Laupias Samarialainen
Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: "Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?" Niin hän sanoi hänelle: "Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?" Hän vastasi ja sanoi: "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi". Hän sanoi hänelle: "Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää". Mutta hän tahtoi näyttää olevansa vanhurskas ja sanoi Jeesukselle: "Kuka sitten on minun lähimmäiseni?" Jeesus vastasi ja sanoi: "Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: 'Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan'. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin?" Hän sanoi: "Se, joka osoitti hänelle laupeutta". Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene ja tee sinä samoin"
(Luukas 10:25-37).
Mitä tapahtui? Lainoppinut, mies, jonka ammattina oli paneutua Mooseksen lakiin, tuli Jeesuksen luo kysymään Jeesukselta, mutta ei siksi, että voisi saada vastauksen ja oppia, vaan kiusatakseen Jeesusta; saadakseen Jeesuksen kompastumaan. Jeesus, vuorovaikutuksen ja rivien välistä lukemisen mestari ei käy vastaamaan esitettyyn kysymykseen iankaikkisesti elämästä. Jeesus esittää vastakysymyksen, mikä pakottaa toisen tulemaan esiin näkemyksensä kanssa ja paljastamaan itsensä. Sitten Jeesus kertoo tarinan, jonka opetus pistää ja kovasti. Kun youtubeen kirjottaa hakuun good samaritan, näyttää haku antavan paljonkin most misunderstood parable yms vaihtoehtoja. Onko tätä kertomusta samarialaisesta siis ymmärretty väärin? Jeesus kyllä ainakin kääntää tässä pöydät ylösalaisin, ja lopulta ei kysymys enää ole siitä, kuka on minun lähimmäiseni, vaan siitä, että kuka minä olen? Olenko minä lähimmäinen toisille, niinkuin samarialainen oli? Olenko minä Kristuksen kaltainen, samarialaisen esimerkin mukaisesti, niin, että näkiessäni tietynlaisia asioita, liikkuu sydämeni armossa?
Mutta lähdemme liikkeelle tapahtumien alusta. Lainoppinut siis kysyi Jeesukselta "Mitä minun pitää tekemän?" Hänen katseensa oli laissa ja lain täyttämisessä; Hän halusi rakentaa perustuksensa sille, mitä hän itse voi tehdä, vaikka hänen edessään seisoi se, joka sanoi itse olevansa iankaikkinen elämä. Kysymyksen asettelu kertoo myös siitä, että lainoppinut odotti iankaikkisen elämän voimaan astumista tulevaisuudessa, ei tässä hetkessä.
Nyt Jeesus ei tyrmännyt kysymystä, vaan esitti vastakysymyksen ja ohjasi lain oppineen itsetutkisteluun; "Mikä rima sinun pitäisi mielestäsi ylittää, että olisit elossa, että pelastuisit; että kelpaisit ja riittäisit Jumalalle?" Lain oppineen vastaus oli aivan oikea, mitä lakiin tulee. Itseasiassa vastaus, 5Mooseksen kirjan Shemaa mukaillen tiivisti koko lain rakkauden kaksoiskäskyllä: tuli rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään.
"Tee se, niin saat elää" kuului Jeesuksen vastaus. Jeesus oli tullut miehen rinnalle, katsomaan samaa maisemaa kuin mies itse katseli. "Mene vain tätä tietä pitkin, niin pääset perille." Mutta eikö mies kuitenkaan nähnyt tietä tarkasti? Eikö hän sittenkään käsittänyt sen vaatimusten vuorenhuippuja tai nähnyt omien voimiensa epätoivoista rajallisuutta? Ei! Oikea vastaus olisi ollut, lannistunut ja epätoivoinen:" Herra, en minä pysty", mihin Jeesus olisi voinut sanoa: "autuas sinä hengellisesti köyhä, sinun on taivasten valtakunta!" Mutta ei, mies halusi osoittaa Jeesukselle olevansa vanhurskas. Hän kyllä saisi Jumalan tuomioistuimen edessä puhtaat paperit! Jeesus kuitenkin paljasti, millä tolalla asiat oikeasti olivat.
