Synnin olemuksesta
Lienee jokaiselle Sanaa tutkineelle selvää, että ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room 3:23), mutta, kuinka tuo synti ilmenee ihmisessä? Mitä on synti? Miksi synti on niin vakava asia? Näihin kysymyksiin koetan hakea vastausta tässä tekstissä.
Mitä on synti? Onko se vain yksittäisten tekojen tekemistä—tekojen, jotka Raamattu tuomitsee synniksi? Onko synnin tekijä vain syntakeeton tekojensa uhri, joka ei voi teoilleen mitään? Onko ihminen oikeastaan melko hyvä, mutta erehtyy vain tekemään toisinaan pahoja tekoja—kenties ympäristön negatiivisen vaikutuksen vuoksi? Kun mietimme näitä kysymyksiä meidän tulee muistaa, että Jumala on se, joka on määritellyt oikean ja väärän, hyvän ja pahan. Hän itse on hyvyyden mitta; Hän on hyvä. Siispä kaikki se, mikä on Hänen luonteelleen vastaista, on synnillistä. Mainittakoon vaikka itsekkyys, ahneus ja uskottomuus.
Jeesus opetti kerran näin: ”Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisen sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen” (Mark 7:20-23). Jeesus ei opettanut, että synti olisi jotakin, mikä tulee aina ajoittain ihmisen itsensä ulkopuolelta, ottaa hänet valtaansa ja vaikuttaa hänessä pahaa. Jeesuksen mukaan synti ”lähtee ihmisestä ulos” eli nähdessämme tiettyjä synnillisiä tekoja hedelmänä ihmisen elämässä, katselemme ikään kuin puroa joka virtaa. Mutta mistä tuon puron saastainen vesi on peräisin? Mielestäni profeetta Jeremia voisi tässäkohden selventää meille, mikä tuo lähde synnille on? Hän kirjoittaa: ”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea” (Jer 17:9). Amplified Biblen käännös kuuluisi suomennettuna jokseenkin näin: ”Eksyttäväinen on sydän ylitse kaiken, ylen kieroutunut ja turmeltunut, kuolemansairas; kuka voi sen tuntea (hahmottaa, ymmärtää, olla perillä sydämestänsä ja mielestänsä)?” Todettakoon tässä, ettei kenenkään kristityn siis tulisi pitää seinällään mietelausetta: ”Follow your heart, it knows the way.”
On toki hyvä muistaa että käsittelemme tässä nyt uudestisyntymättömän ihmisen hengellistä tilaa; ihmisen, joka on hengellisesti kuolleessa tilassa synnin tähden (Ef2:1); ihmisen, joka ei ole vielä saanut syntejään anteeksi uskon kautta Jeesukseen. Tämän kaiken puolesta puhuu myös Hesekiel kuvatessaan uudestisyntymää hyvin kauniilla tavalla kirjansa luvussa 36: ”Ja Minä (Jumala) vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne Minä teidät puhdistan. Ja Minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen Minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen. Henkeni Minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte Minun käskyjeni mukaan, noudatatte Minun oikeuksiani ja pidätte ne” (j.25-27). Vastauksen siihen, kuinka tähän on tultu, voi antaa meille vaikkapa Paavali. Hän kirjoittaa roomalaisille: ”Sentähden, niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet..” Synti on siis jotakin, joka tahraa uudestisyntymättömän ihmisen sisintä. Palaamme tähän vielä myöhemmin.
Kuinka synti ilmenee ihmisessä? Jotta löytäisimme vastauksen tähän kysymykseen, kysykäämme ensiksi: miksi Jumala antoi lain ihmiselle? ”Se on rikkomuksen tähden jälkeenpäin lisätty..” entä mikä on lain tehtävä? Se on kasvattaja Kristukseen, sillä lain kautta tulee synnintunto. Ilman synnintuntoa taas kukaan ei tee parannusta ja ellei ihminen käänny ja tee parannusta, ei hän voi löytää pelastusta. Mutta, jotta saisimme vastauksen ensimmäiseen kysymykseemme, tarkastelkaamme sitä, mitä tapahtuu, kun laki lähestyy ihmistä. ”Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle” (Room 7:5). Koska ihmisellä on taipumus uskoa omaan hyvyyteensä, lienee syytä tässä kohtaa todeta, että ”laki on hyvä” (Room 7:16). Mutta miten laki voi olla hyvä, jos se herättää jäsenissämme synnin himoja? Siten, että laki on ikään kuin ärsyke, johon lihamme ei voi olla reagoimatta. Laki on samalla mittapuu, joka kertoo meille sen, mikä on todella hyvää ja Jumalan mielen mukaista. Kun lihamme siis reagoi lakiin, tulee laki vain paljastaneeksi meille lihamme oikean tilan. Laki on kuin peili, josta ihminen näkee totuuden itsestään. Laki ei kuitenkaan ole synnin aiheuttaja, ”sillä jo ennen lakiakin oli synti maailmassa, mutta syntiä ei lueta, missä lakia ei ole” (Room 5:13). Ymmärtäkäämme, ettei lakia ole ikinä tarkoitettu niin, että ihminen voisi pelastaa itsensä pitämällä sen käskyt. Jumalan lain täyttäminen on ihmiselle mahdottomuus ja sen yrittäminen johtaisi vain masennukseen. Mahdoton on myös uudestisyntymättömän ihmisen hengellinen kuolema, mutta, kiitos Jumalalle: se mikä on ihmiselle mahdotonta on Jumalalle mahdollista! Hän tänäkin päivänä pelastaa sen, joka laista ymmärtää olevansa syntinen ja tarvitsevansa armoa ja pakenee tulevaista vihaa ristin juurelle. Kun lakia oikein käytetään, ohjaataan sen avulla ihmisen katse ensin syntiin ja sitten evankeliumiin, eli Jeesukseen, joka ristillä otti harteilleen maailman synnin ettei kukaan joka Häneen uskoo hukkuisi.
