Ensimmäinen Psalmi
Voi myös kuunnella opetuksen täältä.
Ensimmäinen Psalmi on verrannollinen vuorisaarnan alusta löytyvään autuaaksijulistamiseen (Matt 5:3-10), sekä Jeremian samankaltaiseen kuvaukseen (Jer 17:5-8).
”Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa, eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat” (Ps 1:1). Heti alussa psalminkirjoittaja haluaa kohdistaa katseemme siihen, mitä on autuas elämä. Sana autuas tarkoittaa syvää ja kestävää iloa, kadehdittavuutta, sekä hengellistä kukoistusta. Autuas elämä on elämää, jossa ilo ja tyydytys perustuu pelastuksessa uskovan osaksi tulleeseen Jumalan mielisuosioon. Nuo ilo ja tyydytys ovat jotakin sellaista, joiden kokeminen on riippumatonta elämän ulkoisista olosuhteista. Itseasiassa autuaan kokema ilo ja tyydytys ei ole vain olosuhteista riippumatta, vaan myös noissa kaikissa olosuhteissa, joita Jumala voi lopulta käyttää kasvattaakseen lapsensa iloa ja tyydytystä Hänessä itsessään. Kokemuksen taso voi vaihdella suurestikin. Mutta nyt puhutaankin ennen kaikkea siitä, minkä tuomion Jumala antaa ihmisen elämästä. Tärkeää on myös huomioida se, ettei tässä puhuta siitä, kuinka autuaaksi voi tulla, vaan pikemminkin kuvataan sitä, miltä autuaan ihmisen elämä näyttää.
Millaista on autuaan elämä? Autuas ei etsi viisautta ja vastauksia jumalattomain neuvosta. Maailmassa on olemassa monenlaista filosofiaa siitä, miten tulisi elää ja monenlaisia oppeja siitä, mikä on tie onneen. Kuitenkaan ei nautintojen maksimointi eikä askeettisuus, kultainen keskitie, tai minimalismikaan ole tie siihen autuuteen, josta tässä puhutaan. Mainosten kuoro synnyttää valheellisia tarpeita yhdessä lifestyle ohjelmien kanssa ja sanoo: osta minut niin tulet tyytyväiseksi, tai omaksu tällainen imago ja tyyli, niin saavutat onnen. Kuitenkin todellinen ja kestävä autuus ja tyytyväisyys on vain yhteydessä Jumalaan, ei suosiossa, maineessa, ihailluksi tulemisessa tai ihmissuhteissa. Kestävä onni ja tyydytys on vain siinä pelastuksessa, jonka Jumala on valmistanut.
Miksi autuas ei vaella jumalattomain neuvossa? Ensinnäkin, jos vaeltaisi, ei hän enää olisi autuas. Jumalattomuus ja autuus ovat vastakohdat. Autuas ei vaella jumalattomain neuvossa siksi, että hän rakastaa Raamattua ja tutkistelee sitä. Hän löytää sieltä vastaukset ja todellisen viisauden.
Autuas ei myöskään astu syntisten teitä. Se, mitä tietä kulkee, määräytyy pitkälti sen mukaan, kenen neuvossa vaeltaa. Kenen ääntä kuuntelee elämässään? Millä täyttää ajatusmaailmansa? Maailma suosittelee syntejään ja nautintojaan, mutta suositusten takana on varas, joka on ainoastaan tullut tappamaan ja tuhoamaan (Joh 10:10), ja voi tehdä sen jopa itsessään neutraaleilla tai hyvilläkin asioilla, jos nämä vain niin valtaavat ihmisen, että vievät hänet etäälle Jumalasta.
Pelkään, että moni on, kuten itsekin aikanani olin: mukana kristinuskossa vain siksi, että se on kulttuuri, johon on kasvanut sisälle. Pelkään, että liian monen uskoa tunnustavan elämää kuvastaa vain ensimmäisen jakeen mukainen lista asioita, joita hän ei tee. Ja miten monesti maailman käsitys uskovista onkin juuri tämä. He ovat niitä, jotka eivät tupakoi, ryyppää tai harrasta esiaviollista seksiä. Näistä pidättäytyminen on tietenkin hyvä asia, mutta uskon elämä ei voi ainoastaan olla pidättäytymistä jostakin. Se ei voi vain olla jotakin negatiivista, vaan sen täytyy myös olla jotakin positiivista. Uskon elämä ei voi olla pidättäytymistä synnistä, jota haluaisi tehdä, ja elämää tiettyjen sääntöjen mukaan, joita ei haluaisi pitää. Vastaava kokemus voi olla totta vain uudestisyntymättömän ihmisen kohdalla. Todellinen autuus ei voi syntyä siitä, että yrittää mahduttaa itseään uskonnolliseen muottiin. Hengellisesti kuolleen on mahdotonta tehdä itseään hengellisesti eläväksi. Tie todelliseen autuuteen vie vain nöyrtymisen, syntien katumisen ja Jeesuksen puoleen kääntymisen kautta. Ja vain hengellinen köyhyys on avain autuaaseen uskonvaellukseen.
