Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Käsittämätön Jumala

A.W.Tozer, Jumalan käsittämättömyys, Jumalan luonne, Jumalan olemus, Jumalan tunteminen

Teksti on suomennokseni A.W Tozerin kirjasta Knowledge of the Holy, kappaleesta God Incomprehensible.

Oi Jumala, kuinka suuri onkaan tämä dilemmamme! Läsnäolossasi hiljaisuus kaunistaa meitä parhaiten, mutta rakkaus niin sytyttää sydämemme, ettemme saata olla puhumatta.

 Mikäli hillitsisimme kielemme, kivet huutaisivat. Mutta jos puhuisimme, mitä sanoisimme? Opeta meitä ymmärtämään, ettemme saata käsittää, sillä ei kukaan tiedä, mitä Sinussa on, paitsi Sinun Henkesi, Jumala. Auta meitä heittäytymään uskon varaan, kun järkemme ei meitä enää kannata, ja johda meidät puhumaan, koska uskomme, ei siksi, että uskoisimme. Jeesuksen nimessä. Aamen.

Pienellä lapsella, filosofilla ja uskovaisella on kaikilla yksi ja sama kysymys: ”Millainen on Jumala?”

Tämä kirja on yritys löytää vastaus tuohon kysymykseen. Minun täytyy kuitenkin heti alkuun myöntää, ettei kysymykseen voi täydellisesti vastata muutoin, kuin sanomalla, että Jumala ei ole minkään kaltainen. Hän ei ole tismalleen minkään, eikä kenenkään kaltainen.

Oppimisemme tapahtuu siten, että käytämme sitä, mitä jo tiedämme. Se toimii meille ikään kuin siltana tuntemattomaan. Mielelle ei ole mahdollista yhdessä hetkessä hyljätä kaikkea sille tuttua ja edetä johonkin sille täysin tuntemattomaan. Henkevin, tarmokkain eikä uskaliainkaan mieli kykene luomaan jotakin tyhjästä. Ne oudot olennot, jotka asuttavat mytologian ja taikauskon maailmaa, eivät ole puhtaita mielikuvituksen oikkuja; ne eivät ole ilmestyneet tyhjästä. Mielikuvitus nimittäin valmisti ne niistä tavallisista olennoista, jotka maata, ilmaa ja merta asuttavat. Se vain laajensi niitä niiden tutun olemuksensa rajojen yli tai yhdisteli osia ja muotoja kahden tai useamman jo olemassa olevan olennon välillä, ja näin synnytti jotain uutta. Huolimatta siitä, kuinka kauniilta tai inhottavalta nämä saattavatkaan näyttää, voimme aina tunnistaa niiden alkumuodot. Niillä on vastaavuus siihen, mitä jo tiedämme.

Jumalan inspiroimien kirjoittajien ponnistelut kuvata sanoinkuvaamatonta, on asettanut valtavan paineen niin ajatuksen kuin kielenkin ylle Raamatussa. Nämä olivat usein ilmestyksiä luonnollisen maailman yläpuolelta. Koska kirjoittajien mielet kuitenkin olivat osa luonnollista maailmaa, olivat he pakotettuja käyttämään monia ”kuin” sanoja tehdäkseen itsensä ymmärretyiksi.

Kun Jumalan Henki haluaisi tutustuttaa meidät johonkin, mikä on mielemme kentän tuolla puolen, kertoo Hän, että tämä jokin on kuten joku jo tietämämme asia, mutta huolehtii kuitenkin siitä, että pelastumme slaavilaiselta kirjaimellisuudelta. Kun profeetta Hesekiel esimerkiksi näki ”taivaat auenneina” ja ”Jumalan näkyjä,” oli hänen edessään sellaista, mitä ei ihmiskieli voi kuvailla. Se, mitä hän näki, oli täysin eriävää kaikkeen siihen nähden, mitä hän entuudestaan käsitti tai tunsi. Niinpä hänen täytyi nojautua hänelle itselleen tuttuun kieleen. Hän kuvaa näkemäänsä: ”Ne näyttivät eläviltä olennoilta, olivat näöltänsä ihmisen kaltaiset ja olivat hehkuvia kuin palavat hiilet.”

