Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Jumalan itseolevuus, toispuoleisuus ja täydellinen riippumattomuus

A.W. Pink, Jumalan ainokaisuus, Jumalan luonne, Jumalan tunteminen

Teksti on vapaa suomennos A.W Pinkin kirjan Attributes of God kirjan ensimmäisestä kappaleesta. Teksti sisältää myös omia lisäyksiäni.

Jumala, joka ilmoittaa itsensä Raamatun kautta, on suuri viisaudessa, ihmeellinen voimassa ja täynnä armoa. Kuinka monet olettavatkaan, että näiden piirteiden tunteminen on itsestään selvyyttä jokaiselle tunnustavalle kristitylle. Mutta kuinka harvalla onkaan tänä hengellisen rappion ja laiskuuden aikakautena asianmukaista ja riittävää tietoa Jumalan luonteen täydellisyydestä? Kuinka moni tuntee Jumalan niin syvällisesti,  että voisi Raamatun totuuden mukaisesti kertoa, millainen Hän on luonteeltaan ja olemukseltaan? Kuinka monella meistä todella on syvä ja henkilökohtainen suhde tämän Jumalan kanssa, joka on ainoa täydellisyydessä? "Kuka on Sinun vertaisesi jumalien joukossa! Kuka on Sinun vertaisesi, Sinä pyhyydessä jalo; Sinä ylistettävissä teoissa peljättävä, Sinä ihmeitten tekijä" (2Moos 15:11).

"Alussa Jumala loi taivaan ja maan" (1Moos 1:1). Ennen luomista ja ajan alkua, ei ollut muuta kuin Jumala--Hän ikuisena, muuttumattomana ja luonteensa täyteydessä, yksin, kolmessa persoonassaan, oli olemassa. "Alussa Jumala.." --eikä ollut vielä olemassa taivasta, jossa Hänen kunniansa ja ylistyksensä nykyisin erityisellä tavalla ilmentyy. Ei ollut olemassa maata johon Hänen huomionsa kohdistuisi. Ei ollut enkeleitä laulamassa Hänelle ylistystä, ei universumia, jota Hän Sanansa voimalla kannattelisi. Ei kertakaikkiaan ollut olemassa mitään, eikä ketään, paitsi Jumala. Eikä tätä Jumalan olevaisuutta voida sitoa aikamääreeseen, vaan Hän on aina ollut. Menneen ikuisuuden ajan Jumala yksin oli olevainen. Hän oli, ja on:


  • Itseolevainen, omavarainen: Hänellä on elämä itsessään ja Hän on kaiken elämän lähde. Hän ei tarvitse mitään itsensä ulkopuolista pysyäkseen olemassa. Vastakohtana Hänelle olemme me ihmiset, joita Hänen täytyy Sanansa voimalla kannatella--meillä ei ole elämää itsessämme.

  •  Itsenäinen, vapaa: Kenenkään luodun tahto ei ole samalla tavalla vapaata, kuten Jumalan, eli täysin kaikkinaisista vaikutuksista riippumatonta. Muun muassa kulttuuri, jonka keskellä elämme, vaikuttaa tapaamme ajatella enemmän tai vähemmän. Jumala on täysin vapaa; Hän tekee mitä tahtoo, vain mitä tahtoo ja aina, mitä tahtoo.

  • Kaikesta riippumaton. Hän oli muuttumattomalla tavalla Pyhä ja Hänen nimensä kirkas jo ennen luomista ja Hän tulee olemaan sitä iankaikkisesti. Hänen rakkautensa ei tarvitse luomakuntaa ollakseen täydellistä. Hän on mitä on, ja on sitä ilman meitä--me emme siis täydennä Jumalaa millään tavalla. Hän on aina ollut täydellinen joten Hänen rakkautensakin on aina ollut täydellistä.

  • Itsetyytyväinen; se on nöyryyttä, että Hän kääntää katseensa Itsestään meihin, sillä mitä olemmekaan me Hänen kauneutensa rinnalla?

  • Omahyväinen; Hän ei kunniaansa jaa.


Voimme varmuudella todeta, että mikäli universumi, enkelit tai ihmiset olisivat olleet Jumalalle millään tavalla tarpeellisia, olisivat nekin olleet aina olemassa. Kun siis Jumalan luomistyö valmistui, ei se kasvattanut Häntä tai lisännyt Hänen ominaisuuksiinsa mitään. Luominen ei muuttanut Hänen ikuisen rakkautensa luonnetta. Se ei ollut muuttunut tai kasvanut mihinkään, sillä Hän ei muutu (Mal 3:6). Koska Jumala olemukseltaan on siis muuttumaton, ei Hänen kirkkautensa eikä kunniansa voi määrällisesti kasvaa taikka vähetä. Hänen kirkkautensa perustuu näet Häneen itseensä eli se on sisällä Hänen olemuksessaan. Jumala ei ole mahtava tekojensa vuoksi, vaan sen vuoksi, kuka Hän On.

