Runo
Ohimenevää ja haihtuvaa
tokiko vain turhaa
Ajelehtivaa ja huminoivaa
kaikkiko vain harhaa?
Meren aalto yksin ajaa
hallitsemattomasti hukkuu
Tuulen poika yhäti puhkuu
eikö alkua, eikö loppua
mitä kaipuuta? näetkö petosta?
Hiekan jyvät kuka laski
määrän tahi luonteen kuka tunsi?
merkittyjä vain unohdettuja
osako vain avaruutta?
entä minä
Hyvä pahaa ei voi sietää
eikä rakkaus vain ihmistunne
tomua tomua, olemme me
niin tomumaiset monesti, myös ajatuksemme
Lehti haavan hiljaa havisee
hentoa ääntä totuuden toinen halveksii
valo loistaa, pimeys vapisee
anteeksiannon jokainen tarvitsee
risti vain