Vielä sanotaan, että autuas ei istu, kussa pilkkaajat istuvat. Tämä ei tarkoita maailmasta pois lähtemistä (1Kor 5:10), ja luostarissa tai erämaa tuvassa elämistä. Mitäpä hyötyä olisi luostaristakaan, jos sydän kuitenkin olisi kiinni maailmassa eikä rakastaisi Jumalaa! Tämä ei myöskään tarkoita sitä, etteikö voisi istua työpaikalla kahvipöydässä ei-uskovien työkavereiden kanssa. Voi kuitenkin olla viisasta lähteä pois tietynsävyisistä keskusteluista. Kaiken tulisi kuitenkin olla vain sisäisen elämän ja rakkauden ilmentymistä. Oma oleminen maan suolana tulisi johtua siitä yksinkertaisesta syystä, että Jumala on tehnyt suolaiseksi. Miksi siis tukkia korvat kuulemasta likaisia ja kaksimielisiä puheita? Koska rakastaa puhtautta. Se, että ei istu, kussa pilkkaajat istuvat, on siis ennen kaikkea sisäistä erottautumista maailmasta, sillä Jumala on kutsunut omansa pyhään elämään, Kristuksen kaltaisuuteen. Jeesuksen elämä on tästä pyhyydestä hyvä esimerkki ja Hän myös kumosi fariseusten väärän käsityksen pyhästä elämästä. Syntisten kanssa aterioiminen ei saastuta uskovaa. Mutta jos erottautuminen ei ollenkaan ilmene ulkoisesti, on kyseenalaista, onko se totta sisimmässäkään.
Autuas ”rakastaa Herran lakia ja tutkistelee Hänen lakiansa päivät ja yöt” (Ps 1:2). Ilmaisu ”Herran lakia” viittaa koko Raamattuun, kun lähestymme asiaa Uuden Liiton perspektiivistä. Jumala ei valehtele, ja Hän nyt vakuuttaa Sanassaan, että merkittävin asia autuaan elämässä on Raamattu. Tämä on Jumalan puhetta juuri sinulle. Jos sinusta tuntuu, ettei uskon elämäsi ole ollut niin autuasta, on siihen olemassa lääke: tartu Raamattuun.
Mutta miksi tarttua Raamattuun? Miksi lukea sitä? Psalmi 119 on täynnä syitä, joista tunnetuin lienee: ”Sinun Sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni” (Ps 119:105). Timoteukselle Paavali kirjoittaa: ”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut” (2Tim 3:14-17). Vielä sanotaan, että ”usko tulee kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen Sanan kautta” (Room 10:17).
Miksi siis rakastaa Raamattua? Koska se on elämän ja ihmisen Luojan puhetta meille. Jumala on ilmoittanut itsensä Sanassaan. Hän loi meidät itseään varten, muttei jättänyt meitä pimeässä hapuilemaan, jos ehkä omin keinoin voisimme löytää Hänet. Kaikki maailman uskonnot panteismista Islamiin ovat todisteita siitä, että emme voi. Jumala on ilmoittanut itsensä Sanassaan, jotta voisimme tuntea Hänet, sekä Hänen valmistamansa pelastuksen. Emme saisi suhtautua tähän itsestään selvänä asiana. Jumala on antanut meille kirjoitetun Sanansa ohjatakseen meidät todelliseen autuuteen.
Miksi siis rakastaa Raamattua? Koska sen lehtien kautta meille loistaa Jumalan kirkkaus, jota katselemaan meidät on luotu. Kaunein kuvaus tästä löytyy Toisesta Korinttolaiskirjeestä: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niin kuin muuttaa Herra, joka on Henki” (2Kor 3:18). Nyt ajassa katselemme sitä kuvastimesta, joka on Jumalan Sana, mutta kerran ei enää kuvastimia tarvita!