Pysähdytään kuitenkin nyt hetkeksi rakkauden kaksoiskäskyn äärelle. Mitä se puhuu sinulle; mitä Sinussa herää sen äärellä? Onko se kuin uhkaava ja synkkä kallionseinä, vai keväisen aamun auringonnousu? Vanha babtistikatekismus kysyy, mikä on ihmisen perimmäinen tarkoitus, ja vastaa: "kirkastaa Jumalaa ja nauttia Hänestä iankaikkisesti." Samalla tavoin tämä kaksoiskäsky osoittaa meille, mikä oli ja on Jumalan tarkoitus ja suunnitelma ihmisen elämälle. Jumala loi meidät, että me rakastaisimme Häntä, sekä muita kanssaluotujamme ihmisestä lähtien. On varmasti tarpeetonta käydä spekuloimaan sitä, oliko Jumala itsekäs luodessaan meidät itseään varten. Voimme kuitenkin päästä jäljille miettimällä sanan rakastettava merkitystä. Jos joku itsessään on rakastettava, esimerkiksi pieni suloinen vauva (silloin kun hän siis ei rää'y löysät housussa) on rakastettava. Jos mikään meissä ei liikahtaisi, ei vika olisi vauvan rakastettavuudessa vaan meissä, pidättämällä rakkauttamme me emme kohtelisi vauvaa hänen arvonsa mukaisesti, me emme antaisi sellaista vastausta, jota vauvan kauneus, ihanuus ja arvo suorastaan vaatii. Miksi siis Jumala on käskenyt meidän rakastaa Häntä? Koska Hän on kaikkein rakastettavin olento koko olevaisessa todellisuudessa. Kaiken luodun rakastettavuus on vain kalpea heijastuma Hänestä. Ja tuota katekismusta mukaillen suurin, tyydyttävin ja kestävin nautinto, mitä ihmisellä voi olla, on rakastaa Jumalaa ja heti seuraavaksi (tämä rakkaus pysty akselilla myös väistämättä ilmenee rakkautena vaaka-akselilla) ihmistä. Syntiä on se, että pystytämme elämässämme jonkin asian ohi Jumalan, Hänen korvikkeekseen keskiöön. Saatamme saada tästä paljonkin nautintoa, mutta lopulta se pettää ja tuhoaa meidät.
Mutta lainopinut, kenen kanssa Jeesus tätä keskustelua kävi, siis tunsi tämän kaksoiskäskyn. Mutta kuinka syvällisesti, se on aivan toinen kysymys. Hänen vastauksensahan oli kerskata omasta erinomaisuudestaan. Jos otamme käskyn lakina, se äkkiä peilin tavoin näyttää meille, miten kaukana olemme sen täyttämisestä; se kertoo millaisia meidän tulisi olla, ja näyttää, ettemme sitä ole. Voimme ottaa käskyn myös opetuksena, ja niin olemme jo tehneetkin. Vielä jää jäljelle evankeliumi. Käsky kannattaa ennenkaikkea ottaa sellaisena; koska tämän käskyn mukainen elämä on ehyttä ja kokonaista ihmisyyttä, ja koska Jumala kasvattaa meitä Kristuksen kaltaisuuteen, joka oli täydellinen ihminen, otamme tämän nyt lupauksena. Jo nyt saamme kasvaa tässä, ja vielä kerran se on täydellisen totta meissä! Emme enää yritä pitää lakia, että pelastuisimme, mutta jo pelastettuina haluamme elää sitä hyvää ja kaunista elämää, johon lakikin meitä viitoittaa. Mutta kasvu tapahtuu yhteistyössä, yhteisessä matkan kulkemisessa, ei siinä, että ihminen passiivisena makaa sohvalla.
Lainoppinut kysyi Jeesukselta: "kuka on minun lähimmäiseni?" Niinkuin sanoin, Jeesus vastakysymyksellääm halusi saattaa miehen itsetutkiskeluun sekä paljastamaan sen, mitä hän itse ajatteli. Näin todellinen kohtaaminen ihmisten välillä saattoi toteutua! Mutta tämä lainoppineen kysymys paljastaa paljon hänen sydämensä kovuutta. On kuin ajatus olisi se, että "jos tiedän, kuka on lähimmäiseni, tiedän myös ketä rakastaa ja tiedän myös, ketä minun ei tarvitse rakastaa, kuten tuota inhottavaa naapuria." Näin katse ei ole siinä, mihin laki haluaisi meitä osoittaa, eli rakkaudessa, vaan lain kirjaimen täyttämisessä. Mutta Jeesus käänsi pöydät nurin ja sanoi vastauksellaan: ole sinä itse lähimmäinen.
