Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Kristuksen mieli

Evankeliumi, Esikuvat, Kristuksen mieli, Myötätunto, Rakkaus

"Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli" (Fil 2:5), kirjoittaa Paavali Filippiläiskirjeessä. Paavali ei näin sanoessaan opettanut vain toisia, muttei itseään (Room 2:21), sillä toisaalla hän kirjoitti seuraavalla tavalla: "minä soisin itse olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun sukulaisiani lihan puolesta" (Room 9:3). Raamatussa mainitaan Paavalin lisäksi toinen, joka on sanonut hyvin samankaltaisesti; Mooses. Hän sanoi, Jumalaa rukoillessaan: "Voi, tämä kansa on tehnyt suuren synnin! He ovat tehneet itselleen jumalan kullasta. Jospa nyt antaisit heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi, johon kirjoitat." (2Moos 32:31-32). Vaikka sekä Paavali, että Mooses olivatkin molemmat miehiä, joissa Jumalan pyhittävä ja kasvattava kädenjälki näkyi erityisellä tavalla; vaikka heistä molemmista voikin antaa sen todistuksen, että heillä todellakin oli sitä mieltä, "joka myös Kristuksella Jeesuksella oli", sillä heidän rakkautensa ihmisiä kohtaan oli itsensä antavaa ja uhrautuvaa, on kuitenkin niin, että: "Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusta maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta, että hän saisi elää iankaikkisesti eikä kuolemaa näkisi" (Ps 49:7-9). Vaikka Jumalan rakkaus siis paloikin hehkuvana sekä Paavalin, että Mooseksen rinnassa, saivat he vain tuntea ja oman vajavaisuutensa rajoissa kokea tuota valtavaa rakkautta, jota Jumalassa on, "sillä Jumala on rakkaus" (1Joh 4:8). Mutta Jumalan rakkaus ei ole hempeää lepertelyä tai sentimentaalista filia rakkautta, ei! Hänen rakkautensa on "väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki" (Laul. l. 8:6).

Sen kautta, mitä Paavali ja Mooses sanoivat, ymmärrämme siis, mitä on "Kristuksen mieli." Palavassa rakkaudessaan Poika Jumala tuli lihaksi, eli synnittömän elämän, kuoli, haudattiin, ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Hän todella otti ristillä riippuessaan kaiken sen vihan, katkeruuden ja kirouksen päälleen, jonka olisi tullut meidän päällemme langeta; Hän tuli kirotuksi ja Jumalan hylkäämäksi lunastaaksensa vapaiksi synnin orjuuttamat ihmisraukat. "Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: 'Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu'" (Gal 3:13).

"Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti" (Fil 2:5-8).

Ehkä tähän väliin olisi asiallista esittää kysymys siitä, mihin Jeesuksen sydämessä oleva palava rakkaus ensisijaisesti kohdistuu. Ehkä joku järkyttyy kuullessaan, ettei vastaus ole ihminen. Jeesus uhrasi itsensä "iankaikkisen Hengen kautta viattomana Jumalalle" (Hepr 9:14). Jeesus oli viaton uhrikaritsa; täydellinen uhri, johon Jumala mielistyi. Hänen uhrautumisensa oli täydellisin rakkauden osoitus Jumalalle, mitä koskaan on tapahtunut. Hänen uhrinsa kosketti ensisijaisesti Jumalaa, sillä uhrillaan Hän tyynnytti Jumalan vihan raivoavan meren. Uhrillaan Jeesus siis teki mahdolliseksi sen, että Jumalan tahto voisi toteutua Hänen valittujensa pelastumisessa, sillä Jeremiakin profetoi aikoinaan, ettei: "Herran viha asetu, ennekuin Hän on toteuttanut ja täyttänyt sydämensä aivoitukset. Aikojen lopulla te tulette sen hyvin ymmärtämään" (Jer 23:20 ja 30:24). Raamatun esikuvien avulla voimme myös ymmärtää, että pakana merimiehet pelastuivat raivoavalta myrskyltä (Kertomus Joonasta), ja opetuslapset ärjyvältä aallokolta (Gennesaretin järven myrsky), vain siksi, mitä Jeesus teki. Uskon, että molemmissa esikuvissa raivoava meri on esikuva siitä Jumalan pyhästä vihasta, jonka ihminen on herättänyt synnillään täyteen raivoonsa, ja jota ainoastaan Jumalan pitkämielisyys pidättää vielä ilmestymästä nykyajassa. Juuri tuon vihan Jeesus tyynnytti. Jotta ihmiselle tapahtuisi mitä? Jotta ihminen nyt uskosta Jeesukseen voisi uudestisyntyä ylhäältä Jumalan lapseksi ja alkaa elämään Jumalan nimen kunniaksi; että Jumalan nimi voisi olla kaikki kaikessa. "Sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Amen" (Room 11:36). Jeesus kuoli jumalattomien edestä, että Jumalan nimi voisi kirkastua näiden nöyrtymisessä ja armoihin ottamisessa sensijaan, että Jumalan nimi kirkastuisi tuomiossa. Välttämätöntähän on, että Jumalan nimi tulee kirkastumaan jokaisen ihmisen kohdalla: pelastuksessa tai tuomiossa, niinkuin kirjoitettu on, että jokainen polvi tulee notkistumaan ja suu tunnustamaan Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. Pelastus ei kuitenkaan olisi ollut mahdollinen ilman sitä, että Jeesus tyydytti Jumalan oikeudenmukaisuuden ja pyhyyden vaatimukset täydellisellä uhrillaan. Jeesuksen uhri oli se, mikä sai temppelin esiripun repeämään ylhäältä alas, ja se, joka avasi tiemme pelastukseen, mistä punaisen meren halkeaminen kahtia on upea esikuva. Jeesus on Tie, ainoa Tie Isän luo.

