Lyhyt ajatus helvetistä
"En haluaisi edes elää ikuisesti, se olisi kidutusta ellei jopa helvettiä." Tämä analyysi osuu naulan kantaan ja aavistaa totuutta enemmän kuin ajatuksen esittäjä arvaakaan. Sitä kadotus nimenomaan on, ikuista olemassaoloa, mutta kuitenkin erillään Luojasta, erillään kaiken hyvän lähteestä eli Jumalasta. Ja kuin erämaa, jolta kaikki vesi otetaan pois, kuivuu hiljalleen tyhjäksi hiekka aavikoksi, niin kadotus on iankaikkista kuivumista Jumalasta, kaiken hyvän lähteestä erillään. Se on ajassa valitun tien realisoitumista ikuisesti, se on ikuinen kauhea löytöretki, jolla todetaan, että tämäkin itsestäänselvyys oli Jumalan lahjaa ja armoa, eikä minulla sitä enää ole, sillä en halunnut Jumalaa. Se on matka, joka ei lopu, ja jonka aikana selviää se, mitä turmelus voi ihmisessä saada aikaan, kun ihminen jää täysin omilleen. Se on kuin halu, joka ikuisesti jää täyttymättä, himon kuitenkin kasvaessa ja yhä enemmän sisintä raastaessa vuosi vuodelta. Se on sen ymmärtämistä, ettei ole olemassa muuta elämää kuin Jumalan luoma elämä, ja että erillään Jumalasta on vain kuolemaa.