Ajatuksia Sanasta

← Kirjoitukset

Ajatuksenvirtaa

Kuulin kerran ohjeen; aina kun luet Raamattua, lue kynä kädessä. Kirjoita ylös niin yhteen liittyvät jakeet, assosiaatiot kuin muutkin ajatukset. Harjoittele hahmottamaan kokonaisuuksia. Kirjoita, ymmärrä ja sisäistä. Tällä esipuheella itse asiaan:

"Teidätkin, jotka ennen olitte vieraantuneet ja mieleltänne Hänen vihamiehiänsä, pahoissa teoissanne, Hän nyt on sovittanut.." Kol 1:21

Synnin seurauksena luonnollisen ihmisen mieli on täysin vieraantunut siitä, mikä on Jumalan. Kaikkea sitä, mikä on Jumalan edessä hyvää, otollista ja täydellistä, hän inhoaa. Hän on Jumalan vihamies, vaeltaen omissa pahoissa teoissaan. Hän on kuollut sydämensä ympärileikkaamattomuuteensa ja Jumalan hyvä viha on kaiken hänen elämänsä jumalattomuuden yllä. Tätä hän ei itse luultavasti tiedosta, onhan hänen mielensä vieraantunut totuudesta. Jumala kuitenkin odottaa ollen pitkämielinen ja kärsivällinen häntä kohtaan koska ei tahdo, että kukaan hukkuisi, vaan että kaikki tulisivat parannukseen.

Tämän mieleltään Jumalaa vierovan ihmisen sisimmän tila on hengellisesti hyvin kurja. Hänen rinnassaan on kivisydän, joka on kuollut kaikelle sille, mikä on todella hengellistä; mikä on Jumalasta. Tämä kivisydän ei voi rakastaa elävää Jumalaa. Sensijaan se on kiinni itse luomissaan kivijumalissa, rakastaen sellaista, mikä on Pyhän Jumalan kasvojen edessä saastaista. Hänen aarteensa on tässä maailmassa ja niin on myös hänen kivisydämensä. Hän rakastaa maailmaa, ja, kuten kirjoitettu on, täten vihaa Jumalaa. Se taas, joka vihaa Jumalaa, rakastaa kuolemaa. Tälläisessä kuolemaa rakastavassa kivisydämessä ei voi olla Jumalan rakkautta, eikä se kykene muuhun kuin kuoleman rakastamiseen.

Niin ihmisen teot, puhe, kuin ajatuksetkin ovat kaikki lähtöisin hänen sydämestään. Suurin "vanhurskauden" tila, johon tämänkaltainen ihminen voi päästä on täten ulkokultaisuus. Vaikka hänen ulkoinen olemuksensa näyttäisi kuinka hyvältä tahansa, olisi hän kuitenkin hengelliseltä tilaltaan kuin fariseus; valkoiseksi kalkittu hauta, täynnä kuolleita luita. Kaikki hänen vanhurskautensa olisi kuin likainen rätti Jumalan edessä. Kuten Herran Henki kerran kysyi Hesekieliltä näyssä, on meidänkin kysyttävä: "voivatkohan nämä luut tulla eläviksi?"

Jumala, joka vihaa syntiä; jumalattomuutta, jopa väärintekijää, ei kuitenkaan maksa omilleen heidän tekojensa mukaisesti. Synnin palkka on kuolema; kirous ja ikuinen ero Jumalasta. Kaikki se, jonka olisi tullut kohdata meitä, poispoikenneita, Jumalan kirkkautta vailla olleita ja mieleltämme vieraantuneita, oli maljassa, jonka Jeesus ristinpuulla joi. Hänet tehtiin synniksi sekä kiroukseksi edestämme. Jumala hylkäsi ja murskasi Hänet, Hänen ottaessaan harteilleen ihmiskunnan synnit. Kuten Joona kerran heitettiin mereen, niin myös Ihmisen Poika heitti itsensä Jumalan vihan raivoavaan mereen, niin että se meille tyyntyi. Meri aukeni edestämme ja pääsimme kulkemaan kuivaa maata myöten. Esiriippu repesi ylhäältä alas; tie Jumalan läsnäoloon ja pelastukseen aukeni.

Oman Pyhän nimensä tähden, omaksi kirkkaudekseen Hän meidät lunasti suunnitelmansa mukaan, oman tahtonsa mielisuosion mukaan. Hän teki meidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa, poistamalla rinnastamme kivisydämen. Tilalle Hän antoi uuden, lihasydämen, vuodattaen sisimpäämme myös uuden Hengen--Pyhän Henkensä joka nyt vaikuttaa meissä sen, että vaellamme Hänen käskyjensä mukaisesti, noudatamme Hänen oikeuksiansa ja pidämme ne. Hän vaikuttaa meissä tahtomistä sekä tekemistä, murehtimista että janoamista, jotta vaeltaisimme Hänen edessään otollisesti, etsien, ei omaa, vaan Hänen kunniaansa.

Jumala sovitti meidät itsensä kanssa, Poikansa kautta, pelastaen meidät omalta vihaltaan. Kuinka suuri onkaan tämä salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden toivo.

Hän, vaikka Hänellä olikin Jumalan muoto, ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja Hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Ei ollut Hänellä vartta eikä kauneutta; ei muotoa johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme Hän kantoi, meidän kipumme Hän sälytti päällensä. Rangaistus oli Hänen päällänsä, jotta meillä rauha olisi, ja Hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Kirjoita kommentti

Kommentti näkyy sivulla, kun kirjoittaja on hyväksynyt sen. Nimesi ja kommenttisi tallennetaan tätä varten (tietosuoja).