Mitä lähemmäs hehkuvan malmin näköistä valtaistuinta Hesekiel näyssään joutuu, sitä epäröivemmäksi hänen sanansa käyvät: ”Ja taivaanvahvuuden yläpuolella, joka oli niitten pään päällä, oli valtaistuimen muotoinen, näöltään kuin safiirikiveä. Ja valtaistuimen muotoisella istui hahmo, ihmisen näköinen, kohoten korkealle. Ja minä näin ikään kuin hehkuvaa malmia, tulen näköistä, jota ympäröi kehä ylöspäin siitä, mikä näytti Hänen lanteiltansa; ja alaspäin siitä, mikä näytti Hänen lanteiltansa, minä näin kuin tulen näköistä, ja sitä ympäröitsi hohde.. Senkaltainen oli katsoa Herran kirkkauden hahmo.”

Niin oudolta kuin tällainen kielenkäyttö kuulostaakaan, ei se kuitenkaan saa meitä ajattelemaan tapahtuman olleen epätosi. Pikemminkin saamme vaikutelman siitä, että näkymä Hesekielin edessä oli hyvin todellinen, mutta täysin vierasta ja outoa sille, mitä ihmiset maanpäällä tietävät. Siispä, välittääkseen ajatuksen näkemästään, täytyy profeetan käyttää sellaisia sanoja kuin ”muotoinen”, ”näköinen”, ”ikään kuin”, ja ”senkaltainen.” Valtaistuintakin hän kuvaa vain ”valtaistuimen muotoiseksi.” Valtaistuimella istuvaa, joka on ihmisen kaltainen, mutta silti niin erilainen, hän taas saattaa kuvailla vain ”näöltänsä ihmisen kaltaiseksi.”

Kun Raamattu ilmottaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, emme uskaltaudu, emmekä saa lisätä siihen päämme ajatusta, ja sanoa sen merkitsevän ”tarkkaa kopiota Jumalasta.” Jos näin väittäisimme, sanoisimme ihmisen olevan kaksoiskappale Jumalasta, mikä taas totta ollessaan tekisi Jumalan ainutlaatuisuuden tyhjäksi. Näin koko käsite ”Jumala” menettäisi merkityksensä. Tämän yrittäminen olisi kuin yritystä murtaa se äärettömän korkea muuri, joka erottaa Jumalan siitä, mikä ei ole Jumala. Ajatus siitä, että luotu ja Luoja olisivat kumpikin varsinaiselta olemukseltaan samankaltaisia, on yritys ryöstää Jumalan yltä useimmat Hänen attribuuteistaan ja alentaa Hänet luodun asemaan. Tämänkaltainen ajattelu yrittäisi ryöstää Jumalalta esimerkiksi 1.Hänen äärettömyytensä, sillä eihän ole mahdollista, että kaikkeudessa olisi yht’aikaa kaksi rajoittamatonta olemusta. 2. Hänen suvereeniutensa, sillää kaikkeudessa ei voi yht’aikaa olla kahta absoluuttisen vapaata olentoa; nehän törmäisivät yhteen ennemmin tai myöhemmin. Vaikei tssä useampaa attribuuttia mainitakaan, vaatii niiden olemus sitä, että ne löytyvät vain yhdestä olennosta, Jumalasta.

Kun siis yritämme kuvitella, millainen Jumala on, joudumme välttämättä käyttämään ’sitä, mikä ei ole Jumala’ mielellemme raaka-aineena, jota työstää. Visualisoimmepa Jumalan siis olevan millainen tahansa, ei Hän kuitenkaan ole sellainen, sillä olemme rakentaneet kuvamme siitä, minkä Hän on luonut, ja se, mikä on luotua, ei ole Luoja. Mikäli ehdoin tahdoin jatkamme yritystä kuvitella Hänet, päädymme luomaan epäjumalankuvan—ei käsillä, vaan mielellä muovatun; ja mielessä luotu epäjumalankuva provosoi Jumalaa siinä missä käsintehtykin.

”Järki tietää olevansa tietämätön Sinusta” sanoi Nikolas Kuusalainen, ”sillä se käsittää, ettei sinua voi käsittää, ellei sitten tuntematonta voi ymmärtää, näkymätöntä nähdä ja pääsemättömään päästä.” Hän jatkaa: ”Mikäli joku esittelisi konseptin, jonka avulla Sinut voisi käsittää, tietäisin, ettei se käsite olisi käsite Sinusta, Jumala, sillä omat konseptimme eivät yletä Paratiisia ympäröivän muurin ylitse.. Myöskin, mikäli joku kertoisi siitä, kuinka Sinut voisi ymmärtää, toivoen siis tarjoavansa välineen mielellemme Sinun ymmärtämiseksi, olisi hän vielä hyvin etäällä Sinusta.. sillä niin korkealta Sinä ylität jokaisen käsitteen, minkä ihminen voi keksiä.”