Juuri tässä esille tullutta lainoppineitten ja fariseusten vanhurskautta Jeesus vastusti. Jeesus myös sanoi ehkä hämmentävätkin sanat siitä, että ellei vanhurskautemme ylitä näiden vanhurskautta, emme pääse sisälle Jumalan valtakuntaan. Miten se voi olla! Hehän pitivät kaiken lain ja vielä omat lisäyksensäkin! Tarvitsemme siis tätä suurempaa vanhurskautta. Millaista se on? Se ei lainoppineen tavoi kysy, milloin olen täyttänyt rakastamisen lain, velvollisuuteni rakastaa, niin ettei minun nyt enää enempää tarvitse rakastaa (eli lain jo täyttäneene voin tässä sulkea sydämeni--mihinköhän tämä johtaa?). Tämä suurempi vanhurskaus ei sano, että olen jo Fidan ja Punaisen Ristin sekä Greenpeacen kuukausilahjoittaja, kun kerjäläinen kadulla tai elämän muuten kolhima pyytää rahaa tai apua. Aito rakkaus, jota Jeesus edustaa, ja josta samarialaisen esimerkki kertoo, ei valikoi tai laskelmoi; se tässäkin jopa teki samarialaisen alttiiksi hyväksikäytölle, sillä olisihan majatalon isäntä voinut valehdella siitä, mitä miehen hoito lopulta tuli kustantamaan. Mutta samarialaisen mielessä ei ollut, kuinka paljon laki olisi vaatinut häntä antamaan, vaan rakkaus ja laupeus vaati häntä antamaan. Sellaista on rakkauden laki.
Jeesus sanoi: "mene, ja tee sinä samoin." Kysyn vielä, millainen on lähimmäinen? Hän tuli paikalle ja näki pestyn miehen; Hän näki hädän ja tarpeen. Mutta niin näkivät ohikulkeneet pappi ja leeviläinenkin. Pappi oli kuitenkin juuri tehnyt hyvät työnsä Jerusalemin temppelissä ja oli kotimatkalla, leeviläinen taas oli jo lahjoittanut paljon köyhäinapuun ja sitäpaitsi hänellä oli kiire, sovittu tapaaminen, vaimo odotti ja kaikkea sellaista. Samarialainen erosi näistä siten, että hän näki ja ARMAHTI. Hänessä jokin liikahti niin, että matka ja tapaamiset saivat jäädä. Kiire ei nyt tullut kysymykseenkään. Samarialainen oli se, joka osoitti laupeutta. Sana merkitsee armoa, sääliä ja myötätuntoa.
Kun sitten puhumme Jumalan laupeudesta ja armosta meitä Hänen omiaan kohtaan, on sen taustalla Jumalan liitto-uskollisuus ja liitto-rakkaus. Hän on tehnyt kanssamme liiton Poikansa Jeesuksen veressä ja sillä perusteella Hän nyt osoittaa meille laupeutta. Hän ei siis osoita meille laupeutta ja armahda meitä sentähden, että sitä edelleenkään ansaitsisimme.
Tässä joudumme itsetutkistelun paikalle; vaadimmeko me ansioita vaimoltamme, lapsiltamme, ystäviltämme tai satunnaisilta vastaantulijoilta ennenkuin olemme valmiita osoittamaan heille laupeutta, sääliä, armoa ja rakkautta? Jumalan kuviksi luotuina tehtävämme ei ole olla tälläsiä tuomareita, vaan meidät on kutsuttu heijastamaan peilin tavoin Jumalan kauneutta, Hänen laupeuttaan ja armoaan. Todellinen lähimmäinen ei mieti, ansaitseeko ryöstetty ja pieksätty laupeuttani; pikemmin, sitä samaa rakkautta ja armoa jota itse olen saanut kokea Jumalalta, sitä myös nyt osoitan eteenpäin!
Vielä lopuksi on mainittava, että kertomus samarialaisesta löytää hätkähdyttäviä yhtymäkohtia Hesekielin 16 luvusta. Voimme jopa esittää arveluja siitä, että se on voinut olla Jeesuksella mielessä. Luen jakeet 6&9: "Mutta Minä kuljin ohitsesi ja näin sinut, kun sätkyttelit verissäsi. Ja Minä sanoin sinulle, kun olit siinä verissäsi: 'Sinun pitää elämän' - niin sanoin Minä sinulle, kun olit siinä verissäsi: 'Sinun pitää elämän.'" ja "..pesin sinut vedellä, huutelin sinut verestäsi ja voitelin sinut öljyllä. " Miten kaunis kuvaus tämä onkaan siitä, kuinka Jumala näki meidät, Hänen sydämensä liikkui armossa meitä kohden ja Hän pelasti meidät, synteihimme ja rikoksimme kuolleet. Hän paransi meidät ja mitä vielä on parantamatta, on kustannukset jo katettu! Jeesus sanoi: Minun Isäni tekee yhäti työtä ja että myös Hän tekee sitä samaa. Jumala siis edelleen toimii aktiivisesti maailmassa tehdäkseen tyhjäksi perkeleen teot, Jumala taistelee lankeemuksen seurauksia vastaan, mutta on valinnut pääasialliseksi tavakseen ja aseekseen laupiaat samarialaiset. Tähän työhön meidät on kutsuttu; olemaan itse lähimmäisiä ja rakastamalla täyttää kaiken lain. Aamen.