Joitakin johtopäätöksiä ja ajatuksia tekstistä Kristus ja seurakunta ja avioliitto kuvastamassa tätä salaisuutta
Kun olemme alkaneet ymmärtää jotakin jakeesta: ”Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa” (Ef 5:32), avartaa se eteemme ihmeellisiä näköaloja. Mitä muuta voisimmekaan sanoa, kuin ”oi sitä Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyyttä” (Room 11:33). Meidän ei tulisi ihmetellä, kuinka rakkaus Kristuksen ja Hänen morsiamensa välillä voisi ikinä olla yhtä palavaa ja ihanaa, kuin rakkaus miehen ja naisen välillä on, vaikei ensinmainitussa suhteessa olekaan mitään seksuaalista. Meidän tulisi ihmetellä kuinka rakkaus miehen ja naisen välillä voisi ikinä kasvaa senkaltaisiin mittoihin, että se edes hieman vastaisi rakkautta Kristuksen ja hänen morsiamensa välillä, ja, ennekaikkea rakkautta, jolla Kristus rakastaa morsiantansa eli seurakuntaa. Miehen ei siis tulisi kysyä: ’kuinka voisinkaan rakastaa Kristusta yhtä paljon kuin vaimoani’? Sen, kuka on avioliitossa, tulisi kysyä: ’kuinka voisinkaan rakastaa puolisoani yhtä paljon kuin Kristusta’? Ja, mitä lähempänä ihminen on Kristusta ja mitä suuremmissa määrin rakastaa tätä, sitä enemmän hän kykenee todellisella, itsensä antavalla rakkaudella rakastamaan toisia—olipa kyse sitten aviopuolisosta tai lähimmäisistä.
Efesolaiskirjeen viidennen luvun jakeet 22,23 ja 24 puhuvat siitä, kuinka vaimon tulisi olla miehelleen alamainen ”niin kuin Herralle”. Vaimo on vertauskuva seurakunnasta. Ymmärrämme siis seuraavaa: Kun mainittujen jakeiden kautta katselemme jakeita 25,26 ja 27; kun morsian katselee eteensä avautuvaa näkyä Kristuksen ihmeellisestä rakkaudesta, saa se aikaan hänessä kiihkeää palvontaa, antautumista ja alistumista Herransa tahtoon. Emme saa tulkita tätä vertauskuvaa väärin. Miehen päämääränä avioliitossa ei ole se, että vaimo palvoisi häntä, eikä se, että hänen vaimonsa alistuisi hänen tahtoonsa. Miehen päämääränä avioliitossa on, että hänen vaimonsa alistuisi Kristuksen tahtoon, niin kuin hän itsekin on siihen alistunut. Kun ymmärrämme tarkastelemiemme jakeiden kautta, mikä on se näky, joka saa morsiamen rakastuneena omistautumaan ja antautumaan Yljällensä, ymmärrämme myös sen, miksi miehen tehtävänä avioliitossa on pestä vaimoansa Sanan vedellä.
Avioliittomme eivät ensisijaisesti menesty siksi, että tuntisimme joitakin teorioita perhedynamiikasta tai psykologian alalta, vaan siksi, että (tai jos) me olemme hurmaantuneita Hänen, eli Jeesuksen suurenmoisuudesta! Entä kuinka voimme edellisen kappaleen mukaan hurmaantua enemmän Jeesuksen rakkaudesta? Ymmärtämällä evankeliumin sanoman syvällisemmin, ei vain mielissämme vaan myös sydämissämme. Kuinka tärkeää onkaan peseytyä Sanan vedessä, uudistua mielensä hengeltä ja oppia ajattelemaan sitä, mikä on hyvää, otollista ja täydellistä.
