Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Room 3:1-8

Roomalaiskirje · Jumalan luonne, Israel, Jumalan oikeudenmukaisuus, Jumalan valitut, Jumalan vanhurskaus, Room 3, Tuomio

Roomalaiskirjeen kolmas luku alkaa sanoin: ”Mitä etuuksia siis on juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta?”

Paavalin täytyy kysyä tämä kysymys, sillä toisen luvun lopussa hän kirjoittaa ettei ”se ole juutalainen, joka vain ulkoisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkoisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa..” (Room 2:28,29). Roomalaiskirjeen yhdeksännestä luvusta löydämme samaan asiaan liittyvät merkittävät sanat: ”eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel” (Room 9:6). Esillä on siis kysymys Jumalan kansasta, Hänen valituistaan. Juutalaisille annettujen käskyjen ja säädösten noudattaminen ei siis tehnyt kenestäkään tosi juutalaista. ”Ei se ole juutalainen, joka vain ulkoisesti on juutalainen.”  Juutalaiselle kansalle annettujen käskyjen ja säädösten noudattaminen ei kuitenkaan tehnyt kenestäkään tosi juutalaista eli osaa Jumalan todellisesta valitusta kansasta, tosi Israelista. Samoin on laita nyt Uuden Liiton aikana. Ulkoisesta syntielämästä pidättäytyminen, kristillisen näköinen elämä, ja jumalanpalveluksissa käyminen ei tee kenestäkään todellista kristittyä. Emme voi teoillamme emmekä uskollamme ansioitua niin, että itsemme perusteelle tulisimme Jumalan omiksi.  Mitä taas tulee juutalaisten tapojen noudattamiseen, niin kristittyä varoitetaan niistä (Gal 4:9-11). ”Oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä.” Kyse ei siis ole ihmisen, vaan Jumalan teosta. Tosi Israel koostuu kaikista uudestisyntyneistä ihmisistä kaikkina aikoina.

Mutta entä juutalainen kansa? Jumalan valittu kansa Vanhassa Liitossa? ”Mitä etuuksia siis on juutalaisilla, tai mitä hyötyä ympärileikkauksesta?”  Heidät Jumala valitsi etuoikeutettuun asemaan. Heille uskottiin se, mitä Jumala oli puhunut, että he olisivat todistuksena kaikille muille kansoille. Mutta tarkoittiko tämä, että heillä asemansa tähden olisi jokin diplomaattinen suoja tai koskemattomuus? Tarkoittiko se, että Jumalan puolelta olisi väärin rangaista heistä epäuskoisia? Jälleen on tultava siihen, etteivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel.

”Mutta kuinka? Jos jotkut ovat olleet epäuskoisia, ei kaiketi heidän epäuskonsa ole Jumalan uskollisuutta tyhjäksi tekevä” (Room 3:3)? Jumala on uskollinen, eikä Hän muutu. Emme voi arvioida Häntä ihmiskokemuksesta käsin. ”Jos me kiellämme Hänet, on Hänkin kieltävä meidät; jos me olemme uskottomat, pysyy Hän kuitenkin uskollisena; sillä itseään Hän ei kieltää saata (2Tim 2:12,13). Jumala pysyy uskollisena, ja Hän pitää omistaan kiinni—ei Hän jätä kesken sitä hyvää työtä, jonka Hän on omissaan aloittanut. Hän uskollisuudessaan ja rakkaudessaan omiaan kohtaan vaikka kurittaa heitä niin, että he pysyvät tiellä (Hebr 12:6-11). Jumalan uskollisuus tulee toisaalta esille myös siinä, että Hän rankaisee epäuskoisia eli niitä, jotka eivät ole Hänen omiaan. Lapset ovat kuitenkin täysin turvassa ja vapaat rangaistuksesta, sillä se kannettiin ristille. Jumalan uskollisuus on ennen kaikkea siis sitä, että Hän on uskollinen omalle luonteelleen ja sanalleen. Hän ei lakkaa vihaamasta syntiä. Hän ei lakkaa olemasta oikeudenmukainen. Hän ei lakkaa olemasta rakastava. Hän ei lakkaa olemasta armollinen. Hän ei lakkaa olemasta vanhurskas. Hän on kuka Hän on, eikä Hän muutu (Mal 3:6). Hän on kuin jättimäinen kallio, jota vasten ihmiselämien aallot murtuvat. Jumalan uskollisuus siis näyttäytyy erilailla Hänen valittujensa ja muiden kohdalla.

