Jeesuksen syntymästä (Matt 1:18-25)
Tarkasteltavanamme on nyt osio, joka sukuluetteloa yksityiskohtaisemmin kuvaa Jeesuksen ihmiseksi tulemista. Ihmiseksi tuleminen eli Jeesuksen inkarnaatio itsessään on jo asia, jota voimme vain haparoiden käsittää. Toinen se suuntainen asia on se, että Jeesus syntyi neitseestä “Sillä se, mikä hänessä on siinnyt on Pyhästä Hengestä” (Matt 1:20). Nämä ovat totuuksia, joiden edessä järki kompuroi, mutta joista usko voi iloita, sillä taivaat ja maan luonut Jumala kykenee hyvin luomaan myös uuden ihmiselämän neitsyen kohtuun. Tästä Jeesuksen ihmiseksi tulemisesta Heprealaiskirje sanoo: “Sentähden Hän (Jeesus) maailmaan tullessaan sanoo: ‘Uhria ja antia Sinä et tahtonut, mutta ruumiin Sinä Minulle valmistit’” (Hepr 10:5).
Miksi juuri Maria ja Joosef? --voisimme tässä kohden kysyä. Valittiinko heidät tähän ihmeelliseen tehtävään heidän oman hurskautensa tai erikoisuutensa tähden? Ei valittu. He olivat nuoria ja köyhiä maalaisia Nasaretista. He tosin olivat Daavidin jälkeläisiä molemmat, mutta enemmän heissä lienee ollut totta se, että “sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on” (1Kor 1:27-29). Ehkäpä itämaan tietäjätkin olettivat löytävänsä uuden vastasyntyneen kuninkaan jostakin palatsista, mutta voi kuinka huonosti paimenet olisivat soveltuneet sinne! Kuinka paimenilla olisi ollut rohkeutta lähestyä sellaista kuningasta? Mutta kun nyt Jeesus, kirkkauden Herra ja taivaan kuningas, syntyi rähjäiseen eläinten suojaan, rohkenivat paimenetkin tulla Hänen tykönsä. Kuten laulussa sanotaan:
Niin alhaalla ei kukaan kulje, / ettei siellä Jeesus ois. / Hän ei ketään luotansa sulje / eikä karkota yhtään pois.
Sitten mietimme hetken Joosefia, ja sitä, millaiseen tilanteeseen hän joutui kun huomattiin, että hänen kihlattunsa Maria oli raskaana “ennen heidän yhteenmenoaan” (Matt 1:18). Tuon ajan kulttuurissa kihlaus miellettiin yhtä sitovaksi kuin meidän aikamme avioliitto. Tästä puhuu sekin, että Joosef aikoi erota Mariasta hiljaisuudessa kuten ESV sanoo. Kihlauksen purkaminen siis vaati virallisen eroamisen. Se, että Joosefin tässä tilanteessa käymä kamppailu ja ratkaisu, johon hän aikoi päätyä, voi tuntua monelle vieraalta johtunee siitä, miten häpeän tunne ja kokemus on omassa yhteiskunnassamme koetettu tyystin hävittää seksuaalisten syntien yhteydestä. Sitähän Joosefin on täytynyt Marian suhteen epäillä; suhdetta toiseen mieheen. Joosef ja Maria elivät pyhyyttä korostavassa yhteiskunnassa, jossa kihlausaikana tehdystä haureudesta sai kivitystuomion.
