Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Miten viettelykset, anteeksiantaminen ja usko liittyvät toisiinsa?

Viettelyksistä, anteeksiannosta ja uskosta (Luuk 17:1-6). Voit myös katsoa opetuksen täältä: https://youtu.be/qHDOWD2gDco

Mitä ajattelisit, jos kuulisit lapsesi koulu-, tai luokka kaverin hukkuneen? Järkyttyisit luultavasti pahasti; kauheaa, että niin tapahtui! Entä mitä ajattelisit, jos lapsesi tulisi koulusta kotiin ja kertoisi että häntä on painostettu varastamaan, tai maistamaan tupakkaa? Tai jos kuulisit, että lapsesi on lähtenyt mukaan ylipäänsä johonkin tekemiseen mikä on huonoa tai omaksunut sellaisia asenteita kavereiltaan, mitkä ovat haitallisia--miten suhtautuisit tähän; järkyttäisikö se sinua enemmän vai vähemmän kuin uutinen hukkumisesta?

Tämän kertainen teksti alkaa juuri tästä aiheesta. Jeesus sanoi: "mahdotonta on, että viettelykset jäisivät tulematta; mutta voi sitä, jonka kautta ne tulevat!" On mahdotonta, ettei oma lapsesi koulumaailmassa kohtaisi Sananlaskujen kirjan ensimmäisen luvun kuvaamaa skenaariota, jossa "synnintekijät viekoittelevat" mukaansa. Tämä on ensimmäinen aihe, johon tämä Raamatusta löytyvä elämä viisauden kirjakin tarttuu! Mahdotonta on myös, että viettelykset jäisivät aikuisten maailmassa tulematta. Asiaa ei helpota se, että synnin tekemisellä on yleisen hyväksynnän leima likaisella otsallaan; ihmiset eivät ainoastaan itse tee vääryyttä "vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät" (Room 1:32). Mahdotonta siis on, että viettelykset jäisivät tulematta itsemme ulkopuolelta, muttemme saa olla sokeita myöskään sille tosiasialle, että "jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee" (Jaak 1:14).

Jeesus julistaa kovan tuomion sille, kenen kautta viettelys tulee toiselle. Hän sanoi: "Voi sitä, jonka kautta viettelykset tulevat! Hänen olisi parempi, että myllynkivi pantaisiin hänen kaulaansa ja hänet heitettäisiin mereen, kuin että hän viettelee yhden näistä pienistä." Mietittäväksemme jää, että suhtaudummekohan sittenkään syntiin samalla vakavuudella kuin Jeesus. Tätä hukkumistuomiota pahempi kohtalo olisi siis se, että tulisin vietelleeksi jonkun syntiin! Järkyttääkö synti minua? Voi, että saisimme silmät, joilla nähdä asiaa enemmän siten, kuten Jeesus opetti ja näki!

Jeesus jatkaa: "Pitäkää itsestänne vaari! Jos sinun veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna hänelle anteeksi." Työssäni lasten kanssa vastaan tulee lähes päivittäin riitoja. Joku on vienyt lelun toiselta, joku nimitellyt joku lyönyt. Sitten se, joka teki toiselle pahaa, joutuu tietysti pyytämään loukkaamaltaan lapselta anteeksi ja toinen ainakin on opetettu vastaamaan: saat anteeksi.

Mutta Jeesus ei sano: 'jos veljesi tekee syntiä sinua vastaan,' vaan vain yleisesti "jos veljesi tekee syntiä." Millä perusteella minun siis tulisi antaa veljelleni anteeksi, jos hän esimerkiksi on langennut katsomaan pornoa tai on pettänyt vaimoaan, tai vaikka kohdellut vaimoaan tai lapsiaan jotenkin muuten huonosti. Miksi minun tulisi antaa hänelle anteeksi, jos huomaan hänen toimivan itsekkäästi tai ylpeästi? Entä jos näen hänessä ylimielistä suhtautumista toisiin uskoviin? Miksi minun tulisi antaa hänelle anteeksi? Mitä asia minua koskee? Entä jos hän syntiä tekemällä saattaisi toimia kanavana viettelykselle saapua, joissain tapauksissa salakavalammin kuin toisissa. Ajatukseni tuskin olisi, että no petänpä vaimoani sitten minäkin, tai että eipä se nyt niin vakava asia olekaan pornoa katsoa kun tuokin kerran katsoo ja kertookin siitä mitä näki; annanpa sitten minäkin miehisen voimani uhrina tuolle epäjumalalle..