Kun Jumala loi, ei se tapahtunut pakon, velvollisuuden, tarpeen taikka välttämättömyyden johdosta. Se, että Hän valitsi niin tehdä, oli täysin suvereeni teko. Siihen ei vaikuttanut mikään Hänen itsensä ulkopuolella oleva. Ainoana syynä ja motiivina luomiselle oli Hänen oman tahtonsa puhdas mielisuosio. Näin Hän myös sanassaan vakuuttaa, sillä siellä sanotaan, että Hän "vaikuttaa kaiken oman tahtonsa päättämän mukaan" (Ef 1:11). Jumala siis yksinkertaisesti loi ilmaistakseen kunniaansa. "Nouskaa ja kiittäkää siis Herraa, Jumalaanne, iankaikkisesta iankaikkiseen. Ja kiitettäköön Sinun kunniallista nimeäsi, joka on korotettu yli kaiken kiitoksen ja ylistyksen" (Neh 9:5). Kuten luemme, ylistyksemmekään ei hyödytä Häntä millään tavalla. Hän ei tarvitse sitä kiitosta ja ylistystä, jota Hänen omansa hänelle uhraavat vaikka Hän siitä iloitseekin. Hän on täysin tyydytetty itsessään. Kysykäämme: mikä sitten sai Jumalan ennaltamääräämään valittunsa armonsa kirkkauden kiitokseksi? Se oli, kuten Efesolaiskirje 1:5 kertoo meille: Hänen oman tahtonsa mielisuosio.

Alue, jolla nyt liikumme, on varmasti uusi sekä outo monille lukijoista. Senvuoksi on hyvä, että etenemme hitaammin. Antakaamme Jumalan Sanan jälleen ohjata meitä! Roomalaiskirjeen 11 luvun lopussa apostoli on juuri lopettamassa pitkää argumenttiaan pelastuksesta, jonka vaikuttimena on puhdas ja suvereeni armo. Hän kysyy: "kuka on tuntenut Herran mielen? Tai kuka on ollut Hänen neuvonantajansa? Tai kuka on ensin antanut Hänelle jotakin, joka olisi tälle korvattava" (Room 11:34-35)? On mahdotonta, että Kaikkivaltiaalla olisi joitakin velvollisuuksia luotujaan kohtaan, tai että Hän jotenkin hyötyisi meistä. "Jos olet vanhurskas, mitä sillä Hänelle annat, tahi ottaako Hän mitään sinun kädestäsi? Ihmistä, kaltaistasi koskee jumalattomuutesi ja ihmislasta sinun vanhurskautesi (Job 35:7-8). Jumalattomuutemme ei ole Hänelle menetys, eikä vanhurskautemme Häntä hyödytä, sillä Hän on täysin siunattu itsessään. "Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään" (Luuk 17:10) --meidän kuuliaisuutemme ei ole tuottanut Jumalalle voittoa vähääkään.

Menkäämme vieläkin pidemmälle. Herramme Jeesuksen Kristuksen elämä, teot ja kärsimys eivät lisänneet mitään Jumalan varsinaisen olemuksen kirkkauteen. Hän ainoastaan ilmoitti sen meille, sillä kaikki jumaluus asuu ruumiillisesti Hänessä. Hän on Jumalan kirkkauden säteily. Ainoa kasvava tekijä on siis oma ymmärryksemme Hänestä. Herramme itse julistaa asian olevan näin, eikä Hänen sanojaan voi pyörtää. "Minun hyvyyteni ei lisää Sinuun mitään" (Ps 16:2 KJV). Kyseinen Psalmi on Kristuksen Psalmi. Hänen hyvyytensä ja vanhurskautensa saavutti Hänen pyhänsä, jotka ovat maan päällä (Ps 16:3), mutta Jumala oli korkealla kaiken yläpuolella, sekä kaiken takana. Hän on ainoa ylistettävä (Mark 14:61).

On kuitenkin todettava, että ihmisten joukossa on sekä niitä, jotka kunnioittavat, sekä niitä, jotka eivät kunnioita Jumalaa. Tämä kunnioitus, tai sen puute kohdistuu kuitenkin yleensä Jumalan toimintaan, ei Hänen varsinaiseen olemukseensa. On myös totta, että luomistyö, kaitselmus, sekä lunastaminen "kirkastavat" Jumalaa, mutta se tapahtuu meidän sisäisessä maailmassamme, kun näiden kautta meille avautuu kirkkaampi kuva Hänestä. Tässäkin kohtaa Jumala on täysin vapaa; ei Hänen olisi tarvinnut ilmoittaa itseänsä, eli kirkastaa nimeään keskellämme. Hän oli täysin tyydytetty itsessään, ja olisi voinut jatkaa olemistaan yksin, täysin tyytyväisenä läpi ikuisuuden. Mihin päätökseen Hän olisikaan päätynyt, olisi sen taustalla ollut vain Hänen oma tahtonsa. Kuitenkin Hän tahtoi ilmoittaa itsensä meille, vaikka olikin täysin siunattu itsessään ennen ensimmäisen olennon kutsumista olevaisuuteen.

