Runo Jumalasta
Ajattelen, että ehkä viimeisen vuoden aikana mieleeni on noussut yhä enemmän sana 'maailmankuva'. Se on alkanut tuntua yhä enemmän merkitykselliseltä. Olen huomannut ajattelevani, että mitä sanoisin tähän ja tähän, omasta maailmankuvastani käsin; eli miten näen asian Raamatun valossa. Tärkeää ei olekaan se, mitä ihmiset sanovat, vaan se, mitä Raamattu aiheesta puhuu. Tässä yhteydessä sana 'näky', joka on aiemmin tuntunut hieman vieraalta, on alkanut tuntua nyt valtavan oleelliselta. Mikä on minun näkyni elämästä? Vastauksen pitäisi kertoa siitä, miksi voin kokea arkisimmatkin tilanteet merkityksellisiksi ja arvokkaiksi--jos siis näkyni on kristillinen, koska Jumalan maailmassa joka asialla on paikkansa ja merkityksensä.
Joskus töissä koin iloa mietiskellessäni ajatusta siitä, miten me voimme arjen keskellä aivan kuin liittyä Jumalan tekoihin. Jumala luomisessa erotti asiat toisistaan; Jumalan Henki liikkui syvyyden yllä ja sitten Jumala loi järjestystä, rytmiä ja kauneutta. Syntiinlankeemuksen jälkeen mikään ei kuitenkaan enää toimi niinkuin sen pitäisi toimia. Esimerkiksi puutarha ei pysy puutarhana itsekseen, vaan rehevöittyy ja täyttyy rikkakasveista. Jeesus sanoi kerran merkilliset sanat: Minun Isäni tekee yhäti työtä ja myös minä teen työtä. Lankeemuksesta lähtien on siis Jumala tehnyt työtä sen seurausten kukistamiseksi ja voittamiseksi. Ratkaisevasta hetkestä kertovat sanat: "Se on täytetty." Mutta emme vielä näe sen realisoituneen; uusi luomakunta on vasta nupullaan. Mutta ajatukseni oli siis se, että voimme ikäänkuin liittyä Jumalan tekoihin niinkin arkisessa asiassa kuin vaatekaapin järjestämisessä. Jumala tekee työtä poistaakseen kaaosta ja luodakseen järjestystä ja kauneutta. Sitä samaa mekin voimme tehdä, niin pienessä kuin suuressa.
Tähän maaperään upposi hyvin opetus, jossa käsiteltiin kreikan sanaa "Poema." Sana kertoo, jonkun omin käsin tekemästä asiasta, käsityöstä, mikä voi olla veistos, maalaus, runo yms. Kreikan sanasta 'poema' tulee myös englannin sana 'poem', runo. Sana siis kertoo jostakin, missä on rytmiä, järjestystä ja kauneutta.
Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta löytyy ihmeellinen kohta, minkä toivoisin vielä enemmän uskossa sulautuvan itseeni. Toivon, etten katselisi ympärilleni niin puisin silmin, vaan näkisin ja huomaisin vielä enemmän sitä, mistä jakeet kertovat. Jae kuuluu: "Sillä Hänen näkymätön olemuksensa, Hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä Hänen teoissansa (poema) tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa" (Room 1:20). Jumalan kädenjälki näkyy kaikkialla. On kuin Hän olisi kirjoittanut signeerauksensa jokaiseen puun lehteen ja kastepisaraan. Halki luodun todellisuuden kiirii ääni ja laulu, joka kertoo siitä, että meidät on ihmeellisesti tehty. Maailmamme on kuin runo, joka kertoo Jumalasta. Niinkuin psalmeissakin sanotaan: "taivaat julistavat Jumalan kunniaa." Roomalaiskirjeen jae kertoo, että tämä on niin ilmeistä, ettei kukaan ihminen voi kerran Jumalan tuomioistuimen edessä vedota tietämättömyyteen ja sanoa, ettei Jumala antanut tarpeeksi todisteita. Ongelma ei ole Jumalassa tai luomakunnassa, vaan meissä itsessämme. Syntisinä me tungemme tiedostamattamme tätä tietoa takaisin alitajuntaamme; "pidämme totuutta vääryyden vallassa" (Room 1:18). Tieto Jumalasta on kuin kelluva esine, joka pyrkii pintaan, mutta syntinsä vallassa elävä tiedostamattaankin painaa tuota esinetta takaisin veden alle.
Mutta takaisin tähän 'poema', sanaan. Jumala ei ainoastaan ole kirjoittanut poemaansa maailmankaikkeuteen ensimmäisessä luomisessa. Hän on erityisellä tavalla kirjoittanut sen uskoviinsa toisessa luomisessa, eli uudeksi luomisessa. "Sillä me olemme Hänen tekonsa (poema) , luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme" (Ef 2:10).
Evankeliumi on kirkkaasti nähtävissä tämän jakeen asiayhteydessä, mutta myös itse jae ilmoittaa evankeliumin järjestyksen. Ensin tulee se, että "me olemme Hänen tekonsa" ja vasta sitten hyvät työt. Emme voi tulla Hänen omikseen ansioitumalla hyvissä töissä. Uudestisyntymisen täytyy tulla ensin, ja tästä tapahtumasta pursuavan elämän tulisi synnyttää ja innoittaa nuo hyvät työt, joihin Jumala meitä kutsuu.
Jumalan tarkoitus on poistaa elämistämme kaikki se, mikä on riidassa Hänen runomittansa kanssa; Hän on kuin kitaran virittäjä, joka virittää elämäämme epävireisyydestä takaisin vireeseen, jotta elämämme voisi olla instrumentti Hänen ylistykselleen. Kun soinnut asetellaan tiettyyn järjestykseen ja niitä soitetaan tietyssä rytmissä, syntyy kauneutta, mikä heijastelee Jumalan alkuperäistä ja luomatonta kauneutta. Aivan samoin meitä kutsutaan koko elämällämme yhtymään ja liittymään siihen suureen ylistyslauluun, mikä kiirii halki luodun todellisuuden. Meitä kutsutaan olemaan runoja Jumalasta.
En tiedä, millaisen mielikuvan konkretiasta tämä herättää, mutta ne hyvät työt, joissa meitä kutsutaan vaeltamaan, liittyvät vahvasti siihen, millaisia lahjoja ja kutsuja meille on annettu, olipa kyse sitten vanhemmuudesta tai armolahjoista. Uskon, että hyvät työt kattavat myös arkisimmatkin asiat, kuten nurmikon leikkuun (pidäthän siinä yllä järjestystä ja luot kauneutta) tai vaippojen vaihdon lapseltasi. Miten siis eläisit perheesi keskellä tai töissä tai ystäviesi kanssa siten, että olisit runo Jumalasta? Mitkä ovat niitä armolahjoja, jotka on sinulle uskottu ja joita sinun tulisi nyt virittää palaviksi? Ja jos vielä epäilet, että voiko arkinenkin elämä olla osa tätä, niin mieti Jeesuksen elämää. Hän eli täydellisen ja synnittömän elämän. Niinä kolmenakymmenenä vuotena, jotka Hän lapsuuden jälkeen toimi puuseppänä, Hän täydellisesti teki Jumalan tahdon! Ja Hänen vanhurskautensa; Hänen elämänsä poema peittää alleen meidän epävireisyytensä, niin, että uskon kautta Häneen, on elämämme täydellisesti hyväksyttyä Jumalan edessä ja Hän on mieltynyt meihin. Tämä on lähtökohta!