Mikäli nojaudumme itseemme ja turvaamme omaan ymmärrykseemme, olemme taipuvaisia välittömästi rajoittamaan Jumalan niihin käsitteisiin ja termeihin, joita meidän on helppo hallita. Haluamme saada Hänet sinne, missä me voimme käyttää Häntä, tai vähintäänkin tietää, missä Hän on, kun Häntä tarvitsemme. Haluamme Jumalan olevan sellainen, jota voisimme edes jossakin määrin ohjailla. Kaipaamme sitä turvallisuuden tunnetta, mikä tulee siitä, että tiedämme millainen Jumala on, ja tietenkin Hän on yhdistelmä kaikista näkemistämme uskonnollisista kuvista, parhaista tuntemistamme ihmisistä, sekä ylevimmistä ajatuksistamme.

Mikäli modernit korvamme vieroksuvat tällaista puhetta, johtuu se vain siitä, että jo puoli vuosisataa olemme suhtautuneet Jumalaan kuin itsestäänselvyytenä. Hänen kirkkauttaan ei ole ilmoitettu tälle sukupolvelle. Muodissa olevan kristillisyyden ajatukset Jumalasta kuvaavat Häntä vain hieman Kreikan ja Rooman jumalia korkeammaksi, ellei peräti heikoksi ja avuttomaksi, toisten sentään omatessa voimaa.

Mutta, jos Jumala kerran ei vastaa käsityksiämme Hänestä, kuinka voimme ajatella Häntä? Jos Hän todella on käsittämätön, kuten otsikkomme julistaa Hänen olevan, ja mikäli Hän on niin vaikeasti lähestyttävä, kuin Paavali sanoo, niin miten me kristityt voimme löytää tyydytyksen kaipaukseemme tuntea Hänet? Toivorikkaat sanat ”tule tutuksi Hänen kanssaan, ja ole rauhassa” yhä seisovat, vaikka vuosisadat ovat menneet. Mutta kuinka voisimmekaan perehtyä Häneen, jonka kannoilta kaikkein parhaimmatkin mielemme ja sydämemme pinnistelyt karisevat. Entä kuinka vastuullemme siis on annettu tuntea, mitä ei voida tuntea, nimellisesti, Jumala?

”Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden” kysyi neamalainen Soofar; ”tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille? Se on korkea kuin taivas—mitä voit tehdä, syvempi kuin tuonela—mitä voit ymmärtää?” ”Eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika”, sanoi meidän Herramme, ”ja se, kenelle Poika tahtoo Hänet ilmoittaa.” Johanneksen evankeliumi paljastaa meille sen, kuinka avuton on ihmismieli sen suuren Mysteerin edessä, joka Jumala on. Ensimmäisessä kirjeessään korinttolaisille Paavali opettaa, että Jumala voidaan tuntea vain siten, että Pyhä Henki valaisee etsivän sydämen.

Kaipuu tuntea Se, mitä ei voida tuntea, käsittää Käsittämätön, sekä koskettaa ja maistaa Tavoittamatonta kumpuaa ihmisessä olevasta Jumalan kuvasta. Syvyys huutaa syvyydelle ihmissielussa, vaikka se syntiinlankeemuksen seurauksena tulikin saastuneeksi ja maahan sidotuksi. Tästä huolimatta se aavistaa alkuperänsä ja kaipaa saada palata Lähteelleen. Kuinka tämä voidaan ymmärtää?

Raamatun vastaus on yksinkertaisesti ”Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta.” Kristuksessa ja Kristuksen kautta Jumala näyttää itsensä, vaikkakaan ei järjelle, vaan uskolle ja rakkaudelle. Usko on tiedon elin, rakkaus taas kokemuksen. Jumala tuli luoksemme inkarnaatiossa, sovituksessa Hän palautti meidät yhteyteensä ja uskossa ja rakkaudessa me nyt käymme Hänen eteensä ja pitäydymme Hänessä.