Voiko Jumalan uskollisuus siis raueta tyhjiin, kysyy Paavali ja vastaa: ”Pois se” mikä tarkoittaa samaa kuin ei tietenkään. ”Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija, niin kuin kirjoitettu on: ’että Sinut havaittaisiin vanhurskaaksi sanoissasi ja että voittaisit, kun Sinun kanssasi oikeutta käydään.” On kummallinen ajatus, että Jumala ei pysyisi totuudessa, koska Jumalan olemus, Hänen oma tahtonsa ja mielisuosionsa määrittää sen, mikä on hyvää, mikä taas pahaa. Emme saa tehdä Jumalan sanasta jotakin suurta prinsiippiä tai universaalia lakia, jonka alaisuudessa Jumalakin toimii ja tuomitaan. Tällöin nostaisimme Sanan Jumalan itsensä yläpuolelle. Tietenkin Jumala pysyy Sanassaan, jossa Hän on ilmoittanut itsensä. Se, mitä Hän vihaa ja pitää vastenmielisenä—sen Hän on meille ilmoittanut olevan pahaa. Mitä Hän taas rakastaa—sen Hän on meille ilmoittanut olevan hyvää. Jos Jumalan kanssa käydään käräjille, Hän voittaa. Hän pysyy aina totuudessa, me taas emme. Hän ei ikinä tee vääryyttä, eli toimi luonteensa vastaisesti. Jobin syytöksiin Jumala ei esimerkiksi antanut muuta vastausta kuin sen, että Hän on Jumala, eikä Hänen tarvitse selitellä ihmisille tekemisiään. Hän ei ole tilivelvollinen kenellekään. Me taas olemme tilivelvolliset Hänelle. ”Sillä kirjoitettu on: ’Niin totta kuin Minä elän, sanoo Herra, Minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa.’ Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme” (Room 14:11,12). Kerran koittaa viimeinen suuri oikeuden istunto, ja silloin pöytä pyyhitään puhtaaksi; ei jää mitään epäselvyyttä siitä, etteikö Jumala olisi vanhurskas ja oikeudenmukainen. ”Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteelle, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen” (Ilm 20:11-15). Nyt on kuitenkin armon päivä, eikä Jeesus ole vielä istunut tuomarinistuimelleen. Jesajan kirjasta löytyvä kehotus on yhä voimassa: ”Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi” (Jes 1:18).