Mikä Joosef siis oli miehiään? Tässä meille kerrotaan, että hän oli 1.Hurskas. 2.Hän aikoi toimia ymmärryksensä mukaan parhaalla tavalla ja hyvin motiivein, sillä “hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään” (Matt 1:19). 3.Hän oli kärsivällinen asian miettimisessä eikä kiirehtinyt ratkaisua kohti. Joosef sittemmin tuli tuntemaan totuuden kihlattunsa raskaudesta ja siitä, millainen lapsi kohdussa kasvoi. Mutta suostuessaan Jeesuksen otto-isäksi, suostui hän samalla yhdessä Marian kanssa kantamaan ulkopuolelta tulevaa häpeää, kuten fariseukset kerran Jeesukselle totesivat: “Me emme ole aviorikoksesta syntyneitä” (Joh 8:41), viitaten Jeesuksen syntymään. Tästä Joosefin tilanteesta voimme ensinnäkin todeta, että samoin ovat Jeesuksen seuraajat aina joutuneet kantamaan häpeää maailman silmissä, vaikka eivät he itse Jeesusta olisikaan hävenneet. Toiseksi näemme Joosefissa hyvin esikuvallisen aviomiehen, joka ottaa vaimonsa taakat kannettavakseen ja jakaakseen, ja seisoo vaimonsa rinnalla suoraselkäisenä.
Sitten luemme Jeesuksen nimestä, kuten enkeli Joosefille sanoi: “sinun on annettava Hänelle nimi Jeesus” ja miksi? “Sillä Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä” (Matt 1:21). Nimi Jeesus tarkoittaakin kirjaimellisesti pelastajaa. Voimme erotella Jeesuksen pelastavaa työtä ainakin seuraavasti: 1.Hän pelastaa kansansa synnin syyllisyydestä pesemällä heidät sovittavalla verellään. 2.Hän pelastaa omansa synnin hallintavallasta asettamalla pyhittävä Henkensä heidän sisimpiinsä asumaan. 3.Hän pelastaa Häneen uskovat synnin läsnäololta, ottamalla heidät ulos maailmasta ja he pääsevät ikuiseen lepoon Hänen kanssaan. 4.Hän pelastaa heidät synnin seuraamuksilta, kun Hän antaa heille viimeisenä päivänä kirkastettuun ruumiin. Hänen omansa ovat siis siunattuja! He ovat siunattuja “kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa” (Ef 1:3). Jeesuksen omat ovat siunattuja myös siinä mielessä, että Jeesus ei pelasta heitä surulta, ristiltä tai konflikteilta maailman kanssa tässä ajallisessa elämässä. Mutta synnistä Hän heidät pelastaa, ja Kristuksen Henki Hänen omissaan tekee heissä taivaaseen valmistavaa työtänsä kaiken surun, ristin ja konfliktin keskellä--ja joskus kaikkein voimakkaimmin juuri silloin. Mutta jos joku elää synnissä, se ei vielä ole pelastunut.
Toinen Jeesukselle annettu nimi: ‘Immanuel’, kertoo Hänestä ihmiseksi tulleena Jumalana. Hänessä on kaksi luontoa toisiinsa liittyneinä, emmekä saa liikaa korostaa toista toisen kustannuksella. Jeesus on tosi ihminen, mutta ilman syntiä. Hän on myös tosi Jumala. Luemme Hänen ihmisyydestään, että Hän saattoi väsyä, olla nälissään ja janoissaan. Hän itki, vaikeroi ja kärsi kipua. Toisaalta luemme, että Hän tunsi ihmisten sydämen ajatukset, ja että Hänellä oli valta riivaajien ylitse. Hän osoitti olevansa luonnonvoimien ja lakien Herra ja saattoi tehdä mitä ihmeellisimpiä tunnustekoja. Hän salli opetuslapsensa kutsua Häntä sanoilla: “Minun Herrani ja Minun Jumalani.” Itsestään Hän todisti sanoin: “ennenkuin Aabraham oli, Minä Olen” tai: “Minä ja Isä olemme yhtä.” Hänessä näemme sen, mistä Jes 9:5 todistaa: “Sillä lapsi on meille syntynyt, Poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja Hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkisen Isä, Rauhanruhtinas.” Jeesus on “yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti” (Room 9:5). Jos Hän olisi pelkkä ihminen, kukka vähän voisimmekaan luottaa Häneen ja Hänen lupauksensa siitä, että kukaan ei meitä Hänen omiaan voi Hänen kädestään riistää. Ja toisaalta, miten suurta lohtua on tuntea sen merkitys, että “sentähden, että Hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi Hän kiusattuja auttaa” (Hepr 2:18).