Entäs jos viettelys tuleekin salakavalammin? Entä jos vaarallisinta onkin ns. harmaalla alueella liikkuminen, mikä ei johda varmuuteen siitä, että nyt tein väärin, mutta huonoon omaantuntoon se johtaa, ja kun rauhoitan tyynnytän huonon omantuntoni jollakin väärällä lääkkeellä, tapahtuu minussa pientä paatumista.. Saattaisin omaksua ensin vääränlaisen asenteen ja huolettomuuden syntiä kohtaan ja pitkällä ajalla se voisi johtaa johonkin vielä pahempaan. Ei saatana yleensä hyökkää avoimesti, ja mitä kiusauksiin ja viettelyksiin tulee, puhutaan niistä monesti käyttäen houkuttelu ja ansa metsästyksen kielikuvia. Ollaan tekemisissä petoksen ja lupauksen kanssa. Miten olisi pieni valkoinen valhe vero asioissa kaverin jalanjäljissä? Entäs ilmainen Windows 10 käyttöjärjestelmä, kun laitat rastin ruutuun, että olet vammainen henkilö? Mitä jos kuitenkin ampuisin tuon riistan, vaikkei minun metsästyslupani ole kunnossa? Jeesus sanoo: "jos veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä." Nuhtelu voisi tapahtua siitä perspektiivistä, että "älä puhu minulle noin, koska se houkuttelee minua syntiin. Haluan vaeltaa keskellä tietä valossa, en sen reunoilla hämärissä.." Ja huomaa, että tässä nimenomaan sanotaan, että jos toinen uskova houkuttelee sinua syntiin, niin nuhtele.. Houkutuksia on maailma täynnä ja oma lihasi ja himosi sinua vetää ja houkuttaa. Älä ala siitä ei uskovia nuhtelemaan!

Toinen perspektiivi on Kristuksen ruumis. Sanotaanhan, että jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki sen kanssa. Jos minun jalkani murtuu, kärsii siitä koko ruumiini, sillä se ei pysty hetkeen liikkumaan tavallisesti. Jos siis yksi jäsen julkisesti tahraa nimensä esimerkiksi eläen tekopyhästi, tahraa hän samalla toistenkin uskovien nimeä niiden edessä, jotka häntä lähellä ovat. Niin nämä saavat aihetta ajatella että tuollaisia tekopyhiä nuo uskovat ovat; eivät elä sen mukaan mitä saarnaavat. Jos joku uskova siis näin toimisi, olisi hän tässä mielessä vastuussa asiasta--ei vain Jumalan, vaan myös seurakunnan edessä. Hän olisi anteeksipyynnön velkaa. Itse olen ollut tälläsessä tilanteessa: tuttu, joka tunnusti uskoa Jeesukseen, kertoili toisaalta työporukassa miten eli synnissä, ja käyttäytyi muutenkin uskovalle sopimattomalla tavalla. Menin ja otin asian puheeksi, nuhtelin siis häntä asiasta juuri tästä perspektiivistä, että millaisen todistuksen hän uskostaan antaa. Saatoin jopa osata lähestyä asiaa kysymysten kautta. Uskon, että toimin oikein, vaik'en sanojani osannutkaan täydellisesti asettaa. Juttu päättyi siten, että hän suuttui minulle todella kovasti eikä kaiketi ottanut vastaan.

Mutta Tähän Jeesuksen opettamasn asiaan liittyy toinenkin, ja paljon vaikeampi vastuu. Vastuu ja velvollisuus antaa anteeksi. Jeesus jatkaa: "Ja jos hän seitsemän kertaa päivässä tekee syntiä sinua vastaan ja seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo: 'Minä kadun', niin anna hänelle anteeksi." Eikä tämä ole vain sellainen laki, josta voisin sanoa, että nyt olen sen täyttänyt eli antanut tarpeeksi monta kertaa anteeksi, eikä minun enää tarvitse sitä tehdä! Miten monta kertaa ja miten kertakaikkisesti onkaan Jumala antanut sinulle anteeksi? Mitkä sanat sinä haluaisit kuulla Jumalalta, kun tulet syyllisenä Hänen eteensä pyytämään anteeksi? Jeesus opetti näin: "Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän Taivaallinen isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Taivaallinen isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne." Jos emme ensisijaisesti ottaisi tätä lakina, vaan pikemmin kuvailevana ja kehottavana tekstinä, saattaisimme esittää kysymyksen siitä, että jos itse olen kohdannut näin valtavan anteeksiannon, niin mitä se on vaikuttanut omaan sydämeeni ja sen asenteisiin?