Jakeissa 25,26 ja 27 näemme, kuinka Jeesus antoi itsensä, täyttääkseen morsiamensa kaikki syvällisimmätkin hengelliset tarpeet. Mies ei itsessään ole se, joka voisi avioliitossa olla vastaus naisen ongelmiin. Mies ei myöskään voi tyydyttää naisen hengellisiä tarpeita itsellään. Jeesuksen esikuvan mukaan miehen tulisi antaa itsensä kaikin tavoin alttiiksi, jotta olisi mahdollista, että vaimo voisi seistä kirkastettuna Kristuksen kasvojen edessä, täysin tyydytettynä Hänen ihanuudellaan. Hän on vastaus! Kun Kristus saa näin olla sekä miehen että naisen elämässä ensimmäisellä sijalla, tulee myös heidän rakkautensa avioliitossa kukoistamaan vaikeuksista huolimatta. Jos vaimo etsii aviomiehestään vastausta kaikkeen, tai mies vaimostaan, tulee hän pettymään. Vain Jumala voi tyydyttää ihmisen syvimmällä mahdollisella tavalla.
Kun mietimme, mitä Kristuksen kaltaisuus avioliitossa voisikaan tarkoittaa niin miehen, kuin naisenkin kohdalla, suunnatkaamme ajatuksemme Hengen hedelmiin! Hengen pyhittävä työ saa meissä aikaan sen, että ’kypsymme’ rakkaudessa, ilossa, rauhassa, pitkämielisyydessä, ystävällisyydessä, hyvyydessä, uskollisuudessa, sävyisyydessä sekä itsensähillitsemisessä, niin kuin Galatalaiskirjeen viidennen luvun jae 22 meille kertoo. Jos Hengen hedelmien kypsyminen on kasvavaa todellisuutta sekä miehen että naisen elämässä, on heidän avioliittonsa ihanaa ja siunattua—joistakin vaikeuksista huolimatta.
Kristuksen morsian on liitossa Herransa kanssa, tai, kuten Paavali asian ilmaisi, ikään kuin kihloissa Hänen kanssaan. ”Sillä minä kiivailen teidän puolestanne Jumalan kiivaudella; minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen” (2Kor 11:2). Eikö kihlautunut odottaisikin innolla häitä? Eikö morsian huolehtisikin puhtaudestaan ja uskollisuudestaan Yljälleen, kaipauksen jäytäessä hänen rintaansa? Juutalaisten laista luemme, että oli äärettömän tärkeää, että nainen oli neitsyt, mennessään naimisiin. Kysymme: olemmeko me antaneet Herrallemme sydämemme jakamattomasti, vai luulemmeko kenties kykenevämme palvelemaan sekä Jumalaa että mammonaa lunastuksemme täyttymystä odotellessa?
Jumala ihmeellisessä viisaudessaan suunnitteli kaiken tapahtuvan Kristuksen ja seurakunnan välillä juuri niin, kuin Hän itse hyväksi näki. Hän myös asetti avioliiton miehen ja naisen välisen yhteyden muodoksi, ja teki sen kuvastamaan tätä salaisuutta Kristuksesta ja seurakunnasta. Hänen tahtonsa ei ole avoliitto, sillä Hän itse on liittouskollinen Jumala, joka aina pitää sanansa ja lupauksensa. Myös morsiamelta odotetaan täydellistä sitoutumista; ”ehkä” olen antautunut Kristukselle ei riitä. Kaikkein intiimein ja syvällisin tunteminen on tarkoitettu tapahtuvaksi häiden jälkeen, ”sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niin kuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan” (1Kor 13:12). Nyt, maallisissa majoissamme emme kestäisi katsella Häntä kuolematta—vasta kirkastetussa tilassamme, ylösnousemuksen jälkeen se on meille mahdollista. Niin myös avioliitossa; esiaviollinen seksi on syntiä ja rikkoo ihmistä—se ei ole Jumalan tarkoittama yhteyden muoto. Myös se, että Kristuksen morsian nyt antautuisi palvelemaan jotakin epäjumalaa ja luopuisi Yljästään, olisi hirvittävää uskottomuutta ja syntiä.