Yksi ruumis, monta jäsentä (1Kor 12:12-31); joitain ajatuksia aiheesta
Ennen tämän teksti-katkelman lukemista suosittelen lukemaan otsikossa mainitut jakeet ajatuksen kanssa.
Perusta, tai pohja opetukselle seurakunnasta Kristuksen ruumiina on siinä, että ruumis on Jumalan tekoa ja Hän on asettanut jalan jalan tehtäviin, käden käden tehtäviin ja silmän silmän tehtäviin. Hänen tahtonsa ja suuri suunnitelmansa on se, että me toinen toisemme jäseninä eläisimme yhdessä osallisuudestamme Kristukseen, ilmennämme Hengen elämää Hänen kirkastumisekseen ja yhteiseksi hyödyksi. Sama Henki vaikuttaa jokaisessa jäsenessä. Jokainen jäsen on kutsuttu imitoimaan Kristusta ja jokainen jäsen saa voimansa Jumalalta. Voimakkain asia, mitä Pyhästä Hengestä ja Hänen työstään sanotaan, ei liity lahjoihin tai manifestaatioihin vaan siihen todellisuuteen, että me Pyhästä Hengestä osalliset olemme yksi ruumis. Se, että elää ykseyttään toisten jäsenten kanssa todeksi, ilmentää siis lahjoja enemmän Pyhän Hengen täyteyttä. Hengen hedelmää ei ole minkäänlainen itsekorostus, halu saada tunnustusta, halu, että muut huomaisivat arvoni, halu erottua muista jäsenistä muita loistavampana tai tarpeellisempana ja tärkeämpänä. Jäsen ei itsenäisenä liity päähän, vaan osana koko ruumista. Jäsen ei ole vain riippuvainen päästä, vaan myös koko ruumiista. Sen sijaan, että suhtautuisin toisiin jäseniin "En tarvitse teitä" asenteella, tulisi totuudessa tunnustaa, että "tarvitsen teitä." Enkä ainoastaan minä tarvitse, vaan ruumis tarvitsee jokaista jäsentä, jonka Kristus on ruumiiseen asettanut ja Pyhä Henki sen yhteyteen kastanut. Ruumis tarvitsee jokaista jäsentään toimiakseen kuten pää haluaa.
Se, että on yksi ruumis, ei tarkoita, etteikö olisi monta jäsentä. Se, että on monta jäsentä, ei tarkoita, etteikö olisi yksi ruumis. Se, että on monta eri lahjaa, ei tarkoita etteikö sama Henki niitä kaikkia jakaisi. "Henki jakaa kullekin erikseen.." mutteivät lahjat ole tarkoitettu käytettäviksi erikseen, vaan yhteiseksi hyödyksi (1Kor 12:8). Hengellisiä lahjoja ei niinkään ole annettu yksityiselle jäsenelle, vaan pikemmin koko ruumiille.
Korinttolaiset ilmeisesti tekivät väärämielisesti eroa ihmisten välille sen perusteella, mitenkä näyttävät lahjat näillä oli. Mutta armolahjat eivät kerro lahjan saajan paremmuudesta sen enempää kuin huonommuudestakaan. Armolahjat kertovat lahjojen Antajan armosta ja rikkaudesta. Näinhän Paavali kirjoitti jo aiemminkin tässä kirjeessä: "Mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut" (1Kor 4:7). Totta kuitenkin on, että toisen lahjat voivat olla paljon toiselle annettuja huomiota herättävämmät ja näyttävämmät. Kuitenkaan se, joka puhuu kielillä, ei voi sanoa puhumattomalle "En tarvitse sinua" (1Kor 12:21). Seurakunnan sisällä ei saisi olla mitään jakoa "hengellisempiin" ja vähemmän hengellisiin lahjojen perusteella. Paavali korostaa sitä, että jokainen jäsen on samassa Pyhässä Hengessä kastettu yhdeksi ruumiiksi (1Kor 12:13), omasipa sitten millaisia lahjoja tahansa. Kun sitten luvun lopussa on kehotus pyrkiä osalliseksi parhaimmista armolahjoista (1Kor 12:31), niin eivätkö parhaat ole juuri niitä, mitkä parhaiten juuri siinä tilanteessa täyttävät lahjojen tarkoituksen, eli yhteisen hyödyn ja rakentumisen? Jos et siis tiiviisti ole osa paikallista seurakuntaa, kuinka silloin voisit tai osaisit anoa Jumalalta juuri niitä lahjoja, joita puuttuu tai joita tarvitaan? Puhumattakaan siitä, että ohje: 'pyrkikää' ei ole yksilölle, vaan yhteisölle annettu kehotus.
Kuvatessaan seurakunnan olemusta ruumis vertauskuvan kautta, puhuu Paavali yksilö uskovista kuin ruumiin jäseninä. Hän ottaa tietoisesti vertaukseensa mukaan jäseniä, joita siihen aikaan pidettiin arvokkimpina, sekä jäseniä, joita pidettiin vähemmän arvokkaina. Jos nyt siis joku seurakunnan jäsen puhuu itsestään ja arvostaan vähätellen, tai ylipäätään ajattelee itsestään niin, kuuluu kysymys: kenellä on oikeus määritellä jäsenen arvo? Jos ja kun asia sitten olisi niin hullusti, että toista jäsentä pidettäisiin toista arvokkaampana, ja vähemmän arvostusta ihmisiltä osakseen saanut sanoisi: koska en ole niin arvostettu kuin tuo tai tuo, niin siksi olen seurakunnassa tarpeeton tai jopa siihen kuulumaton, ja tälläinen ajatteluhan on hyvin tavallista. Mutta mitä tähän sanomme? Sinä olet ainutlaatuinen Jumalan luoma ja Jeesuksen omana Hänen ruumiiseensa asetettu jäsen! Et ole itse päättänyt, mikä jäsen olet etkä itse itseäsi ruumiiseen asettanut! Miksi vertailet? Jumala itse on asettanut jäsenet ruumiiseen ihan kuten Hän on tahtonut. Jumala on jakanut ja jakaa lahjat niinkuin Hän on halunnut ja haluaa. Meitä ei ole kutsuttu ensisijaisesti palvelemaan ihmisiä, vaan Jumalaa, ja siksi Jumalan tuomion yksin tulisi ratkaista asia.
"Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä, ruumiiseen, niinkuin Hän on tahtonut" (1Kor 12:18). Ruumiin jäsenet eivät voi toimia, elleivät ne kuulu ruumiiseen; elleivät ne ole siinä kiinni. Erillään jäsenet kuihtuisivat ja kuolisivat. Maallisen ruumiin jäsenissä vaikuttaa kaikissa sama elämä. Näin on myös Kristuksen ruumiissa. Nyt joku voi olla osa universaalia pelastettujen joukkoa, mutta silti ruumiin jäsenenä irrallaan. Jäsen löytää merkityksensä ja tarkoituksensa vain paikallisessa seurakunta yhteydessä.