinitarhan eli Israelin omistajan Poika, tarhan laillinen perillinen ja omistaja. Ja Jesajaa mukaillen Poika nyt osoitti heidän vararikkonsa ja petoksensa; viinitarha ei ainoastaan ollut kasvanut villi marjoja ja rikkaruohoja, se oli myös viinitarhurien syytä! Fariseukset ja johtomiehet olivat hoitaneet tehtävänsä surkeasti. Mutta voi ylpeyttä ja synnin sokeutta! Jos joku heille tämän osoitti, pieksivät, häpäisivät, ulos heitivät tai tappoivat he hänet. Juuri näin he myös tekivät vertauksen pojalle, ja samoin he aivan kohta tekisivät Jeesukselle, todelliselle Pojalle.

Kun Jeesus oli Johanneksen evankeliumin mukaan herättänyt Lasaruksen, totesivat fariseukset ja johtomiehet: "jos annamme Hänen näin olla, niin kaikki uskovat Häneen ja roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä maan että kansan" (Joh 11:48). Niin he siis tappoivat Viinitarhan omistajan Pojan, ettei se enää useammille paljastuisi, että hän todella oli Poika; mutta juuri tätä kautta se tuli vieläkin ilmeisemmäksi; juuri näin piti käydä että "kaikki uskoisivat häneen." Ja mitä he koettivat synnin avulla välttää, juuri se heitä kohtasi: roomalaiset tulivat ja ottivat sekä maan että kansan. He, viinitarhurit, tulivat itse piestyiksi, häpäistyiksi, ulos heitetyiksi ja tapetuiksi; he niittivät mitä olivat kylväneetkin. Entä mitä kävi Herran viinitarhalle tai fariseuksille? Herran viinitarha on tänä päivänä Kristus, todellinen viinipuu, ja häneen liitettyinä olemme me osa tätä ihanaa todellisuutta. Nyt Jumalan Henki tekee työtä meissä Kristuksen omissa ja saa aikaan Hengen hedelmiä Viinitarhan omistajan iloksi! Mutta myös farisealaisuus jäi eloon ja on monin paikoin voimissaan vastustamassa Jumalaa ja käyttäytyy ikäänkuin sillä olisi valtuutus Jumalalta. Hedelmistään se kuitenkin tunnetaan, sillä villimarjoja ja ohdakkeita se kasvaa.

Teoksessaan Karamazovin veljekset, on Dostojevski mukaillut tätä vertausta huikealla tavalla. Yksi veljeksistä, Ivan, kertoo toiselle, Alesalle kirjoittamaansa näytelmää. Sen tapahtumat sijoittuvat Espanjaan "tuon kauhean inkvisitionin aikana." Kristus on päättänyt tulla ja tehdä yllätysvierailun maan päälle 1500 vuoden kuluttua taivaaseen astumisestaan. Tämä ei ole vielä se, kun Hän taivaan pilvissä on kerran tuleva. Ja niin Hän tulee tavallisen kansan keskelle, ja heti Hänet tunnetaan ja ihmiset rientävät Hänen luoksensa. Hän parantaa ja auttaa. Sitten ohi menee hautajaissaattue. Jeesus herättää pienen tytön noilla tutuilla sanoilla "Talitha kuumi." Mutta pappi pahastuu tästä keskeytyksestä ja kohta jo on suur-inkvisiittori paikalla. Hän komentaa kaikkia ottamaan Jeesuksen kiinni ja heitättämään Hänet vankilaan. Aamulla Jeesus sitten poltettaisiin roviolla, yhdessä muiden kerettikäisten kanssa. Yöllä suur-inkvisiittori tulee vankilaan tapaamaan Jeesusta. "Se olet Sinä!..Sinä!' Ja kun hän ei saa mitään vastausta, jatkaa hän:' ei, älä vastaakaan; ole ääneti.. Ja mitä voisitkaan sanoa? Minä tiedän liiankin hyvin Sinun vastauksesi.. Sitäpaitsi Sinulla ei ole oikeutta lisätä ainoatakaan tavua siihen, mitä jo olet lausunut..'"

"'Miksi sinä nyt palaat estämään meitä meidän työssämme? Sillä ainoastaan sitä varten Sinä olet tullut ja sen Sinä hyvin tiedät. Mutta oletko varma siitä, mikä Sinua odottaa huomisaamuna? Minä en tiedä enkä välitä tietää kuka Sinä olet: olitpa Sinä itse tai Sinun varjosi, huomenna minä Sinut tuomitsen ja poltan Sinut roviolla kaikkein pahimpana kerettiläisenä, ja sama kansa joka tänään suuteli jalkojasi, huomenna yhdestä sormeni viittauksesta rientää kokoamaan polttoaineita Sinun roviollesi..'"

Sitten veljeksistä Ivan vielä selittää suur-inkvisitorin puhetta: "Mikäli osaan tulkita hänen sanojaan, hän tarkoittaa: Kaiken olet Sinä antanut paaville ja kaikki on hänen hallussaan; Sinulla ei ole mitään syytä palata ja estää meitä työssämme." Jeesuksen ja suur-inkvisiittorin kohtaamisen kuvaus olisi paljon pidempi, mutta en pura sitä tässä sen enempää. Suosittelen lukemaan sen, taikka koko teoksen Karamazovin veljekset. Tärkeintä aiheemme kannalta on se, miten katkelma havainnollistaa Jeesuksen vertauksesta löytyvää periaatetta. Vertaus on pääasiallisesti Jeesuksen aikaa ja kohtaloa koskeva. Se tuomitsee sen ajan uskonnollisen juutalaisuuden, mutta kuten huomaamme, on aina ollut näin: Jeesuksen nimeä on käytetty leimana mikä lyödään touhun päälle, ja niin tekijät saavat rauhassa kokea olevansa vanhurskaita, vaikka tekisivät jotakin niinkin suuresti totuuden kanssa ristiriitaista kuin kerettiläisiksi tuomittujen polttaminen roviolla!

Kysymys meille tietysti kuuluu, että jos Jeesus tekisi tänä päivänä tuollaisen yllätysvierailun luoksemme, miten me suhtautuisimme Häneen? Havaittaisiinko meidän vain puuhastelevan omiamme Hänen nimessään ilman valtuutusta Häneltä? Tunnistaisimmeko Häntä? Entä mitä tekisimme, kun Hänen läsnäolossaan oman toimintamme mätäisyys paljastuisi; kun näkisimme että olemmekin vain tehneet työtä itsellemme; että olemmekin vain jatkaneet fariseusten ja kansan johtajien vanhalla tiellä ja rakastaneet omaa mainetta, asemaa ja ihmiskunniaa. Tekisimmekö parannuksen kun huomaisimme, ettemme olekaan rakastaneet Kristusta vaikka niin olemme luulleet? Luulihan Saulkin palvelevansa Jumalaa kun vainosi Jeesuksen omia. Vai olemmeko me todellisia Jeesuksen työtovereita, jotka kulkevat Hänen jäljessään? Etsimmekö kunniaa Hänen nimelleen, emme omallemme? Suostummeko me jäämään siihen, että "Jeesus ristin varjossa, johda askeleeni." Olemmeko me uskollisia työntekijöitä Herran viinitarhassa; sellaisia, jotka kyllä saavat omankin vatsansa täyteen työtä tehdessä, mutta se ei ole kuitenkaan ylin päämäärämme? Toisen vanhan hengellisen laulun sanoin: "Vie Viinitarhaasi työhön ja siellä, armossa kasvata mua. Sinua vain, palvelen ain, onnen ja vapauden mä luonasi sain."

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).