Ajatuksia
Haluaisin sitoutua olemaan rehellinen Raamatun edessä. Haluaisin koittaa jättää kaiken tradition ja koettaa ottaa Sanan sellaisenaan. Haluaisin ennemmin yht'aikaa uskoa asioihin, jotka on jännitteessä keskenään, kuin mennä liian pitkälle “harmonisoinnissa.” Haluaisin uskoa Jumalaan sellaisena, kuin Hän itsensä ilmoittaa Sanassaan ja olla aralla tunnolla sen tosiasian edessä, että Hän ylittää rajallisen ymmärrykseni korkealta.
En halua korostaa, enkä myöskään vähätellä mitään Hänen luonteestaan. En halua uskoa Hänen rakkauteensa Hänen oikeudenmukaisuutensa kustannuksella. En halua uskoa Hänen hyvyyteensä Hänen pyhyytensä kustannuksella. Enkä halua uskoa Hänen suvereeniuteensa siten, että se tapahtuisi Hänen armonsa ja myötätuntonsa kustannuksella. Sitä, miten Hän tekee kaiken täydellisessä harmoniassa koko luonteensa kanssa, en kuitenkaan saata täysin käsittää. Haluan siis pikemmin kumartaa, kuin käsittää. Ehkä kumartaessani sitten ymmärrän enemmän. Paljo tutkistelu voi näännyttää, mutta Hänen valonsa loisteessa palaset loksahtavat paikalleen. Vaikka järki ei ymmärtäisikään, usko silti luottaa.
Haluaisin myös alistaa omat käsitteeni ja konseptini Raamatun tutkittavaksi. En halua koettaa mahduttaa Jumalan hyvyyttä oman hyvyyden käsitteeni sisälle. Minusta jokin asia voi tuntua epäoikeudenmukaiselta, mutta haluan muistaa, ettei Jumala ikinä toimi epäoikeudenmukaisesti ketään tai mitään kohtaan. Se, miten minä rakastan ja osoitan rakkautta on hyvin vajavaista. Se, miten Jumala rakastaa ja osoittaa rakkauttaan, taas on täydellistä. Haluan antaa Jumalan itse määritellä sen, mitä Hänen rakkautensa on ja mitä se tarkoittaa.
Jos en jotakin ymmärrä, haluaisin aina nostaa katseeni ristille, jonka uskon olevan Jumalan suurin ja selkein ilmoitus itsestään. Toivon, etten ikinä joutuisi galatalaisten tavoin jonkin lumoihin, niin että eteeni ristiinnaulittuna kuvattu Kristus himmenisi näkökentästäni. Toivon, että suurimman ihmetykseni voisin aina ilmaista ristin juurella, ehkäpä seuraavin sanoin:
Mun tähteni, sä jätit loiston taivaan. Sä puhdas viaton ja synnitön. Maan päälle tulit alas tuskaan vaivaan, mun tähteni, näin halvan hylkiön.Sun päällesi, mä pilkkapuvun laitoin. Sun jalkoihisi ja käsiis naulat löin. Mä kruunun sulle tappuroista taitoin, ja otsan puhtaan sillä seppelöin.
Oi rakkaus, sä tuskan aateloima. Nyt eessäs tahdon maahan kumartaa. On ylistetty Pyhän veren voima, se kurjan kuolemasta pelastaa.
Saa lunastettu lauma luoksesi tulla. Sen kohta kutsut päälle pilvien. Saan minäkin, ei ansiota mulla, kuin arvet lyömieni naulojen.