Ymmärsivätkö apostolit tässä yhteydessä, miksi he pyysivät lisää uskoa? Saiko vaatimus täydellisestä anteeksintamuksesta heidät vain yksinkertaisesti lukkoon? Niin tai näin, uskon heidän esittämänsä pyynnön johdattavan meidät aivan oikeille jäljille! Laki ei anna voimaa antaa anteeksi--se vain paljastaa miten surkea siinä olen, ja tosiasiat on toki hyvä hyväksyä! "Lisää meille uskoa.." Mutta mikä on uskon kohde? Herra Jeesus ristillä antamassa meille anteeksi syntimme ja kantamassa syntiemme rangaistuksen. "Olitko siellä, kun ristiinnaulitsivat Herrani?" kysyy vanha hengellinen laulu, ja vastaa: "joskus tämä saa minut vapisemaan." Olisin mitä luultavimmin itsekin ollut yhdessä väkijoukon kanssa huutamassa ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Mutta mitä sanoo Jeesus ristiltä: "Isä, anna heille anteeksi!"

Kun siis uskon ja uskon kautta sydämelläni ymmärrän Jumalan armoa, rakkautta ja anteeksiantoa enemmän, avartuu sisimpäni antamaan anteeksi. Itseasiassa minulla ei ole varaa eikä oikeutta ajatella, ansaitseeko toinen anteeksiantamustani--enhän itse sitä ansainnut Jumalalta! Kun siis Jumala ei vaadikaan minulta lain täyttämistä, että saisin Häneltä anteeksi en suinkaan minä saata enää vaatia toisilta ihmisiltä lain täyttämistä, että antaisin heille anteeksi! Jeesuksen vertausta mukaillen: kun itse olen se isompi velallinen, joka on niin suuren velan saanut anteeksi, kuinka minäkin en nyt anteeksi antaisi sille, joka on minulle velkaa? Kuinka minäkin en nyt samaa armoa osottaisi, jota Jumalalta olen saanut kokea? Ellen näin tee, olen Jeesuksen mukaan vankilassa siihen asti, että olen suorittanut oman velkani. En voi yrittää siis olla armossa vain, mitä tulee suhteeseeni Jumalan kanssa. Jos olen armossa, tulee sen ulottua koko elämääni, myös ihmissuhteisiini.

Opetuslapset siis pyysivät tämän edessä, että saisivat lisää uskoa. Ehkä hieman yllättäenkin Jeesus vastaa tähän pyyntöön nuhteella. Nuhde tuntuu jopa kyseenalaistavan opetuslasten uskon kokonaan. Mutta jos kohtaamme Jeesuksen nuhtelemassa jotakuta, on se silloin tarpeellista! Kaikkein yksinkertaisinkin usko (sinapin siemenen verran) olisi riittänyt opettamaan heille, että Jumala on rakkaus, ja että Hän tulee auttamaan heitä voittamaan esteet ja hidasteet, mitä tulee siihen, että heidän rakkaudestaan voisi tulla Hänen rakkautensa kaltaista!

Mutta mitä voikaan uskon voima saada aikaan!? Se voi saada silkkiäispuun eli mulperimarjoja tekevän puun nostamaan itse itsensä (oletko ikinä itse nostanut itseäsi?) ja vieläpä irrottamaan nuo mahtavat ja runsaat juurensa maasta. Uskoa ei anneta mitalla ja vähäisinkin usko riittää, kun sillä on oikea kohde. Se voi lähteä liikkeelle mahdottomastakin tilanteesta vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja päätyä suorittamaan tehtäviä, jotka olivat mahdottomia. Mutta miten lihallisia me olemmekaan, kun me haluaisimme uskon voimaa vetten päällä kävelemiseen, myrkyn juomiseen ja käärmeiden nosteluun, riivaajien ulos ajamiseenkin (mikä tosin on hyvä asia) mutta entä usko voimaa iloita siitä, että nimeni on kirjoitettuna taivaassa? Se että, jos silkkiäispuu tai vuori kohottautuisi maasta ja heittäytyisi mereen ei ole vielä mitään sen rinnalla, että sydämestämme antaisimme toisillemme anteeksi, kuten Isämme Taivaassa on meille Pojassaan anteeksi antanut! Siihen me todella tarvitsemme uskon voimaa ja siihen Jumala sitä antakoon!

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).