Tässäkohden joku ehkö sanoisi: Jos kerran Jumalan valkeus kirkkaammin loistaa, kun sillä on kontrastinaan ihmisen pimeys, silloinhan ihminen ikään kuin pimeydellään kirkastaa Jumalaa eli palvelee hyvää. Eihän Jumala sellaisesta saa rangaista, kun se kerran Häntä itseään palvelee! Toisinsanoen: ”Jos meidän vääryytemme tuo ilmi Jumalan vanhurskauden, mitä me siihen sanomme? Ei kaiketi Jumala ole väärä, kun Hän rankaisee vihassansa? Minä puhun ihmisten tavalla” (Room 3:5). Niin kuin aallot väistämättä lyövät rantaan, niin myös jokainen väistämättä kirkastaa Jumalaa—joko armon tai tuomion kautta. Mitä syvempää on pimeys, sitä kirkkaammalta näyttää valo. Mitä syvempi on syntisyytemme, sitä ihanampaa ja suurempaa on armo. Mutta kuinka Jumalan vanhurskaus voikaan kirkastua siinä, että armossaan Hän antaa synnit anteeksi? Toisinsanoen, kuinka Jumala ”itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen” (Room 3:26)? Kuinka Jumala saattaakaan tehdä syyllisestä syyttömän, kun ”syyllisen syyttömäksi ja syyttömän syylliseksi tekijä ovat kumpikin Herralle kauhistus” (Snl 17:15)? Nävä ovat kysymyksiä, joita meidän todella tulisi miettiä, sille ne osuvat evankeliumin ja oman pelastuksemme ytimeen. Jumala vihaa syntiä ja Hän haluaa rangaista siitä. Raamattu sanoo, että Hän haluaa näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi (Room 9:22). Kuinka ihmeellistä siis onkaan luoda katse ristille ja uskon silmin katsella Jeesusta, viatonta uhrikaritsaa minun paikallani Jumalan hylkäämänä, kantamassa Jumalan iankaikkista vihaa harteillaan, kuolemassa minun kuolemaani, että Hänessä saisin herätä uuteen elämään Jumalan yhteydessä, vailla tuomion pisaraakaan ylläni! Vaikka Jeesus oli synnitön, ei Jumala ollut väärä rangaistessaan Häntä, sillä ”Hänet, joka ei synnistä tiennyt, Hän meidän tähtemme teki synniksi, että me Hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi” (2Kor 5:21). Jos Jumala kerran rankaisi Poikaansa, ettei yksikään Häneen uskova hukkuisi, kuinka paljoa ennemmin Hän rankaiseekaan syntistä, joka ei katuen Hänen puoleensa käänny! Ja jos kerran rangaistus oli Jeesuksen päällä, oli se Hänen päällänsä että jokaisella Hänen omallaan olisi kestävä rauha. Erottava tekijä on ikuisesti raivattu pois Jumalan ja niiden väliltä, jotka Häneen uskovat.

Paavali jatkaa, nostaen esiin vielä yhden vastaväitteen tai herjan, jota hän ilmeisen usein kuuli. Jos nämä vastaväitteet joihin Paavali tässä kolmannessa luvussa vastaa, ärsyttävät meitä, on se oikein. Ne ovat ärsyttäviä. Paavali kysyy: ”Miksi emme tekisi, niin kuin herjaten syyttävät meidän tekevän ja niin kuin muutamat väittävät meidän sanovan: ’Tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi’? Niiden tuomio on oikea” (Room 3:8). Toinen, miltei samanlainen kohta löytyy Roomalaiskirjeen kuudennen luvun ensimmäisestä jakeesta. Siinä Paavali kysyy: ”Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?” Se, että joku pysyy pahuudessaan ja synnissään, tosin lopulta palvelee hyvää, eli Jumalan nimen kirkastumista. Tämä ei kuitenkaan kyseisiä ihmisiä auta vähääkään. ”Niiden tuomio on oikea.” Uskosta osaton saattaa myös nähdä evankeliumin oppina, joka antaa uskoville luvan tehdä syntiä.  Jeesuksen verihän riittää aina! Ja näin se onkin; Jeesuksen veri riittää, sillä Jeesus on sovittanut omiensa menneet, nykyiset sekä tulevat synnit. Mutta se, jonka elämää leimaa pikemminkin synnissä vaeltaminen, kuin Jumalan etsiminen, on mitä todennäköisimmin uudestisyntymätön. Vai eikö Jeesus kuollutkaan johdattaakseen meidät Jumalan luo? Eikö armo meitä kasvatakaan, ”että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivomme täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen ilmestymistä, Hänen, joka antoi itsensä edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitse” (Tiit 2:12-14). Ja kun katsomme elämässämme taaksepäin ja näemme hyviä tekoja ja hyvää hedelmää—joko paljon tai vähän—ei siinä kyse ole mistään muusta kuin siitä, että ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi” (Fil 2:13). Ilman Häntä, emme voi mitään ja taas kerran saamme Häntä lähestyä tyhjin käsin ja anoa että saisimme kasvaa Hänessä, ja saisimme syvemmin Hänen Sanaansa juurtua ja kaikessa evankeliumiin perustautua. Aamen.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).