Kun tämän aiheen ääreltä johdun tutkimaan omaa sydäntäni, havaitsen sen usein perin kylmäksi ja tyhjäksi. Harvoin olen elänyt sellaisia hetkiä, joina jumalallinen myötätunto olisi polttanut rintaani, tai sellaisia, että olisin kokenut aitoa, palavaa hätää tämän hukkuvan maailman puolesta. Koen välillä suurta tuskaa ja surua siitä, että olen niin etäällä Kristuksen mielenlaadusta. Haluaisin nimittäin niin suuresti olla Hänen kaltaisensa. Mutta voi, kuinka pettävän heikkoa onkaan myös tuo minun haluni. Sentähden, en voi muuta kuin ripustaa itseni täysin Hänen varaansa, joka on minua niin rakastanut, että otti minun paikkani ristillä. Hänet ripustettiin ristin puuhun, että minä voisin ripustautua Hänen armoonsa. En voi kuin rukoillen tunnustaa, että "minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei" (Room 7:18), sekä sen, että "paitsi Sinua ei ole minulla mitään hyvää" (Ps 16:2). Ymmärrän sen, että kaikki on kohdallani vain Jumalan suurta armoa.

Kuitenkin löydän myös suuren lohdutuksen Jumalasta, joka on minun Taivaallinen Isäni. Sanoohan Jumala Sanassaan, että Hänen tahtonsa on Hänen omiensa pyhittyminen, eli Jeesuksen kaltaiseksi muuttuminen (1Tess 4:3). Sanasta löydämme myös lupauksen, "että Hän, joka on alkanut teissä hyvän työn, on sen täyttävä Kristuksen Jeesuksen päivään saakka" (Fil 1:6). Kun siis tunnen Jumalan tahdon kohdallani, sekä tiedän, että Isäni on kykenevä tekemään kaiken tahtonsa, tulen lohdutettuna Hänen pyhien kasvojensa eteen kiittäen Häntä, että Hän vaikuttaa minussa sekä tahtomista, että tekemistä, sekä sisimpäni pyhittymistä ja johdattaa minua, kun kuljen rukoillen. Hän on luvannut seistä takanani ja sanoa: Tässä on tie, kulje sitä. Hän on se, jonka edessä saan purkaa sydäntäni ja huokaista Daavidin sanoin: "Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle" (Ps 139:23-24).

Sen lisäksi, että tämän aiheen tutkiskelu on johdattanut minut tutkimaan omaa sisintäni, johtaa se minut myös miettimään ja ihmettelemään Jumalan valtavaa armoa ja rakkautta. Vaikka en tekojeni perusteella ansaitsisikaan mitään muuta, paitsi helvetin tulen, saan nyt seistä Pyhän Jumalan kasvojen edessä syyttömäksi julistettuna, eli vanhurskautettuna ja tiedän syvällä sisimmässäni sen, ettei "nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista" (Room 8:1-2). Voin armahdettuna nyt riemuiten yhtyä seuraavaan säkeeseen:

Mitä sellaista olikaan minussa,
että osoitit minulle rakkautta?
Mitä sellaista havaitsitkaan minusta,
että liikuit luokseni armossa?
Silti anteeksiannossas luokseni saavuit,
sillä hyväksi Sinulle näkyi, vuokseni antaa Poikasi.

Ylistys Jumalalle siitä, että Hän vakuuttaa meille Sanassaan oman nimensä kautta, "ettei Hänelle ole mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää" (Hes 33:11). Ylistys Jumalalle siitä, että Hän antoi Poikansa kuolemaan ristillä syntisten edestä! Kiitos Jeesus Sinulle siitä, millainen on mielenlaatusi!

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).