Psalmien kirja sisältää ihmisen sielunmaailman tunteiden ja liikkeiden koko kirjon, eikä siis ole sattumaa, että ensimmäisessä Psalmissa meitä muistutetaan Raamatun tärkeydestä. Ellei Sana saa runsaana asua meissä, niin miten voimme hädin tuskin päästä iankaikkisen elämän alkeita pidemmälle? Iankaikkinen elämähän on Jumalan tuntemista, emmekä voi tuntea Häntä muutoin, kuin jos Hän on itsensä meille ilmoittanut. Jos Sana ei ole elämässämme keskeisessä osassa, niin miten osaamme tunnistaa valheen valheeksi ja totuuden totuudeksi; miten voimmekaan olla ankkuroituneina Jumalan lupauksiin ja uskollisuuteen koetusten hetkellä ilman Sanaa? Miten voisimmekaan ilman Sanaa välttyä ajattelemasta Jumalaa alas tasollemme; Hänen rakkauttaan oman rakkautemme kaltaiseksi, Hänen vihaansa joksikin muuksi, kuin pyhäksi vihaksi. Jos emme voi kääntyä Raamatun puoleen, kun etsimme vastauksia, ei meillä jää muuta kuin Jumalattomain neuvo, ja se voisi hyvinkin pian johtaa meidät syntisten teille. Jos meillä ei olisi Raamattua, miten voisimmekaan tuntea itsemme? Naturalisti opettaisi meille meidän olevan merkityksetöntä tähtipölyä, vailla suuntaa ja päämäärää; kulkemassa tyhjyydestä tyhjyyteen. Mutta Jumala, sydänten tuntija tietää ja tuntee luomuksensa ja saamme kääntyä Hänen Sanansa puoleen! Ja mitä itsetuntemukseen tulee, niin tärkeämpää on tuntea Jumala, sillä ”Hänen valkeudessaan me näemme valkeuden.” Hän on valo, jonka valossa näemme kaiken muunkin selvemmin ja paremmin.
”Hän on niin kuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy” (Ps 1:3). Miten paljon lähtökohdilla onkaan merkitystä! Miten suuresti onkaan puun kasvupaikalla väliä koko tuon puun kasvun, elämän ja kukoistuksen kannalta! Israelin maaperä, jota kirjoittaja lienee katsellut, on tietääkseni jokseenkin karu. Siksi oikein kukoistava, luonnonvarainen puu on harvinaisuus. Miten ihanasti siis loistaakaan Jumalan armo tämän jakeen lävitse! Ilman Jumalaa olemme syntimme tähden kuihtuneita ja kuolleita, kuivassa hiekassa seisovia puita. Ei näy lehteä ei hedelmää oksissamme. Ja mitä muuta on tuo hiekka kuin kaikkea sitä, mitä tämä maailma tarjoaa. Tuo hiekka edustaa kaikkea muuta mahdollista elämän perustusta kuin Kristusta. Mutta miten ihanasti voikaan Jumalan armo ilmestyä jokaisen nämä asianlaidat tunnustavan kohdalla. Jumala voi ottaa tuon kuolleen puun, virvoittaa sen eloon ja istuttaa vesiojain tykö! Kuten Jeesus uskonnollisen juhlan pauhun keskellä kerran huusi: ”Jos joku janoaa, niin tulkoon Minun tyköni ja juokoon. Joka uskoo Minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat. Mutta sen Hän sanoi Hengestä, joka niiden piti saaman, jotka uskoivat Häneen” (Joh 7:37-39). Miten ihanaa ja turvallista onkaan olla Jeesuksen toisen vertauksen oksa, joka on oksastettu Totiseen Viinipuuhun. Silloin tuon Viinipuun elämä virtaa oksaan, täyttää sen, ja saa sen tuottamaan hedelmää. Uskonnollisuus on yritystä tuottaa tuota hedelmää ilman Kristuksessa pysymistä; ilman yhteyttä elämän lähteeseen. Omavoimainen ponnistelu ei ikinä johda autuuteen. Toista on olla Jumalan lapsena, kun taivaallinen Isämme kädestä pitäen meitä johdattaa ja kasvattaa ja kypsyttää. Kuka tiivistäisi, mihin Jumala meitä kasvattaa? Kristuksen kaltaisuuteen.
”Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa” (Ps 1:4). Miten suuri onkaan kontrasti tämän, ja edellä Jumalan omasta esitetyn kuvan välillä. Miten vahvaa perustusta, pysyvyyttä ja turvaa julistaakaan lähteen äärellä oleminen, siihen istutettuna, siihen juurtuneena. Sillä paikalla voi Jumalan oma yhtyä Pietarin sanoihin: ”Herra, minne me menisimme!” Mutta voi! Se joka ei ole Kristuksessa, on kuin viljanjyvän kuori, jonka tuuli tempaa mukaansa sitä edestakaisin heitelläkseen. Ei sillä ole päämäärää, eikä sen elämällä perustaa. Vain Jumalalla on elämä itsessänsä ja meillä on todellinen elämä vain yhteydessä Häneen. Hänen ulkopuolellansa ei siis ole todellista elämää, vaan pelkkää olemassaoloa. Myös Hoosea puhuu vastaavasti jumalattomista: ”Sentähden he ovat kuin aamupilvi, kuin kaste, joka varhain haihtuu, kuin akanat, jotka puimatantereelta lentävät, kuin savu, joka häipyy ikkunasta” (Hoos 13:3).
”Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa” (Ps 1:5). Se, jonka elämää jumalattomain neuvo, syntisten teiden kulkeminen ja pilkkaajien seurassa istuminen leimaa, on siis kuin akana, jota tuuli ajaa. Se on kuin myrskyssä ilman peräsintä, purjeita ja kompassia ajelehtiva laiva. Se, joka ei ole Jeesuksen oma, ei kestä tuomiolla. Tuomio uskoakseni tässä voi tarkoittaa viimeistä tuomiota, kun kaikki kerran seisovat Jumalan edessä tekemässä Hänelle tiliä elämästään. Ennenkaikkea se kuitenkin tarkoittaa ajallista tuomiota, josta myös 1Piet 4:17-18 puhuu: “Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset? Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?" tarkoittaen näkyvää seurakuntaa. Kun nisu sekä luste ovat yhdessä saaneet kasvaa, on myös näkyvän seurakuntaan tullut kootuksi sekä jyviä että akanoita. Jo tässä ajassa puhaltavat tuulet paljastavat useimpien kohdalla sen, millaista tekoa he ovat, ja viimeistään suuri viimeisen tuomion tuuli on sen paljastava. Elonkorjuussahan jyvät kootaan yhdessä akanoiden kanssa isolle liinakankaalle. Sillä niitä sitten viskataan ilmaan tuulisella säällä. Jyvät, jotka ovat akanoita painavammat, putoavat takaisin liinalle, kun taas akanat vie tuuli mennessään. Yhdestä asiasta emme saa erehtyä; vain Kristuksen vanhurskaus on se paino, joka voi meidät takaisin liinakankaalle pudottaa. Vain Kristus voi meistä kiinni pitää, niin ettemme tule tuulen mukaansa tempaamaksi.
”Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu” (Ps 1:6). Se, että Jumala tuntee vanhurskasten tien, ei tarkoita ainoastaan passiivista tietoa. Tuntea sanalla on paljon syvällisempi merkitys. Se tarkoittaa rakastamista ja aktiivista suosion osoittamista. Jumala ei siis ainoastaan etäisesti tiedä askeleitani, vaan on joka askelmassa rakkaudellisesti mukana. ”Herralta tulevat miehen askeleet; mitäpä ymmärtäisi tiestänsä ihminen itse” (Snl 20:24). Uudemman käännöksen mukaan jae kuuluu: “Herra ohjaa omiensa tietä, mutta jumalattomien tie päätyy tuhoon.”
”Näin sanoo Herra: ’Kirottu on se mies, joka turvaa ihmisiin ja tekee lihan käsivarreksensa ja jonka sydän luopuu Herrasta. Hän jää alastomaksi arolle eikä näe mitään onnea tulevan; hän asuu poudan polttamissa paikoissa erämaassa, asumattomassa suolamaassa. Siunattu on se mies, joka turvaa Herraan, jonka turvana Herra on. Hän on kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä” (Jer 17:5-8).
Lopputiivistyksenä voisi sanoa, että Jumala on kutsunut meidät Poikansa Jeesuksen kuvan kaltaisuuteen. Pyhä elämä on autuasta elämää. Oma kokemuksemme elämämme autuudesta voi kyllä vaihdella, mutta pelastettuina ollaan tästä kaikesta huolimatta autuaita Jumalan edessä asemaltamme. Autuaan ilo ja tyydytys on yli kaiken Jumalassa, ja että tämä voisi olla totta meidän elämässä myös kokemuksen tasolla, ohjaa ensimmäinen Psalmi meitä olemaan ihmisiä, jotka rakastavat Raamattua. Rukoillaan sitä, että saatais vielä enemmän maistaa miten Herra on hyvä, ja myös, että mein sydämet olisi alttiit kuuliaisuuteen Jumalan Sanalle. Jospa mein jokaisen kohdalla saisi tulevina aikoina olla totta tuo kolmannen jakeen kuva puusta vesiojan äärellä. Jospa jokainen saisi kasvattaa juuriaan yhä syvemmälle Jumalan Sanaan, tulla ravituksi ja kasvaa Jumalan tuntemisen kautta. Annetaan Jumalan Sanalle mein elämässä se sija, joka sille kuuluukin! Aamen.