”Totisesti, Jumala on ääretöntä suuruutta” sanoo Kristuksesta haltioitunut trubaduuri Richard Rolle; ”enemmän kuin ajatella saatamme.. mahdoton on luotujen tuntea, emmekä siis ikinä voi Häntä käsittää sellaisena kuin Hän on. Mutta jopa tässä ja nyt, tai milloin sydän alkaakaan palaa janosta Jumalaan, tehdään se kykeneväksi vastaanottamaan valo, jota ei ole luotu, ja Pyhän Hengen inspiroimana ja täyttämänä se saa maistaa taivaan iloa. Se pääsee näkyväisen tuolle puolen ja tulee korotetuksi ikuisen elämän ihanuuteen.. Tässä todella on täydellinen rakkaus, kun kaikki mielen aikeet ja sydämen salaiset toimet kohotetaan Jumalan rakkauteen.”

Se, että Jumala voidaan tuntea sielun herkän kokemuksen kautta, vaikka Hän pysyykin samalla äärettömän etäisenä järjen uteliaille silmille, on paradoksi, jota voidaan parhaiten kuvata seuraavasti:

”Pimeyttä älylle,
päivänpaistetta sydämelle”
–Frederick W. Faber

Tietämättömyyden Pilven kirjoittaja on myös ottanut tämän teesikseen kirjassaan. Hän sanoo, että lähestyessään Jumalaa, etsijä havaitsee, että Tämä asustaa epämääräisyydessä, kätkeytyneenä tietämättömyyden pilven taa; tästä huolimatta hänen ei kuitenkaan tulisi lannistua vaan sen sijaan asettaa tahtonsa puhdas aie Jumalaan saakka. Tämä pilvi pysyy etsijän ja Jumalan välillä niin, että etsijä voi ikinä nähdä Jumalaa kirkkaasti oman ymmärryksensä silmillä, saati tuntea Häntä tunteissaan. Usko kuitenkin voi, Jumalan armon kautta murtautua läpi Hänen läsnäoloonsa, mikäli etsijä vain uskoo Sanan ja jatkaa eteenpäin.

Espanjalainen Michael de Molinos opetti samaa. Hengellisessä Oppaassaan hän sanoo, että ”Jumala kädellään tarttuu ihmisen sieluun ja johtaa häntä puhtaan uskon tietä. Kun Jumala tällä tiellä johtaa pidemmälle, puhdistuu ymmärrys pohdinnasta ja järkeilystä. Näin Jumala johtaa sielun, yksinkertaisessa ja huomaamattomassa uskossa tavoittelemaan vain Sulhastaan rakkauden siivillä.”

Näistä, ja samankaltaisista opetuksista Inkvisitio tuomitsi Molinoksen harhaoppisena vankilaan. Rangaistus oli elinkautinen, mutta Molinos kuoli oltuaan vain lyhyen ajan vankilassa. Molinoksen opettama totuus ei kuitenkaan koskaan voi kuolla. Kristityn sielusta puhuessaan hän sanoi: ”Olettakoon hän (sielu) ettei koko maailma, eivätkä viisaimpienkaan älyniekkojen hienostuneimmat käsitteet voi kertoa hänelle mitään, ja että hänen Rakkaansa hyvyys ja kauneus äärettömällä tavalla ylittävät kaiken heidän tietonsa. Vakuuttukoon hän siitä, että luotu on kykenemätön ilmoittamaan hänelle todellista Jumalan tuntemista, saatikka johtamaan häntä siihen.. Niin hänen tulisi pyrkiä eteenpäin rakkaudessaan ja jättää kaikki omaan ymmärrykseen nojautuminen taakse. Rakastakoon hän Jumalaa sellaisena, kuin Hän itsessään on, muttei sellaisena, kuin hänen mielikuvituksensa sanoo Hänen olevan.”

”Millainen on Jumala?” Jos tällä tarkoitamme ”Millainen Hän on itsessään?” ei kysymykseemme ole vastausta. Mutta jos tarkoitamme ”Mitä Jumala on ilmoittanut itsestään sellaista, että sen voi Hänen edessään aralla tunnolla oleva mieli käsittää?” niin uskon, että molempiin voi vastata täysin tyydyttävällä tavalla. Sillä vaikka Jumalan nimi onkin salainen, ja Hänen varsinainen olemuksensa käsittämätön, on Hän itsensä alentavassa rakkaudessaan ilmestyksien kautta julistanut tiettyjen asioiden olevan totta Hänessä. Näitä me kutsumme Hänen attribuuteikseen.

Suvereeni Isä, taivaan Kuningas
Sinulle nyt laulaa rohkenemme
Iloiten attribuuttisi tunnustamme
kirkastettuja kaikki, määrättömästi
-Charles Wesley

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).