Synnin sisin olemus tulee esiin siinä, että laki herättää himon (Room 7:7). Tämä siksi, koska synti on ”halua olla vapaa ja riippumaton suhteessa Jumalaan, halua elää niin kuin ei Jumalaa olisikaan ja olla siten oma jumalansa” –Laestadius. Tämä käy selvästi ilmi ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmannesta luvusta. Kenenkään ihmisen varsinainen ongelma ei siis ole tietyt synnilliset teot, vaan hänen halunsa noihin tekoihin, eli synti, joka tahraa hänen olemustaan ja pyrkii purkautumaan ulos tekoina synnille ominaiseen tapaan. Termi ’synti’ ei siis kuvaa vain tietynlaisia tekoja; synti on jotakin, mikä on saastuttanut (uudestisyntymättömän) ihmisen tahtokeskuksen, eli ihmisen sisimmän. Tästä syystä synnin tekijää sanotaan synnin orjaksi. Ei siksi, että hän olisi tekojensa orja, vaan siksi, että hän on halujensa orja—hän ei voi lakata haluamasta tehdä syntiä, vaikka voikin joissain tapauksissa pukeutua ulkokultaisuuden kaapuun ja esittää olevansa sangen pyhä. Näkyvässä todellisuudessa tämä kuitenkin olisi vain muutos synnin ilmenemistavassa ja ”Jumalasta poiskääntynyt persoonallisuus antaa synnille sydämessä milloin yhden, milloin toisen ilmaisumuodon” –Laestadius. On turha koettaa rakentaa vedenpuhdistuslaitosta virran puolivaiheille kun lähteestä pulppuaa saastaa. Ihmisen ongelma ratkeaa vain uudestisyntymisessä, sillä siinä Jeesuksen veri pesee puhtaaksi tuon lähteen; kivisydämen tilalle annetaan lihasydän. Ja mitä tulee uudestisyntyneen ihmisen tilaan, niin ”minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää” (Room 7:18). Jeesuksen oman sisäinen tila on kuitenkin se, että lähde on puhdistettu. Pyhä Henki on tullut sisimpään uudeksi lähteeksi, joka pulppuaa iankaikkiseen elämään. On kuitenkin niin, että siinä, missä ennen virtasi saastainen vesi, siellä on maaperä saastunutta. Synti riippuu edelleen lihassamme kiinni ja tuon uoman lähettyvillä saattaa olla vielä useitakin haisevia suopesäkkeitä, jonne saastaista vettä on jäänyt. Ei kuitenkaan ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat! Epätäydellinen Jumalan lapsi saa olla kätkettynä Jeesuksen täydellisyyteen, ja pyhityksen edetessä nuo suopesäkkeet ojitetaan ja kuivataan—Jeesuksen veri ei ainoastaan tuo meille anteeksiantoa vaan todella pesee meidät puhtaiksi ja näin meissä eheytetään sitä Jumalan kuvaa, mikä syntiinlakeemuksessa meni rikki.
Vielä viimeinen kysymykseni; miksi synti on niin vakavaa? Vastaus tähän ei varsinaisesti ole se, että se turmelee Jumalan luomistyön, joka alunalkaen oli ”sangen hyvä.” Syvällisempi vastaus on se, että synti on niin vakavaa siksi, koska se on hyökkäys ja kapina Jumalaa vastaan. Se on loukkaus Hänen Pyhyyttään kohtaan. Se on irvikuva siitä, mihin Hän meidät loi. Ne huulet, jotka Hän loi omaksi ylistyksekseen nyt synnin tähden kiroavat Häntä. Avioliiton, jonka Hän sääsi myös esikuvaksi omasta liitostaan ihmisten kanssa, ovat ihmiset häpäisseet, ajautuneet häpeällisiin ja luonnonvastaisiin himoihin ja vieläpä osoittavat hyväksymistänsä niille, jotka rypevät samassa riettauden lätäkössä heidän kanssaan. Tuskin on syytä jatkaa listaa pidemmälle, mutta, että asia tulisi selväksi: ”Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa” (Room 1:18). Jumala on Pyhä, Pyhä, Pyhä eikä Hän voi sietää syntiä. Kuitenkin Hän suuressa armossaan ojentaa kättänsä synteihin kuolleelle maailmalle Jeesuksen ristin kautta. Kuinka suurta onkaan Hänen rakkautensa juuri siksi, että Hän on kuka Hän on! Tänään on pelastuksen päivä; vielä tänään Hänen pitkämielisyytensä odottaa niin kuin Hän odotti Nooankin päivinä yli sata vuotta, kunnes arkki oli valmis. Ihmeellistä on tietää olevansa Jumalan lain edessä täysin alimitoitettu, mutta silti Hänen laupeudestaan armahdettu syntinen, ja niin meidän kohdallamme, jotka olemme turvanneet Jeesuksen sovitustyöhön, vanha on mennyt ja uusi sijaan tullut. Jeesus on täydellisellä uhrillaan tyydyttänyt Jumalan vihan ja oikeuden vaatimukset. Jeesuksen omina meidän ei tule luoda katsettamme lakiin, vaan Häneen, joka on tuon lain täyttänyt puolestamme! Emme kamppaile muuttuaksemme paremmiksi, vaan pysyäksemme Hänen yhteydessään, joka meitä muuttaa, uudistaa ja kasvattaa! Kuinka ihmeellistä onkaan Hänen armonsa!