Entä mitä ovat kaikki luodut, eli Hänen kättensä teot verrattuna Häneen itseensä? Antakaamme jälleen Raamatun vastata kysymykseemme: "Katso, kansakunnat ovat kuin pisara  vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa. Katso, merensaaret Hän nostaa kuin hiekkajyvän. Ei Libanon riittäisi polttopuiksi eikä sen riista polttouhriksi. Kaikki kansakunnat ovat niinkuin ei mitään Hänen edessään, ne ovat kuin olematon ja tyhjä. Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te Hänet teette" (Jes 40:15-18)? Kuinka harmillista onkaan, että tämä Raamatun Jumala on yhä "tuntematon Jumala (Apt 17:23) lukemattomille ihmisille. "Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; Hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin telta asuttavaksi. Hän tekee ruhtinaat olemattomiksi, saattaa maan tuomarit tyhjän veroisiksi" (Jes 40:22-23). Kuinka valtavan suuri onkaan se ero Raamatussa, ja keskiverto saarnassa esitetyn Jumalan välillä!

Uuden Testamentin ilmoitus Jumalasta ei eroa mitenkään Vanhasta. Kuinka se voisikaan, sillä ne molemmat ovat saman Hengen vaikutuksesta syntyneitä. Uudestakin luemme Jumalasta, joka on "autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt, eikä voi nähdä --Hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Aamen" (1Tim 6:15-16). Tälläiselle Jumalalle kuuluu kaikki kunnioitus, ylistys ja palvonta.Hän yksin on Majesteetti, ainutlaatuinen erinomaisuudessa, vertaansa vailla täydellisyydessä. Hän ylläpitää kaikkea ollen kuitenkin itse täysin riippumaton. Hän antaa kaikille, muttei rikastu meistä.

On vain yksi keino oppia tuntemaan tämä Jumala. Pyhän Hengen täyty valaista sisimpämme, antaen meille ilmestyksen Jumalan Sanasta. Jo pelkkä luomistyö tosin kertoo Luojasta niin ilmeisellä tavalla, etteivät jumalattomat voi millään itseään puolustaa (Room 1:20). Silti luomakuntaa katsellessamme täytyy meidän todeta yhdessä Jobin kanssa: "Katso, nämä ovat ainoastaan Hänen tekojensa äärten häämötystä, ja kuinka hiljainen onkaan kuiskaus, jonka Hänestä kuulemma! Mutta kuka käsittää Hänen väkevyytensä jylinä" (Job 26:14)? Jos yrittäisimme tuoda Jumalan alas rajallisen ymmärryskyvyn tasolle, menettäisimme näkyvistämme Hänen ainutlaatuisen täydellisyytensä! Älkäämme siis yrittäkö korvata uskoa järjellä!

Vertauskuvana voisimme käyttää villi-ihmistä, joka hiekalla kävellessään löytää maasta kellon. Intensiivisen tutkiskelun tuloksena hän päättää, että on olemassa kellontekijä. Tähän asti kaikki on hyvin, mutta yritys mennä päättelyssä pidemmälle paljastaa meille järkeistämisen hulluuden. Oletetaan, että istuessaan hiekalla, villi yrittää muodostaa itselleen konseptia tästä kellontekijästä; hänen persoonallisista kiintymyksistään, tavoistaan, luonteestaan ja saavutuksistaan, sekä hänen moraalisista ominaisuuksistaan --kaikista niistä palasista, jotka muodostavat persoonan? Olisiko villimme ikinä mahdollista silkan päättelyn ja järkeilyn avulla luoda kyseistä kuvaa onnistuneesti, niin että hän voisi sanoa: 'Olen tutustunut häneen'. On joutavaa kysellä vastaavia kysymyksiä vastauksen ollessa niin ilmiselvä. Eikö ikuinen ja ääretön Jumala ole vieläkin kauempana ihmispäättelyn ulottumattomissa, kuin edellisen esimerkin kellontekijä on villi-ihmisen ymmärryksestä? Jumalan voivat tuntea vain ne, kenelle Hän itsensä ilmoittaa.

Jumalan tuntemisessa ei siis älykkyydestä ole hyötyä. "Jumala on Henki" (Joh 4:24), ja tämän vuosi Hänet voidaan ainoastaan tuntea hengellisesti. Mutta langennut ihminen ei ole hengellinen vaan lihallinen. Hän on kuollut kaikelle sille, mikä todella on hengellistä. Ellei hän synny uudesti ylhäältä; ellei häntä yliluonnollisesti siirretä kuolemasta elämään, käännetä pimeydestä valkeuteen, ei hän voi nähdä Jumalan asioita (Joh 3:3). eikä varsinkaan ymmärtää niitä (1Kor 2:14). Pyhän Hengen täytyy valaista sisimpämme (ei järkemme), jotta voisimme todella tulla tuntemaan "sen Jumalan kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa" (2Kor 4:6). Jumalan tunteminen on kuitenkin osittaista. Se on prosessi. Uudestisyntyneen sielun täytyykin kasvaa armossa, sekä Kristuksen tuntemisessa (2Piet 3:18).

Kristittyjen pääasiallisen rukouksen ja maalin, jota kohti he jatkuvasti pyrkisivät, tulisi olla, että he vaeltaisivat Herran edessä arvollisesti, Hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta (Kol 1:10).

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).