Timoteuskirjeen kuudennesta luvusta
”Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet” (1Tim 6:20,21).
On siis olemassa sellaista oppia, joka on peräisin muusta lähteestä kuin Jumalasta. Se kantaa valheellisesti tiedon, viisauden ja hengellisen valistuksen nimeä. Tunnustautuminen sellaiseen ja sen opettaminen muille johtaa pahoihin virheisiin, jopa uskosta pois hairahtumiseen (nämä opit eivät ikinä johda meitä Jumalan luo). Kyseessä on siis maailmallinen viisaus ja hengellisen kasvun opit, jotka eivät löydy Raamatusta. Tällaisia oppeja meidän ei tule soveltaa elämäämme vaan karttaa niitä—eiväthän näiden oppien kehittäjät tunnusta edes syntiinlankeemusta, eivätkä sen tähden voi ymmärtää jokaisen ihmisen perusongelmaa!
Tehtävänämme on siis välttää ja karttaa kaikkea tätä, sekä vahtia ja pitää huolta siitä, mitä Jumala on meille antanut. Meidän tulee varjella itsemme kaikelta itsekkyydeltä ja oman edun tavoittelemiselta, mihin maailman henki meidät nopeasti johtaisi. Meidän ei tule turvata omaan voimaamme tai viisauteemme, eikä luottaa omaan sydämeemme vaan turvata Herraan, ja juurtua Hänen Sanaansa. Silloin saamme olla ”kuin veden partaalle istutettu puu, joka ojentaa juurensa puron puoleen; helteen tuloa se ei peljästy, vaan sen lehvä on vihanta, ei poutavuonnakaan sillä ole huolta, eikä se herkeä hedelmää tekemästä” (Jer 17:8).
Siispä, ”jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin, eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen..” (1Tim 6:3), mitä luultavimmin hän ei ole aralla tunnolla Jumalan Sanan edessä (Jes 66:2). Hän on myös mennyt yli sen, mikä on kirjoitettu ja niin aiheuttanut jakaantumista (1Kor 4:6). ”Jos siis joku muuta oppia opettaa.. niin hän on paisunut, eikä ymmärrä mitään” sillä hänen ylpeytensä on sumentanut hänen arviointikykynsä. Amplified Bible selittää laajemmin: Tällainen ihminen on turtunut, ideoittensa ja ajatustensa sokaisema, niin, ettei hän ymmärrä mikä olisi aitoa jumalisuuden mukaista tervettä oppia.
Tarvitsemmeko me muka muita teorioita ja oppeja; eivätkö kaikki tiedon ja rikkauden aarteet olekaan kätkettyinä Raamattuun? Eikö Raamatun sana enää riitäkään meille, kun olemme tulleet 2000-luvulle? Millä ravitsemme itseämme? Jumalan Sanalla (Hänhän lähetti Sanansa ja paransi meidät) vai tiedon nimellä kulkevan valhetiedon opetuksilla? Kylvämmekö henkeemme vai lihaamme. Siihen kumpaan me kylvämme, sen hedelmää myös takuulla niitämme. Jos menemme yli sen, mitä on kirjoitettu, syntyy herkästi riitaa, kateutta, herjauksia, pahoja epäluuloja sekä alituisia kinastuksia niiden ihmisten kesken, jotka ovat turmeltuneet mieleltään ja totuuden menettäneet ja jotka pitävät jumalisuutta keinona voiton saamiseen (1Tim 6:3-5). Minkä tähden ihmiset tulevat eksymään? Koska he eivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen (2Tess 2:10). Paavali kirjoitti korinttolaisille: ”Ei yli sen, mikä kirjoitettu on, ettette pöyhkeillen asettuisi mikä minkin puolelle toista vastaan” (1Kor 4:6).
Maailman viisaus ja teoriat ovat Jumalalle hulluutta; pitäkäämme mekin ne siis sellaisina. Pyhät kirjoitukset ovat ne, jotka voivat tehdä meidät viisaiksi, niin, että pelastumme uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. ”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut” (2Tim 3:15-17). Vastakohtana kaikelle maailmalliselle viisaudelle, kaikelle pöyhkeilylle ja ylpeilylle—ihmisviisaudella koreilemiselle on ”särjetty henki ja arka tunto Jumalan Sanan edessä” (Jes 66:2).
Jos joku ei siis usko, että Pyhät kirjoitukset voivat tehdä meidät viisaiksi; että kaikki tiedon ja viisauden aarteet ovat kätkettyinä Raamattuun, ja opettaa siis muuta oppia kuin sitä, mikä olisi jumalisuuden mukainen, näkee Jumala hänet ylpeänä. Voi myös hyvinkin olla niin, että hän pitää jumalisuutta keinona voiton (rahan, uran, bisneksen, toimeentulon) saamiseen (1Tim 6:3,5). Inhimillisesti ajateltuna suuremmat tulokset saadaankin silloin, kun ei saarnata vahvaa Sanaa, vaan lisätään joukkoon maailma oppeja, teorioita, psykologiaa—sellaista, mitä Raamattu ei opeta ja mikä miellyttää luonnollista ja sielullista ihmistä. Aina onkin vaarana puhua ihmisten korvasyyhyyn sen sijaan, että puhuisi heidän todelliseen sisimmän tarpeeseensa. Jumalisuus ja vanhurskaus eivät kuitenkaan ole keinoja saavuttaa tai saada jotakin voittoa—ne ovat tarkoitus itsessään; ne ovat ”suuri voitto”. Oikeaa vanhurskasta ja jumalista elämää on se, että ”kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyydymme niihin” (1Tim 6:8), emmekä haaskaa aikaamme rikastuaksemme; etsiäksemme sitä, mitä maailman henki kehottaa, vaan annamme itsemme Jumalalle ja tavoitamme vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä ja hiljaisuutta (1Tim 6:11). Tähän eivät maailman opit meitä ikinä voi ohjata!