Katoavaisuudesta toivossa kirkkauteen
”Sillä koko luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle—ei omasta tahdostaan, vaan alistajan—kuitenkin toivon varaan, koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen” (Room 8:20,21).
Aadam ja Eeva eivät paratiisissa ennen syntiinlankeemusta tunteneet katoavaisuutta. Sittemmin käärmeen valheen uskominen ja tottelemattomuus Jumalaa kohtaan johti, ei vain koko ihmissuvun lankeamiseen, vaan myös siihen, että luomakunta alistettiin katoavaisuudelle. Synnin palkka on kuolema, ja Aadamin ja Eevan kautta kuolema tuli sekä ihmisen, että hänen haltuunsa annetun luomakunnan osaksi. Maa tuli kirotuksi ja alkoi kasvaa rikkaruohoja. Nyt langenneessa tilassaan, katoavaisuuteen alistettuna, ei luomakunnassa mikään toimi täysin niin kuin Jumala sen alun perin suunnitteli toimimaan. Kaikella on taipumus mennä epäjärjestykseen, nurmikon rikkaruohoista lähtien. On sairautta, geenivirheitä, ja psyykkisiä ongelmia, on kaikenlaista. Ihmisen perintötekijät rapistuvat. Eläimiä kuolee sukupuuttoon. Ympäristö saastuu.
On vaikeaa pukea sanoiksi sitä laajaa perspektiiviä, näkökulmaa, jossa asia tässä esitetään. Kaikki lähtee liikkeelle alkuperäisestä luomistyöstä ja sen turmeltumisesta, ja päättyy kuitenkin toivoon. Luomakunta on alistettu katoavaisuudelle, mutta kuitenkin toivon varaan! Se on tuleva vapautetuksi Jumalan lasten kirkkauden vapauteen. Jumala on jo aloittanut uudistavan työnsä omissaan ja kerran saattaa sen päätökseen!
”Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti; eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta” (Room 8:22,23).
Vielä kerran tulee Jumala luomaan uudet taivaat ja uuden maan, joissa vanhurskaus asuu. Kaikki turmeltuneisuus on pyyhitty maanpäältä pois, niin kuin Nooan aikaisessa vedenpaisumuksessa. Vertauskuva ei kuitenkaan ole täysin osuva, sillä vedenpaisumus ei tyystin puhdistanut maata. Turmeltuneisuutta jäi maan päälle Nooan ja hänen perheensä sydämissä.
Nyt meillä Jeesuksen omilla on kuitenkin ”Hengen esikoislahja.” Meidät on sisällisesti jo tehty uusiksi. Turmeltuneisuus on kukistettu sisimmistämme! Uusi luomistyö on jo alkanut meistä, ja juuri se saa aikaan sitä, että joudumme nyt entistä enemmän huokaamaan raskautettuina. Huokailemme siksi, että joudumme elämään ahtaalla sekä maailmassa, että omassa lihassamme asuvan turmeluksen keskellä. Taistelu tuota turmelusta vastaan on päivittäistä. Suurimpana syynä kaipaavalle huokailulle ei kuitenkaan tulisi olla halu kokea jo se, että kaikki kyyneleet pyyhitään pois; että kipua tai sairautta ei enää ole, vaan se, että saisimme nähdä Herramme kasvoista kasvoihin. Ensimmäinen on seurausta toisesta! Haluaisin iloita ja nauttia Hänestä enemmän! Haluaisin jatkuvasti vain kokea sitä syvää ja autuasta rauhaa, mitä aina välistä saan täällä maistella. Haluaisin vain olla Hänen välittömässä läsnäolossaan! Haluaisin enemmän maistaa, kuinka Hän on hyvä! Nyt vielä tämänkaltaiset kokemukset ovat harvassa, mutta kerran, kun iankaikkisuuden aamu koittaa, ei sille enää tule loppua!
”Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee” (Room 8:24).
Tässä puhuttu toivo ei ole vain jotakin toiveajattelua ilman perustusta. Se ei ole huonosti rakennettu ja pian sortuva rakennus. Toivoni perustus on siinä, että niin kuin Jeesus kuoli, haudattiin ja nousi kuolleista, samoin on Jumala minutkin hengellisestä kuolemasta nyt herättänyt ja sisällisesti minut uudistanut, ja niin kuin Hän on sisällisesti minut luonut uudeksi, tulee Hän myös sen tekemään ulkoisesti ruumiini lunastuksessa! Tätä pelastukseni täyttymistä nyt odotan!
”Mutta jos toivomme, mitä emme näe, niin me odotamme sitä kärsivällisyydellä” (Room 8:25).
Saan aina lähteä liikkeelle siitä, ettei nyt ole enää mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Jeesuksen omia. Ja juuri nyt, juuri tässä hetkessä on Hän minun pelastajani. Hänen ristinsä juureen saan tuoda itseni juuri tällaisena kuin olen ja suuren rakkautensa tähden Hän ei jätä minua tällaiseksi kuin nyt olen! Hänen voimastaan ja vaikutuksestaan saan olla oksa, joka pysyy Hänessä juuri nyt ja Hän johdattaa minut läpi maallisen vaelluksen!
”Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä” (Room 8:26,27).
Kuten edellä jo todettu, monesti vain huokailemme kaiken katoavaisuuden ja turmeltuneisuuden keskellä, jota joudumme näkemään ja kokemaan. Monestikaan emme löydä sanoja, joihin pukea huokauksiamme. Tuohan se suurta lohtua saada vuodattaa sydäntänsä Jumalalle. Hän itse Henkensä kautta kuitenkin tulee avuksemme: Henki itse rukoilee puolestamme sanomattomilla huokauksilla. Pyhä Henki ei ainoastaan auta meitä rukoilemaan itsemme puolesta, vaan Hän myös haluaa ohjata rukoukseen kaikkien toisten uskovien edestä! Kaikki me kamppailemme samojen asioiden kanssa ja päivittäin tarvitsemme, että Jumala auttaisi meitä meidän heikkoudessamme!
”Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka Hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut” (Room 8:28).
Miten ihanaa onkaan tietää tämä ja olla varma siitä. Tällaista varmuutta ei voi synnyttää mikään muu, kuin vahva usko ja luottamus Jumalaan. Kaikki, eli jo mainitut raskautettuna huokaileminen oman alemman luonnon ja maailman menon tähden ja kaikki olosuhteeni vaikuttavat parhaakseni, koska Jumala laittaa kaikki ne toimimaan oman tahtonsa mukaan omien päämääriensä hyväksi. Uskon, että se minun parhaani, mistä tässä puhutaan, on Kristuksen kaltaisuutta. Nimenomaan se tuo suuremman siunauksen kaikkiin ihmissuhteisiini. Juuri se auttaa minua oikein, oikealla asenteella suhtautumaan ajalliseen elämääni ja olosuhteisiini.
Tämä jae myös antaa vastauksen siihen, jos kyselen ja etsin varmuutta, olenko todella Jumalan kutsuma. Merkki siitä, että olen Hänen aivoituksensa mukaisesti kutsuttu on se, että rakastan Häntä. Sillä ”siinä on rakkaus—ei siinä, että me rakastimme Jumalaa (tai että olisimme valinneet alkaa rakastaa Häntä), vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1Joh 4:10). Jos siis nyt rakastan Jumalaa, on se vain sen seurausta, että Hän on ensin rakastanut minua ja herättänyt minut hengellisestä kuolemasta!
”Sillä ne, jotka Hän on edeltätuntenut, Hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että Hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka Hän on edeltämäärännyt, ne Hän on myös kutsunut; ja jotka Hän on kutsunut, ne Hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka Hän on vanhurskauttanut, ne Hän on myös kirkastanut” (Room 8:29,30).
Toinen merkki siitä, että on todella Jumalan kutsuma on kasvu Jeesuksen kaltaisuuteen. Siihen Jumala on jokaisen omansa jo edeltä määrännyt iankaikkisuudessa, ennen luomista. Tätä hyvää päämäärää kohti Hän nyt jokaista omaansa vie, käyttäen edellisen jakeen mainitsemaa kaikkea, siten hioen ja kasvattaen ja tarvittaessa kurittaenkin omiaan.
Jos siis rakastat Jumalaa, olet kutsuttu. Jos olet kutsuttu, olet myös edeltämäärätty Jeesuksen kuvan kaltaisuuteen ja Jumala on tuntenut sinut ja elämäsi täydellisesti jo iankaikkisuudesta, kun vasta olit ajatus Hänen mielessään. Ei Jumala kuitenkaan valinnut ketään meistä siksi, että olisi ennalta nähnyt meidän olevan jotenkin parempaa tekoa kuin muut tai että olisimme olleet taipuvaisempia uskomaan Häneen kuin muut. Jos näin olisi, voisimme kerskailla. ”Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta” (Room 3:27). Huolimatta siitä, että Jumala ennalta jo tiesi kaiken sen, kuinka tulisin kompuroimaan ja lankeamaan; Hän tiesi kaiken syntini, ja siitä huolimatta Hän jo iankaikkisuudessa päätti antaa Poikansa kuolemaan edestäni ristillä!
”Mitä me siis tähän sanomme? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan” (Room 8:31)?